keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Taas yksi ikäkriisi ohitettu

Kolmikymppisen poseeraus.
Huh huh. Jo helpottaa. Jonkin vuoden se aina kestää mutta lopulta se loppuu. Ja minä huokaisen.

Ikäkriisit ovat minulle tuttuja juttuja, mutta silti jokaisen täyden kympin kynnyksellä se samalta tuntuu: olen kauhuissani.

Ensimmäisen kerran se tuntui kolmenkympin korvilla. Muistan jopa hetken, jolloin havahduin siihen, etten enää koskaan olisi nuori.

Olin vuosi vaille 30v, ajoin autoa jossain tuolla Itä-Suomen honkavaarojen suloisessa toukokuun illansuussa ja yhtäkkiä tajusin, että edessäni oli uusi aika eikä enää ikinä paluuta nuoruuteen.

Kuudenkympin kriisi ohi on. Tervetuloa seuraava.




Tuosta hetkestä lähtien olen jokaisen uuden vuosikymmen ohi vilahtaessa tullut aina vain vakuuttuneemmaksi siitä, että mennyt ei todellakaan palaa. Järkyttävää!

Vaan aina se järkytys sitten jonnekin haihtuu. Uuteen ikäänsä tottuu ja elämä jatkuu.

Niin on käynyt nytkin. Kun ikäkriisi on ohi, unohtuu ikä, ja sitten on taas tulevaisuus.

Näin kuudenkympin jälkeen pitää vain yrittää olla ajattelematta sitä, ettei niitä kriisejä kovin monta enää jäljellä ole.

...

Lisäys klo 14.00, täsmennys väärinkäsitysten välttämiseksi: 
60-vuotispäivistäni on jo aikaa, siksi on ikäkriisi ohi viimeinkin, eikä tuo alakuva ole kotona otettu 😁 - vaikka tuollaisen lukaalin juuri itselleni loppuelämäkseni soisinkin.

...

Tällaista mietin tänään.
Kiitos kun käväisit, 
tule pian uudestaan!

Mukavaa, jos ehdit myös jonkun sanan kommenttia kirjoittaa  ... 😊

10 kommenttia:

  1. Ikäkriisit ei ole tuttuja. En ole oireillut puoleen tai toiseen. Nyt alan oireilla kirjoituksesi lopun takia. Apua, kun ei ole täälläkään niitä mahdollisia kriisejä paljon jäljellä. Pitänee ottaa niistä sitten kaikki ilo ja oireilu irti. Kaunis koti teillä. Ihanat huonekalut ja seinän värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, Marja, tuo kaunis koti on Helsingin Mäntyniemessä eräs huvila 😊, jossa kävin kesällä kahvilla. Villa Angelica. Olisipa tosiaan oma!
      Mutta otetaan ilo irti elämästä ja elossa olemisesta niin kauan kuin henki pihisee. Vaikka pienessä rivitalon pätkässä 😁.
      Kiitos mukavasta kommentista ja leppeää päivän jatkoa!

      Poista
  2. Ikäkriisejä ei ole kerinnyt olemaan. Toivottavasti sinäkin selviät kun seuraava tulee vastaan 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivotuksista, Nila. Aina tämä ajan rajallisuus mieleen putkahtelee, mutta nyt on vielä matkaa seuraavaan täyteen kymppiin joten edessä on seesteinen aika.
      Mukavaa että käväisit ja lempeitä syystuulia sinulle!

      Poista
  3. Moi. Kriisit tulevat ja menevät, mut yks asia on varma; joka synttäripäivänä on vuoden vanhempi kuin edellisillä synttäreillä. Se oli tämän päivän viisaus ☺ Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viisaista sanoistasi, Kristiina. Joka synttäreillä tulee yksi vuosi täyteen, niin se vaan menee. Aika kuluu ja lopulta loppuu.
      Vaan eipä murehdita sitä nyt, kun elossa vielä ollaan 😁.
      Kiitos kommentista ja lempeitä syystuulia sinulle!

      Poista
  4. Mä olen oppinut muuttamaan näkökulmaa: aika EI kulu eikä se lopulta lopu, vaan aikaa ja päiviä tulee koko ajan lisää. Mieti, miten erilaista vanhuus on, jos ajattelet, että lapsena sinulla on ollut kori täynnä päiviä, joista joka ilta olet antanut yhden pois, kunnes lopulta pohja häämöttää ja ahdistut, kun tiedät, että pian kaikki päivät ovat kuluneet loppuun. MUTTA jos ajattelet, että lapsena sinulla oli tyhjä kori, johon joka päivä saat uuden päivän, kunnes vanhana sinulla on kori aivan täynnä! Kaikki elämäsi päivät ovat sinulla tallessa. Vaikka juuri tämä kuluva päivä olisi jotenkin hankala, sinulla on korissasi runsaasti onnellisia päiviä, jotka ovat sinun! Niitä mikään ei voi pilata, sillä missään mikään ei ole niin turvassa kuin menneisyydessä. Paljon puhutaan siitä, että pitäisi elää nykyhetkessä. Sikäli se onkin tärkeää, ettei pelkää ja stressaa tulevaa. Mutta joskus on todella hyvä katsella menneitä onnellisia päiviä, ei niiden arvo katoa sen vuoksi, että ne ovat menneisyydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anonyymi. Näkökulmasi on todella innostava. En ole koskaan aiemmin tähän ajatukseen törmännyt. Tätä täytyy miettiä tarkemmin, tunnustella ja tutkiskella. Yritän ottaa sen käyttöön jokapäiväiseen arkeeni ja kokeilla, miten tämä suhtautumisen muutos minuun vaikuttaa. Onnellisten päivien arvo ei katoa sen vuoksi, että ne ovat menneisyydessä, sanot. Voin siis suhtautua niihin kuin aarteisiin, jotka minulla on, eikä kukaan voi niitä minulta viedä. Minusta tuntuu, että ymmärrän tämän näkökulman vaihdoksen vaikutuksen ihan kuin jo tuntisin sen. Heti tulee tyytyväisempi ja itsevarmempi olo, kun näin ajattelen. Kiitos.
      Hienoa, että kävit kommentoimassa ja annoit minulle ajattelemisen aihetta. Kaunista, lempeää lokakuun viikonloppua sinulle!

      Poista
    2. Mulla näkökulmaani on vaikuttanut aikojen kuluessa useampi asia tai virike. Yksi on se, kun nuorena seurasin eräiden tuttujen perheiden vanhempien vanhenemista. He olivat onnellisten perheitten onnellisia vanhempia, menestyneitä ja paljon aikaan saaneita. Oli surullista katsoa, miten ankeaksi heidän elämänsä lopuksi muuttui. Olin tietysti ulkopuolinen enkä kaikkea tiedä, mutta sivusta katsottuna tuntui, että he katsoivat kaikkea siitä näkökulmasta, että olivat menettäneet terveyden, voiman, ilon... (varallisuutta kyllä oli). Toisaalta tunsin vanhuksen, joka oli myös menettänyt terveyden ja jopa vääryydellä varallisuutensakin - mutta hän oli silti iloinen. Mietin, miten voisin itse pysyä iloisena myös vanhana. En siksi, että se jotenkin olisi vanhuksen "velvollisuus", vaan siksi, että minun elämäni olisi kamalan paljon hauskempaa, jos voisin pysyä vanhanakin iloisena. Mutta en minä tätä silloin vielä kovasti ajatellut, mutta jäi mieleen hautumaan.

      Seuraavaksi 1980-luvulla luin aika paljon sen ajan suosittun logoterapian luojan, keskitysleiriltä hengissä selvinneen Viktor Franklin kirjoja. Jo silloin kolahti esim. kohta "Jos tarjolla oleva mahdollisuus toteutetaan, se on kerta kaikkiaan toteutettu. Olemme silloin pelastaneet ja säilöneet menneisyyteen sen todellisuuden, jota meillä oli mahdollisuus muuttaa. Siellä se on turvassa katoavaisuudelta. Mitään ei ole peruuttamattomasti kadotettu menneisyyteen, vaan pikemminkin se on sinne niin säilötty, ettei sitä voida menettää - -"

      Kolmas tähän liittyvä oli vain pieni lehtikolumni, jonka kirjoittajaa en muista enkä lehteäkään. Leikkasin sen ja talletin, mutta minne lie kadonnut. Otsikko kuitenkin oli jotain siihen tapaan, että voiko onni sijaita menneisyydessä. Nuori toimittaja oli jutellut jonkun vanhuksen kanssa, joka oli sanonut olevansa suunnattoman onnellinen ja sitten oli ilmennyt, että kaikki onnelliset tapahtumat olivat tapahtuneen kymmeniä vuosia sitten, mutta vanhus piti itseään onnellisena sen vuoksi, että ne olivat tapahtuneet. Se jäi mieleni pohjaan kytemään.

      Ja neljäs vaikuttaja on oma puolisoni. Joskus vuosia sitten oli joku erityisonnekas aika, jolloin tapahtui erityiskivoja asioita. Tapani mukaan haikailin jo siinä hetkessä, että pian tämä loppuu. Kävimme joka ilta saman keskustelun. Minä:"Taas katosi yksi hieno päivä." Puoliso:"Taas saatiin yksi hieno päivä, jota ei vielä eilen ollut olemassakaan." Siitä tuli vähän niin kuin vitsi, joka toistui joka ilta. Mutta kun sitä tarpeeksi usein toistettiin, kovapäisempikin alkoi vähitellen tajuta, että näinhän todella on. Ja sitten kaikki nuo aiemmin luetut/koetut, irralliset asiat jotenkin päässä solahtivat yhteen.

      En tiedä, toimiiko tämä sitten, kun "vaikeat ajat koittavat". On hiukan noloa tunnustaa, että vaikka olen jo ikääntynyt eläkeläinen, minua ei vielä koskaan ole tässä suhteessa koeteltu. Minulle ei ole sattunut mitään oikeasti ikävää. Toistaiseksi olen saanut keskittyä keräämään elämäni päivien koriin onnellisia päiviä, joita sitten toivoakseni jaksan ihastella ja ihmetellä, kun uusissa päivissä itsessään ei ole enää niin kehumista.

      Poista
    3. Kiitos mielenkiintoisesta kommentista, Anonyymi. Tässä on paljon ajattelun aihetta. Olen samaa mieltä, että turha murehtiminen ei kannata, ja menneen murehtiminen on juuri sitä, samoin sellaisen murehtiminen, mille ei mitään voi. Opettelen, vaikka väkisin, näkemään elämän hyvät puolet ja pois valittamisesta, mutta hitaasti opin. Annoit minulle lisää tukea tällä tielläni. Jospa ikäkriisini olisivatkin nyt tässä ja vihdoin unohtaisin vuosiani laskea 😊.
      Mukavaa lokakuun jatkoa sinulle, hienoa että kävit blogivierailulla.

      Poista