keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Syksyn parhaat luetut: Kepponen, Lume ja LSD-suunnitelma


Oi Suomen kirjastolaitos ja sen uutuushylly, lukuinspiraationi lähde ehtymätön! Jälleen bongasin sieltä kaksi kirjaa, jotka myös sain loppuun luetuiksi.

Domenico Starnonen Kepponen (2019) meni läpi yhdellä huitaisulla. Se on kepeä ja nopealukuinen kertomus 75-vuotiaasta leskimiehestä, joka vastentahtoisesti lähtee nelivuotiaan tyttärenpoikansa lapsenvahdiksi Napoliin. Kepponenkin kirjassa tietenkin tapahtuu, ja se on kuvattu niin menevästi, että ainakin sinne asti tämä kannattaa lukea. Lisäbonusta tuo italialainen lastenkasvatuskulttuuri, joka on mielestäni positiivisesti erilainen meikäläiseen verrattuna, koska lapsiin suhtaudutaan niin näkyvästi rakastavasti vaikka myös rajoittavastikin.

Ja se on vielä pakko mainita, että Domenico Starnone (s.1943) on Italiassa arvostettu kirjailija, joka asuu Roomassa kääntäjävaimonsa Anita Rajan (!) kanssa, jonka on arvailtu olevan salanimi Elena Ferranten takana, jonka moni tietää suositun Napoli-kirjasarjan tekijäksi. (Vaimo ei muuten ole tätä teosta suomentanut, vaan sen on tehnyt Leena Taavitsainen-Petäjä.)


Suorastaan sanataiteen aarre on puolestaan J.P. Laitisen Lume (2019), joka lumosi minut kerta kaikkiaan. Mikä ajatuksen lento! Se ei katkea hetkeksikään, kun filosofi Henry Qualia saa yliopistosairaalasta puhelun, joka sotkee hänen suunnitelmansa "kerta kaikkiaan", ja hän lähtee kotoaan kävelemään, äitinsä luo, kirjastoon, rautatieasemalle, nousee viimein junaan ja matkustaa sairaalaan, jossa Laura ties missä tilassa odottaa.

Filosofi Henry Qualian päässä surraa erityisesti hänen kehittelemänsä fiktiivisen ihmisen teoria, joka herkistää hänet aistimaan ja analysoimaan ympäristöään tavanomaista tarkemmin. Havainnot ja filosofiset kysymykset virkistävät kivasti myös lukijan aivonystyröitä. Sain tietää senkin, mitä voi tapahtua, jos syö junan ravintolavaunussa omia omenataskuja.

Lume on täynnä ajatuksia herättävää pohdintaa, joka on sijoiteltu sujuvasti muun tapahtumisen lomaan, esimerkiksi:  

"Me haluamme kiihkeästi uskoa omia harhojamme, vaikka kiistämme mielellämme että näin on laita." 
"Hypoteesini mukaan uskomushoitojen teho korreloi suoraan sen kanssa, kuinka uskottavana asiakas pitää tarinaa, jonka hän kertoo itselleen hoidon vaikutuksesta." 

Eikä tämä teos silti viisaudellaan puuduta:

"Muistisairaat eivät kykene pitämään erillään reaalitodellisuutta ja fantasiaa, missä asiassa he eivät tietenkään poikkea muista ihmisistä."

 J.P. Laitisen teksti on älykästä, lennokasta ja oivaltavaa. Kiinnostuin kirjailijasta niin, että selvitin Googlella hänen olevan Tampereella asuva filosofian maisteri, vapaa kirjoittaja Jussi Laitinen (s.1975), joka on energiaan ja ilmastoon erikoistunut journalisti, tietokirjailija ja kouluttaja. Veikkaan - ja toivon - hänelle menestystä tämän erinomaisen nerokkaan kaunokirjallisen esikoisteoksen myötä.



Syksyn lukusaldossani on mukana yllättäin myös lyriikkaa, Väinö Kirstinän runoja, joihin sain kipinän Omppu Martinin blogista Reader, why did I marry him?

Runoteos on minulle sikäli yllätys, etten ole oppinut runoja lukemaan, eivätkä runot minulle helposti aukea saati hauskuutta suo, mutta nyt kun huvikseni kokeilin, avasin tästä niteestä ensimmäisenä Omppu Martinin pinnalle nostaman LSD-jutun, joka löytyy kokoelmasta Pitkän tähtäyksen LSD-suunnitelma vuodelta 1967.


LSDhän on sellainen kirjainyhdistelmä, että se saa hoksottimet heti herkistymään, jos ei muuhun niin uteliaisuuteen. Runo on tämä:

MEEDIOT

pitkän tähtäyksen LSD-suunnitelma 
    mielessä, eetterimeedioita
          hurmaavat taivaalliset ilmestykset 

    ne kaksi meediota tuijottavat
        pyöreään palloon, suhisevaan

se kertoo eetterimeediolle
                   näkyjä tulevaisuudesta
                         heloottiriistan teurastuksesta
    demokratian ja valistuksen kehdosta


Ei ihan kertalukemalla aukene tuo. Sen sijaan alla oleva, Sanoma kuluttajalle, on selvää suomea ja sopii hyvin minulle myös elämänohjeeksi.


Löysin minä tästä kirjasta muitakin kapoisaan ymmärrykseeni istuvia runoja, enemmän kuitenkin kirjan muista kuin LSD-kokoelmasta. Alla pala romantiikkaa Hitaat auringot -kokoelmasta vuodelta 1963:

kasvojemme väliin
ottaisin ruusun
ottaisin
hiukan hämärää

alasti mielet 
olisivat 

ja ruusu rukka yksin
jos olisit täällä
jäisi ruusu rukka yksin


Ja vaikka en vielä saa ruusuunkaan kasvojen välissä syvempää kosketusta, ei ollut ollenkaan huono valinta aloittaa runoiluun tutustuminen Väinö Kirstinästä (1936-2007), jonka vaikutus suomalaiseen lyriikkaan on ollut laaja-alainen ja radikaali, todetaan em. runokokoelman kansitekstissä, sillä hän on tuonut kirjallisuuteemme "lukuisia kokeilevia suuntauksia, kuten dadaismin, surrealismin, konkretismin, kuvarunot ja sanaluettelot".

Matkani on vielä pitkä runouden ytimeen, mutta jotain minussa Kirstinän runot liikautti. Ainakin tajusin sen, että lyriikalla voisi olla minulle annettavaa. Että minun kannattaisi antaa sille tilaisuus.

...

Tällaista mietin tänään.
Kiitos kun käväisit, 
tule pian uudestaan!

Mukavaa, jos ehdit myös jonkun sanan kommenttia kirjoittaa  ... 😊


6 kommenttia:

  1. Tommy Tabermanin runot on mielestäni parhaat . Olin 18v kun luin hänen runoja ensimmäisen kerran .
    Kivaa viikonjatkoa 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, Tabermann oli aikoinaan hyvin suosittu, mutta minä en hänenkään runoihinsa ole tullut perehtyneeksi. On minulla runojen maailmassa paljon haasteita.
      Kiitos kommentista, Ulrika. Kivaa viikonjatkoa sinullekin!

      Poista
  2. Olet lukenut mielenkiintoisia kirjoja. Joskus kauan sitten nuoruudessani luin Kirstinää. Niin kuin muutenkin paljon runoja. Hesarissa oli tuo J.P Laitisen Lumo-romaanin arvostelu, ja se sai jostakin syystä melko nuivan arvostelun. Sinun esittelemänäsi kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta, vaikka onhan esimerkiksi filosofiassa tiedetty iät ajat, että todellisuus, maailma on vain oma luomuksemme, tulkintamme. Kirjassa on varmaan paljon täyteyttä ja kiinnostavaa tämän lisäksi. Joten on se luettava. Mukavaa keskiviikko iltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jahas, hyvä että muistutit Hesarin kritiikistä. Kävin lukaisemassa tuon arvostelun, jossa Jukka Koskelainen sanoo mm. että "olisin halunnut lukea kertojan sisäisestä taistelusta omaa oppiaan vastaan", joka ei puolestaan tullut minulle ajatuksena mieleenkään, sillä minä en sellaista kaivannut. Minä viihdyin tekstin parissa erinomaisesti, minusta tämä kirja on humoristinen, kuin pilke silmäkulmassa tehty, vaikka päähenkilö filosofi onkin päästään hieman sekaisin - monestakin syystä. Jään nyt odottamaan sinun näkemystäsi, Marja. Mielenkiintoista tietää, miten eri tavoin me kirjat luemme ja koemme.
      Kiitos kun kävit kommentoimassa, ja oikein mukavaa leppeää keskiviikkoiltaa sinullekin!

      Poista
  3. Kirstinää tuli luettua nuorena, unohduksiin ovat tosin painuneet hänen runonsa uudempien tieltä. Kepponen oli minusta hurjan hyvä. Minua ihastutti se, millä sarkasmilla tuo isoisä/taiteilija itseään tarkasteli. Terävää kuin mikä! Olisi niin mielettömästi luettavaa... Lume ei ole ehtinyt kirjapinooni vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että olet sinäkin tykännyt Kepposesta. Nyt on sitten jännittävä saada tietää, mitä tykkäät Lumeesta. Se on niin erilainen! Ainakin minulle, joka olen lukenut vähän ja tiedä en kaunokirjallisuudesta mitään. Täytyykin alkaa seurailla, milloin saat Lumeesta postaukseesi arvostelun kirjoitetuksi.
      Kiitos kun kommentoit, Riitta. Mukavaa leppeeää illanjatkoa!

      Poista