perjantai 25. lokakuuta 2019

Suomalainenkin kaipaa toista ihmistä


Yksinäinen heinätupas Suomunjärvellä.

Aina kun luen ulkosuomalaisten kokemuksia vieraan asuinmaansa kulttuurista, tulen kateudesta vihreäksi. Sillä vaikka mitä ongelmia ja puutteita niissä olisi, yksi hyvä asia nousee usein esiin: yhteisöllisyys.

Olen itse joutunut kokemaan elämässäni monia yksinäisiä kausia ja tiedän, miten pahaa jälkeä se mielelle tekee. Mutta sen vastapainoksi olen sitä vahvemmin kokenut myös sen, miten hyvää toisten ihmisten seurassa oleminen tekee. Niinpä kun nyt tänä aamuna jälleen luin yhden yhteisöllisen kulttuurin tarinan, suorastaan liikutuin. 

Kun Ylen Venäjän kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen kirjoittaa Venäjällä kokemastaan yhteisöllisyydestä, minä kyynel silmäkulmassa tulen kateudesta vihreäksi ja kysyn itseltäni iänikuisen kysymykseni: miksi Suomessa on pärjättävä niin hirvittävän yksin? 

Mikkonen kertoo esimerkin:
Olin jo suuntaamassa metrolla suorinta reittiä kotiin, kun venäläiset ehdottivat jotain ennenkuulumatonta: kotimatka taitettaisiin siten, että porukka pysyisi kasassa mahdollisimman pitkään. Käytännössä tämä tarkoitti kiertoreittiä ja olisin mieluummin säästänyt aikaa. Venäläisille tärkeintä oli toisten saattaminen, yhdessäolon pitkittäminen vielä hetkellä.

Suomalainen sielunmaisema?
Usein olen minäkin halunnut pitkittää kavereitten ja tuttujen kanssa yhdessäoloa - silloin harvoin kun yhtehen olemme yhtyneet - mutta Suomessa kaikilla on aina kiire kotiin tai jonnekin. Ihan kellosta aikaa katsotaan ja lasketaan, että nyt on oltu yhdessä riittävästi ja on lähdettävä tärkeämpiin toimiin.

Yhdessäolemista ei meillä pidetä tärkeänä. Jos joskus siihen aikaa järjestyy, vain nopeasti tavataan ja nopeasti erotaan ilman sen kummempia tunteita. Suomalainen on niin hirveän tehokas, että se ei tarvitse muita ihmisiä eikä ainakaan iki kuunaan sitä myönnä.  

Mutta onneksi kulttuurit kohtaavat ja näitä herkistäviä sydäntä lämmittäviä esimerkkejä putkahtelee silmiemme eteen yhä useammin. Niin ehkä mekin vähitellen opimme. Ihmisten tavoille.
 ...

Tällaista mietin tänään.
Kiitos kun käväisit, 
tule pian uudestaan!

Mukavaa, jos ehdit myös jonkun sanan kommenttia kirjoittaa  ... 😊


16 kommenttia:

  1. Kuuntelin saman ohjelman radiosta. Olen huomannut venäläisten sosiaalisuuden täällä Suomassakin. Heillä tuntuu olevan hyvin kiinteät venäläisyhteisöt. Meillä luotetaan valtioon ja venäjällä sukuun ja ystäviin. Suomessa on paljon yhdistyksä, ehkä ne paikkaavat hiukan tuota yhteisöllisyyden puutetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan niin, että suomalaisella pitää olla jokin tehtävä ja tavoite, jotta hän voi olla yhdessä toisten kanssa? Siitä voisi kertoa nämä monet yhdistykset.
      Kiitos kommentista, Mari. Mukavaa viikonloppua sinulle, toivottavasti ei myrsky pahasti teitä siellä etelässä pöyhi!

      Poista
    2. Ajattelin samaa. Ihankuin olisin joskus lukenut jonkun tutkimuksen/artikkelin asiasta.
      Jotkut väittävät, että pikku kylissä Suomessakin ollaan yhteisöllisiä, mutta kun en ole asunut sellaisessa, niin en tiedä. Tosin muistan lapsuudestani Itä-Suomen kaupungista, että siellä tultiin ja mentiin naapuriin vierailemaan ilmoittamatta. Oli vaan tavallista, että oltiin jatkuvassa yhteydessä. Onko ajat ovat muuttuneet jotenkin kovemmiksi?

      Poista
    3. Noin oli ennen, vielä 70-luvullakin ja varsinkin sitä ennen. Muistan lapsuudesta monia mukavia iltoja ja sunnuntaipäiviä, jolloin menimme koko perhe tai vain äidin kanssa naapureihin kylään ja pelattiin yhdessä tai katsottiin ihmelaatikko televisiota ja juotiin kahvi - siis aikuiset joivat 😊. Ehkä lapsiperheet tekevät niin vieläkin.
      Mutta ajat yleisesti ovat muuttuneet, se on selvästi nähtävissä. Kun onhan meillä some. 😁

      Poista
    4. Kun olin lapsi 1960-luvulla, oli muutamia ihmisiä kaupungissakin, jotka noin vain piipahtivat, mutta ei niin kovin monia kumminkaan ja enemmän taisivat olla sukulaisia nuokin. Mutta sovitusti kyläiltiin paljon. Sen sijaan mökillä mentiin kutsumatta kylään jatkuvasti, koska vain yhdellä mökillä oli puhelin! Äidilläni oli mökillä ainakin seitsemän kyläilypaikkaa, joissa käytiin joka kesä ja jotka kävivät ainakin kerran kesässä meillä. Nyt perikunnalla on yhä sama mökki - mutta kukaan meistä ei ole kyläillyt yhdenkään naapurin luona sen koommin kun äiti1990-luvulla kuoli... Emme edes enää tiedä, keitä naapurimökeissä asuu...

      Poista
    5. Kiitos hyvästä esimerkistä, Anomyymi. Se osoittaa että tällaista muutosta on tapahtunut ja että me suomalaiset olemme muuttuneet toisillemme etäisemmiksi - jos lienemme moniin muihin kulttuureihin verrattuna olleet sitä ennenkin. Yhtäkkiset ja usein toistuvat kyläilyt saattoivat rasittaakin, mutta silti ne lujittivat tunnetta yhteenkuuluvuudesta. Puhelimen yhteiskäytön minäkin muistan lapsuudestani. Oli ihan selvää, että naapurin puhelinta lainattiin niin kauan kuin omaa ei ollut. Naapurissa käytiin katsomassa myös televisiota, se oli ihan normaalia mennä kylään ja ilmoittaa tulleensa vain katsomaan telkkaria.
      Mukavaa, että kävit blogivierailulla, ja rentouttavaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  2. Täälä Tukholmassa on paljon eri kansalaisuutta , työkaverit myös , lasten kaverit jne .
    Kansat jotka ovat tiiviisti yhdessä sukulaisten ja muiden kanssa , riitelevät tosi paljon . Häissä ja muissa juhlissa arvostellaan ruat ja vaatteet suureen ääneen . Lahjoja arvostellaan , jollei ole riittävän hieno niin seuraavaa kutsua ei välttämättä tule. Kaikki sekaantuu joka asiaan jne. Oma perhe vaimo ja lapset jää joskus toissijalle kun pitää kuskata omaa äitiä tai siskoa sinne ja tänne.
    Näitä perhe, sukulaissuhteita kun kuuntelee ja näkee niin en ole kateellinen .
    Kivaa viikonloppua 💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ulrika, helpottaa kateuttani, kun muistutit miten ikävääkin jatkuva yhdessä oleminen voi olla 😁. Ehkä riitelyä maahanmuuttajien kesken lisää myös stressi ja huolet. Mutta hyvä osoitus esimerkkisi on siitä, että yhteiselo vaatii myös taitoja ja kompromisseja.
      Kiva kun poikkesit, ja leppoisaa viikonloppua!

      Poista
  3. Minä vietin lapsuuteni Itä-Suomessa maaseudulla. Elämä oli silloin hyvin yhteisöllistä. Tuntuu, että aina meillä joku vieras istui. Kävi vaikka vain lukemassa päivän lehden. Veljeni mukaan siellä ei ole enää samanlaista. Tietty väkeä on paljon vähemmän, ei kauppaa, ei postia, ei koulua. Nykyisin kaikki kohtaamiset pitää jotenkin järjestää. Meillekään kukaan ystävä tai tuttava ei tule ilmoittamatta tai hetken mielijohteesta. Suomalaisilla olisi tosiaan opittavaa esimerkiksi venäläisistä. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhanajan elämisen mallissa on jotain niin turvallista. Olipa mukava tämä sinun esimerkkisi maaseudun entisaikojen yhteiselosta. Jotain tuollaista minä kaipaan. Piipahdus naapuriin lehden lukuun 😊 kuulostaa mahtavalta toveruudelta. Hyvä esimerkki.
      Kiitos kommentista ja hyvää viikonloppua sinulle, Marja!

      Poista
  4. Tiedän ihmisiä joille kylässä käynti ja ylipäätään sosiaalisuus on ajanhukkaa, loukkaantuvat jos pyytää käymään kylässä, kun täytyy käydä töissä,harrastaa,shoppailla eikä kiinnosta muitten elämä pätkääkään kun tuntee itsensä paremmaksi pitämällä kiireisenä ja tehokkaana. Meikäläisen tuttavapiiristä on kyl tämmöiset jo karsiutuneet aikapäiviä sitten, olkoot tehokkaita hyviksiä, minä olen tämmöinen laiskimus ja tyhjän puhuja joka tykkää sosiaalisesta elämästä mutta pidän myös hiljaisuudesta ja yksin olokin tekee silloin tällöin hyvää. Yksi vanhempi täti sanoo usein et hänen luokseen voi tulla milloin vaan, ei tarvitse aikaa tilata. Meikäläinenkin maalta kun on kotoisin niin oli hyvinkin luonnollista pistäytyä naapurissa ilman asiaakin turisemassa, no nykyään maallakaan ei sitä yhteisöllisyyttä kovin viljellä enää, ei pahemmin talkoita pidetä. Mukavaa viikonvaihdetta sinne :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, Pihakeiju, juuri vanhojen ihmisten luona pitäisi meidän naapurien käydä. Tuon voisi ottaa ihan kansalaisvelvollisuudeksi. Mutta on siinä vaaransa, kun on kaikenlaisia kylässä kävijöitä olemassa, jotka hyväksikäyttävät heikompiaan. Mutta ei vanhusten tapaaminen tarvitseisi silti olla aina joku maksettu projekti kuitenkaan. Harmi kyllä, niin on maaseutukin autioitunut ja tavat muuttuneet siellä myös. Onneksi meitä höpöttäjiä vielä löytyy toisillemme kavereiksi, jos ei muuten niin täällä blogeissa 😊.
      Mukavaa että käväisit ja hyvää viikonloppua!

      Poista
  5. Minä olen sitten perussuomalainen erakko ja introvertti :) Onhan minulla tuo mies, joka on läsnä kaiken aikaa. Varmaan kaipaisin yhteisöllisyyttä, jos asuisin yksin. Toki on muutama ystävä, lapset ja lastenlapset, mutta tapaamisia kohtuullisesti sopii minulle. En ole yksinäinen, vaikka yksinolo on ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että tuon otit esille, Riitta, yksin olo ei aina ole yksinäisyyttä. Eikä kaikki meistä tarvitse kauheasti porukkaa ympärillään. Voi olla, että suomalaiset ovat yksin oloa kaipaavia enemmän kuin monissa muissa kulttuureissa, mutta ihan yksin ei ole hyvä kellään. Minä viihdyn myös hyvin yksin, kun kirjoitan tai luen tai käyn pitkillä kävelyillä, mutta toisinaan olen myös aika yksinäinen.
      Mukavaa että käväisit kommentoimassa, ja hyvää leppoisaa viikonloppua!

      Poista
  6. Kadehtia voi niin monia asioita.
    Lapsena ja nuorena tunsin itseni usein yksinäiseksi ja kadehdin heitä, joilla oli kavereita.
    Sittemmin olen usein kaivannut omaa aikaa ja edelleen joskus saatan yllättää itseni kadehtimasta ystäviäni, joilla on pieni perhe tai ystäväpiiri. Meitä, kun on paljon, aina joku poikkeaa, soittaa tai kutsuu jonnekin. Toki tunnen siitä yleensä kiitollisuutta.
    Virkistävää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta olisi mukavaa juuri tuo, mistä kerrot, Kirsti. Että aina joku poikkeaisi ja soittaisi tai kutsuisi jonnekin. Luulen, että kyllä minä osaisin sanoa, että nyt ei saa häiritä, jos haluan olla yksin. Mieluummin ottaisin tuollaisen häiritsevän ison porukan ympärilleni kuin ei ketään. Mutta yhdessäolo vaatii myös panostamista, ei kaikki itsestään suju. Olisi valmis kokeilemaan kuitenkin, saa nähdä antaako elämä joskus siihen mahdollisuuden. Sinä olet minusta hyvin onnekas, kun sinulla on iso perhe ja ystävät ja tutut siihen päälle.
      Mukavaa, että käväisit täällä turisemassa ja kertomassa kokemuksiasi. Leppoisaa viikonloppua, myrskytuulista huolimatta!

      Poista