perjantai 8. marraskuuta 2019

Ärsyttävät Monicat

Ä r s y t t ä ä .
Taas ne ovat kimpussani. Monicat ovat työntäneet nenänsä blogiini ja nostaneet sen katsojamäärän taivaisiin -  ja ärsytystasoni tappiin.

Tilastoista näkyy, että viime viikolla oli katsojaryntäys Amerikoista ja nyt tällä viikolla Ukrainasta. Niin kansainvälistä fanikuntaa, että ihan jo voisi olla ihastuksissaan, mutta eivät ole nämä Monicat tosissaan kiinnostuneita pikku Suomen pikku Eevan mielenjuoksuista.

Niin kuin nimi kertoo ja URL-osoite vahvistaa, kyse on aikuisviihteestä.

Niin sanotusta aikuis ja niin sanotusta viihteestä.

Miksei sitä kutsuta suoraan sillä nimellä kuin se on? Porno.

Eihän se minulle kuulu, jos Monicat palveluitaan ja ties mitä verkossa levittelevät, mutta miksi niiden täytyy tunkea minun reviirilleni? Mitä ne minun blogistani hyötyvät? Ja miksei niitä voi estää?

Onneksi tämä menee ohi, toivon, niin kuin ennenkin: aiempi postaus aiheesta on vuoden takaa: Saanko esitellä ...  Monicat häipyät ja ärsytys haihtuu. Eikä kai niistä mitään todellista haittaa ole, eihän?

Tämä ärsytys onkin minulle nyt oikein hyvä syy jättäytyä hetkeksi pois täältä digimaailmasta. Leppoisan rentouttavaa ja mukavaa viikonloppua toivotan sinullekin. 😊

   ...

Tällaista mietin tänään.

Kiitos kun käväisit, 
tule pian uudestaan!

Mukava olisi, jos ehdit jonkun sanan myös kommenttia kirjoittaa  ... 😊

14 kommenttia:

  1. Hei. Meillä taitaa vierailla sama Monica. Samaan kiinnitin huomiota, että katselumäärät alkoivat yhtäkkiä taas kasvaa. Jospa Monica opiskelee suomea ☺ Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😁, hyvä selitys, Kristiina. Jospa siinä onkin syy vierailla meidän blogeissa.
      Kivaa viikonloppua sinulle.

      Poista
  2. Hurja ja pahoiteltava juttu. En ole ennen moista kuulutkaan! Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivätkö nämä sinun blogiasi käy katsomassa ollenkaan? Millähän logiikalla nuo sivut kohteensa valitsevat?
      Hyvä jos et ole Monicoihin törmännyt 😊.
      Kivaa viikonloppua sinulle, Marja.

      Poista
  3. Just joo, kävin katsomassa omia tilastojani ja olihan minullakin muutamia kymmeniä Monicoita vieraillut, ihan puistattaa. Luulisi ettei todellakaan heitä kiinnosta minun kukkajuttuni. Samoin on Instan puolella, sama ilmiö. Siellä pyrkii lukijoiksi ulkomaisia rakennusmiehiä (kuvattuina rakennustyömaalla), lääkäreitä (kuvattuina yleensä leikkaussalissa) ja ties mitä ydinfyysikoita. Muka.
    Mukavaa viikonloppua, äläkä kovin pitkää taukoa pidä jookos. Tykkään lukea näitä, vaikka en aina tule kommentoineeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kokemuksen jakamisesta, Tuulikki. Helpottaa, kun tietää että tällaisia Monicoita on toisillakin vieraana. Instassa ne voi helposti estää, mutta Bloggerissa ei. Jospa joskus vielä täälläkin.
      Ihana kuulla, että tykkäät lukea juttujani 😊. Rentoa ja rauhallista viikonloppua sinulle.

      Poista
  4. Mulla oli äsken 168 Monicaa :) Ukraina ja Venäjä hienosti edustettuina myös ja sitten tuo mystinen tuntematon alue. Jep, instassa äijiä riittää! Kuulemma outoja tyyppejä pyrkii kavereiksi jopa Goodreadsissa! Se on sivusto, jonne voi listata lukemansa kirjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, ovat Monicat ahkeroineet sinunkin blogissasi 😁. Mikä ihme tarkoitus niillä on meidän blogeissa liikkua. Ei kai ne sentään meistä! asiakkaita kalastele. Lohduttavaa tietää, että sinäkin olet listoilla, vaikka en niin toivoisi olevan. Instassa on tarjolla kyllä upeita miehiä, suorastaan kuin elokuvista 😁😁. Hih ja huh.
      Otetaan silti rennosti ja nautitaan viikonlopusta, Riitta.

      Poista
  5. Pakkohan se oli kurkata, onko mulla Monikoita.
    Ei onneksi ollut. Taitavat ymmärtää mummo-sanan, kun en ole kiinnostava :D
    Ja se sopii minulle.
    Älä kauaksi aikaa katoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla ja Marjalla ei ole näitä ladyja, mitä ihmettelen kyllä. Mitä teillä on blogeissa sellaista, ettei nämä sankarittaret teistä kiinnostu. Jospa se tosiaan on se sinun "mummo" ja Marjan "50+" , jotka vievät kiinnostuksen 😁.
      Viikonlopun vaan huilaan, Kirsti, enhän minä pitkään malta olla ihanista lukijoistani ja tukijoistani erossa.
      Kivaa viikonloppua sinullekin.

      Poista
  6. Voi kurjuus, tuo on tosi kurjaa. Blogger on yleensä aika hyvä mitä tulee roskaposteihin, eli siivoaa ne pois, mutta joskus sielläkin erehtyvät.Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Kurjaa ja ärsyttävää, kun ei edes tiedä, miksi ja mitä nuo Monicat tekevät. Kommentoi ne eivät, eivätkä näy muuten kuin tilastoissa. Toivottavasti niistä ei mitään todellista haittaa ole.
      Mukavaa viikonloppua sinulle, Jael, sinne kauas lämpimään.

      Poista
  7. Sama juttu meidän blogissamme! Nytpä selvisi mistä on kyse. Toivottavasti häipyy muualle opiskelemaan suomen kieltä 😬

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas teilläkin. Bloggerissa voisi olla kyllä jokin esto näille tai ainakin selitys, olisi kiva tietää, mihin Monicat pyrkivät 😁.
      Mukavaa sunnuntai-iltaa näistä vaivoista huolimatta sinnekin päin.


      Poista