keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Kahvitauko!

Työpäivän tärkein hetki.

Hei siellä työelämässä uurastavat ahkerat! Oikein mukavaa ja innostavaa työpäivää!  Nauttikaa ja ottakaa ilo irti tekemisen flowsta!

Ja. Muistakaa kahvi. - Eikä vain kahvi, vaan kahviTAUKO.

Kahvitelkaa ja lorvikaa!


Sillä kahvitauko on työpaikan tärkein voimavara. Ja tämä on faktaa.

Tiedän sen kokemuksesta, mutta näin kertovat myös tutkimukset. Kahvitauon pitämättä jättäminen ei ole pois työtehosta.

Minä valitsin ensimmäisen ammattinikin, kotitalousopettajuuden, juuri siksi, että 1970-luvun emäntäkoulun opettajilla oli niin pitkät kahvitauot. - Silloin oli. - Eikä meillä opiskelijoilla ollut mitään pääsyä niitä häiritsemään, muutoin kuin tuoreitten kahvipullien muodossa. Olin niin kateellinen, että päätin siitä paikasta haluta minäkin töihin kahvitauoille istumaan.

Päättäväisyys palkittiin, ja sain istua töissä kahvikupin ääressä monet vuodet, sillä joskus muinoin työpaikoilla vielä ihan yleisesti istuttiin kahvitauoilla. Joissakin paikoin jopa tunti yhteen menoon, yksi tunti aamulla ja toinen iltapäivällä. Ja voitte uskoa, että töissä oli kiva olla, kun oli välillä aikaa rupatella työkavereitten kanssa kaikessa rauhassa. Eikä meiltä silti jäänyt mikään työ tekemättä.

Kiire ei tosiasiassa ole nykyäänkään niin kamala, ettei yhteisiä taukoja voisi pitää, väittää työelämä- ja vuorovaikutusvalmentaja Maritta Joki. Kyse on enemminkin työpaikalla vallitsevasta kulttuurista ja omasta rytmistä ja suhtautumisesta. Ja samaa sanoo Tornion kaupunginarkkitehti Jarmo Lokio, joka kertoo esimerkin Ruotsista: ruotsalaisten kiiretön kahvihetki, fika, hitsaa työporukkaa yhteen kuin varkain. 

Työaikana yhdessä kahvittelu ei ole vain hupia, siinä hoidetaan yhteisöllisyyttä, jaetaan hiljaista tietoa ja voimaannutaan. Edellyttäen, että kenestäkään ei selän takana pahaa juoruta.

Minun paras työpaikkani on ollut se, jossa sain kahvikupin eteeni heti aamulla töihin mennessä. Työpäivä alkoi rauhallisesti tilaan ja tehtäviin laskeutumalla ja työkaverin kanssa kuulumiset vaihtamalla. Sitten parin tunnin päästä oli taas kahvitauko, sitten yhteinen lounas, ja taas iltapäivällä vielä kerran kahvitauko.

Vaan ei se enää Suomessa niin mene. Ei millään alalla. Ei ainakaan naisvaltaisissa työtehtävissä. Suomalaiset naiset eivät istu työpaikalla "turhaan". He tekevät töitä. Ettei kukaan (esimies) pääse sanomaan laiskaksi.

Miksi meidän Suomessa pitää olla niin hiivatin tehokkaita ja vakavia aina vaan?

Miksi meillä omatunto aina kuuluttaa, ettei sitä kahvikupillista mitenkään voi mennä työkaverin kanssa yhdessä tänäänkään juomaan?

Sitä minä ihmettelen.


...

Tällaista mietin tänään.
Kiitos kun käväisit, 
tule pian uudestaan!

Mukavaa, jos ehdit myös jonkun sanan kommenttia kirjoittaa  ... 😊

9 kommenttia:

  1. Moi. Onneks me eläkeläiset saamme pitää taukoja just silloin kun siltä tuntuu : ) Eikä aina tarvitse juoda kahvia. Hyvä tauko on vaikka vain lojua jossain ja katsella ikkunasta. Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, samoin me eläkeputkelaiset. Vaan hyvä se on joku roti sentään tauoissakin olla, että ne tauoilta tuntuvat :). Sinulla on ikkunan takana tosi mielenkiintoista ja rentouttavaa katseltavaa, Kristiina, minulla muutama pensas ja varaston seinä ja naapurin talo :D ... no katsoo niitäkin, ei siinä mitään, ei sentään parkkipaikka ole ihan tuossa edessä.
      Kiitos kun kävit taas vierailulla. Mukavaa päivänjatkoa! Terveisiä Missulle ja oraville!

      Poista
  2. Hyvä postaus! :) Olen kuullut sanottavan, että hyvät ideat tulevat ja luovuus kukkii kun on välillä joutilaisuuttakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kuvakehrääjä. Minä en väsy tästä aiheesta kirjoittamaan, sillä olen töissä ollessa kokenut paljon turhaa kiirettä ja sillä pätemistä. Luovuus tosiaankin tarvitsee tyhjää olemista, jopa tylsyyttä, se on ihan tutkittu juttu.
      Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  3. Joskus nuorena 80-luvulla, silloin oli mukavaa istua kahvitauoilla. Aivan viimeisiä työvuosia en muistele kaiholla, tunnelma oli kyräilevä. Vaikka nyt ajattelenkin, miten hyvältä kuitenkin tuntui olla työputkessa. Olemassaolo oli oikeutettua työn myötä. Eläkeputkessa ollessa sitä on kuin heitetty yli laidan. Kahvitauoista tulinkin siihen tulokseen, että mielestäni työt pitäisi jakaa niin, että jokainen saisi olla mukana, vaikka sitten osa-aikaisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä, Mari. Työtä useammalle jakamalla saataisiin aikaa myös tärkeisiin yhteisiin kahvitaukoihin. Hullu on tämä muka kiireinen ja pintatehokas maailmamme. Toiset ovat työtä vailla, toiset työstä uupuvat. Ja tuosta työpaikkojen kyräilystä on minullakin kokemusta. Sitä ei ole ikävä.
      Hyvää viikon jatkoa!

      Poista
  4. Mukavat kahvikupposet tossa yllä. Minä olen ollut kolme kesää seurakunnalla töissä ja missään muualla työpaikoissa eivät kahvitunnit ole olleet niin hulvattoman hauskoja kun tässä nykyisessä,samassa kahvipöydässä ovat puutarhatyöntekijät,papit ja lukkarit. Ovathan hauskat yhteiset hetket vastapainoa sille kun kuolema on läsnä jokaisena päivänä seurakuntatyössä. Tulen ikävöimään tätä työpaikkaa ja työtovereita paljon sitten kun jään pois työelämästä, eläkeikä jo kolkuttelee lähitulevaisuudessa. Mukavaa viikon jatkoa Eeva :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo mukavat kahvikupit kuvassa ovat Pixabayn sivuilta. Saiskohan niitä jostain kaupasta? Olisi ne ihan piristävät kotonakin käyttää.
      Sinulla on kyllä hyvä tuuri, Pihakeiju, kun olet päässyt noin kivaan työporukkaan. Olethan muistanut työkavereille siitä mainita? Kerro kateelliset terveiset :D.
      Hyvää viikon jatkoa sinullekin!

      Poista
    2. Ihanalta työpaikalta kuulostaa Pihakeijun kesätyö! Olisi pitänyt aikoinaan mennä puutarha-alalle, niinkuin joskus suunnittelin.

      Poista