keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Ale-ruokaa


Pitäisi alkaa ROHKEAMMAKSI niin säästäisi ruoassakin selvää rahaa. Minä pelkuri katson aina viimeisen käyttöpäivän ja parasta ennen -päiväykset ja ostan mahdollisimman tuoretta, ettei vain tule ruokamyrkytys. Ostan aina sen tuoreimman ja jätän välistä nekin, joita vielä voisi käyttää.

Kannan siis uskollisesti korteni maailman alati kasvavaan jätekekoon.

Olen auttamattomasti jäljessä. Rohkeampi ja viisaampi kuluttaja ostaa ruokansa alennuksella ja säästää paitsi rahaa myös luontoa. Suomessa ruokahävikkiä syntyy noin 450 miljoonaa kiloa vuodessa, ja jotta määrä saataisiin pienemmäksi, on hävikkiruoalle perustettu omia kauppoja. Joista en ole tiennyt yhtikäs mitään.

Nyt kun tästä kiinnostuin sain muutamalla klikkauksella selville, että viimetipan ruokaa voi ostaa melkein mistä vaan. Wefoodin kauppa toimii Helsingin Kalasatamassa, avattu jo vuosi sitten, verkosta löytyy esimerkiksi Fiksu ruoka, monista ravintoloista myydään ylijäämäruokaa, ja tietysti sitä saa myös ihan vaan ruokakaupasta. 


Olen minä niitä alelappuja nähnytkin. Ne ovat niitä punaisia tarroja, joissa lukee -10% ja -30% tai -50%. En vain ole välittänyt. Ja vielä halvempaa saa, jos menee kauppaan juuri ennen sulkemisaikaa. S-kaupoissa alennetaan ilta-alessa 60%:iin ja K-ryhmän kaupoissa jopa 75%:iin, joissakin annetaan päiväystuotteita aivan ilmaiseksi. 

En minä ole tiennyt näin hurjista ruoan happy hour -aleista, kun käyn kaupassa päivällä. Täytyy käydä joskus huvikseen vilkaisemassa, mitä sieltä löytyy. Enää ei ainakaan tarvitse kassalla nuukuuttaan hävetä, kun aleruoan ostaminen on ilmastoteko.

Minun plussaani on tosin se, että kotona meillä ei mene hukkaan leivänmuruakaan. Korkeintaan kerran vuodessa sattuu, että puoliksi käytetty sitruuna jää homehtumaan tai salaatinlehti nahistumaan, kun kaikki syödään tarkasti, omenan siemenkodatkin.

Mutta toisaalta minusta on hassua, että ruokaa on myynnissä niin paljon, että sen myymättä jääminen voi olla näin halpaa. Eikö sitä voisi jo alunperin tuottaa vähemmän?


 ...

Tällaista mietin tänään.
Kiitos kun käväisit, 
tule pian uudestaan!

Mukavaa, jos ehdit myös jonkun sanan kommenttia kirjoittaa  ... 😊

16 kommenttia:

  1. Moi. Minusta on hyvä asia, että ihmisiä kannustetaan ostamaan ruokaa, joista suosituspäivämäärät ovat lähenemässä. Niin monet ruuat säilyvät hyvinä paljon päivämääriä kauemmin. Nykyisin ale-ruuan ostaminen ei ole hävettävää vaan kunnioitettavaa. Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tämä on hyvä ratkaisu vähentää ruokahävikkiä. Minäkin aion kokeilla. Ehkä tämä suunta vie vähitellen myös sitä kohti, että turhaa ruokaa tuotetaan vähemmän.
      Kiva kun poikkesit, Kristiina. Leppeää päivää sinulle!

      Poista
  2. Minäkin näen niitä punasia aletarroja mutta en osta kun mun mielestä törkeetä että kaupat on niin pihejä , myyvät vain 20-50 % alella . Jos tuote lähenee parasta ennen päivää niin ale pitäisi olla 75-90 % ale vaikkei ilta olekkaan . Taas puhuit asiaa 👍🙂 Kivaa loppuviikkoa 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvä huomio, Ulrika. Alennus voisi olla heti kunnolla reilu, kun kerran roskiin muuten menee. -30% on tosiaan aika vähän, mutta -50% tuntuu jo, jos ostos on kallista herkkua. Minä en jaksa iltamyöhällä mennä kauppaan, mutta ehkä joskus vielä käyn katsomassa, millaista aleruokaa siellä on tarjolla.
      Kiva kun käväisit kommentoimassa, ja mukavaa päivänjatkoa!

      Poista
  3. Minä kyllä käytän noita aleruokia, no minulla on kauppaan vaan satakunta metriä ja esim.jauhelihan kypsennän heti kaupasta tultuani. Olin joskus kaupassa iltatöissä ja voi sitä ruuan määrää mikä heitettiin pois illalla. Yksi myyjistä pumisi ale leivistä että eivät ne sitten tuoretta ostakkaan jos saavat hieman vanhoja alekorista, miten lie asian oikea laita mutta tiedän ihmisiä joilla on tosi tiukalla raha, esim. pienet eläkkeet ja työttömyys. Meidän seurakunnassa jaetaan maanantaiaamuisin parasta ennen elintarvikkeita ja hyvin ovat kelvanneet. Mukavaa viikon jatkoa Eeva ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, on tämä vähän ristiriitaista, kun niin halvalla sitten voidaan myydä, kun jää ylimääräistä. Mieluummin kuitenkin niin, kuin heittää roskiin. Ruoka voisi olla ylipäätään vähän halvempaa, varsinkin kasvikset ja leipä. Sinulla on hyvin, kun kauppa on lähellä, Pihakeiju, voit käydä nopeasti hakemassa illan parhaat aleruoat 😊.
      Kiva kun poikkesit ja mukavaa illanjatkoa sinulle!

      Poista
  4. Hyvä juttu. Aleruokaa kannattaa syödä ruokahävikin takia. Ja tietysti ilmastonmuutoksen takia. Olen tästä joskus blogiini kirjoitellut. Matsmartia kannattaa myös mainostaa. Se on vielä halvempi kuin Fiksu ruoka. Mukavaa keskiviikko iltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun lisäsit uuden yrityksen tähän. Minä vain äkkiä googletin ja tuo yksi sattui ensimmäisenä esiin. En todella tiennyt itse näistä verkkokaupoista tätä postausta ennen mitään. Sinä olet seurannut hyvin aikaasi, Marja.
      Kiitos kun käväisit, ja mukavaa iltaa sinullekin!

      Poista
  5. Ei olla noihin alepuoteihin tutustuttu, mutta alennettuja tuotteita ostaa isäntä aina kun näkee. Meillä on näet työnjako: hän käy kaupassa ja minä kokkaan. Olen melkein yhtä vieraantunut ruokakaupoista kuin joku korkean tason uraohjus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, minäkään en käy mielelläni kaupoissa, en ollenkaan. Enintään kerran viikossa, kun on pakko. Hyvä työnjako teillä, Riitta! Isäntäkin on teillä ajantasalla, kun jo osaa ostaa aleruokaa.
      Kiitos kun kommentoit, mukavaa illanjatkoa sinne teille molemmille!

      Poista
  6. Erikoinen Asiantuntija on ollut vähän samoilla linjoilla, että yrittänyt ostaa tuoreinta mahdollista. Täytyy muuttaa käytäntöä. Älypuhelimelle on saatavissa sovellus ResQ, jonka kautta voi varata ja ostaa jämäruokaa ravintoloista ja kahviloista. Olen sitä monesti katellut, mutta en ole vielä käyttänyt. Keliakia aiheuttaa omat haasteensa, kun ei niistä käy ilmi, ovatko ne ruoat gluteenittomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai on puhelimeen tuollainen sovellus olemassa. Pitänee minunkin joskus siihen tutustua. Valmista hyvää olisi tosi kiva saada. Vaikka minullakin on vaivani, eikä kaikkia ruoka-aineita voi syödä, joten valmisruoka on haasteellista.
      Kiitos hyvästä vinkistä, ja leppoisaa illanjatkoa!

      Poista
  7. Nämä laputetut ruuat ja happy hourit ovat maalla asuvalle saavuttomattomissa.
    Mutta syömme silti "vanhaa" ruokaa. Kun toukokuussa otan pakastimesta jotain edellisenä kesänä kasvatettua, onhan siinä ennättänyt aikaa kulua. Olemme sen verran syöppöjä, että ylivuotista satoa meillä ei ole. Meilläkään ei mene mitään hukkaan. Minusta ylitarjontaa on nykyisin kaikesta muustakin kuin ruuasta.
    Leppoisaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskasti sanottu, Kirst, tuo "vanha" ruoka :). Teillä on ainakin lähiruokaa, kasvistuotteet ja kala. Siinä sitä on jo ilmastotekoa riittävästi, kun ei tarvitse edes kauppaan mennä.
      Ylitarjontaa on toden totta joka asiassa, ei mitään järkeä. Ruoan suhteen se eniten harmittaa, kun toisella puolen maapalloa ei ole edes tarpeeksi asti.
      Kiitos kommentista, ja mukavaa leppoisaa iltaa!

      Poista
  8. Ruokahävikki voi tosiaankin olla hurjaa, itse yritän vähentää sitä mahdollisimman paljon, mutta ihan täysin sitä on vaikeaa poistaa. Esim. vihannesten ja hedelmien kuorista mitä yleensä heitetään pois, voi tehdä kaikenlaista. Pitääkin mennä tarkistamaan tuo Kalasataman kauppa ensi kerralla Helsingissä. Mukavaa viikkoa sinulle Eeva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tietenkin, kasvisten kuoria en erikseen ole osannutkaan älytä hyödyntää. Kuorineen kyllä usein syön, jos jaksan kunnolla pestä ensin.
      Myynnissä hävikkiä varmasti aina jää, niin vaikea kaupoissa ja ravintoloissa on tarkkaan laskea menekkiä. Kotona sen sijaan helppo, kun tietää miten paljon syö 😊.
      Mukavaa kun ehdit blogivierailulle, Jael. Leppeää viikonjatkoa sinne lämpimään!

      Poista