torstai 10. lokakuuta 2019

Älä ota sitä niin vakavasti, itseä tarkoitan

Persoonallinen se on tämäkin, vaikkei ehkä täydellinen.
Perfektionismiin taipuvaisilla ihmisillä on tuon tuosta hankaluuksia itsensä kanssa. On veivaamista ja vatkaamista, viilaamista ja höyläämistä, vielä hiukan parantamista - niin rasittavia juttuja, että voi että.

Ei siihen paljon tarvita, kun jo posket kiukusta punoittaa ja häpeä otsaa kuumottaa, kun itsensä soimaajan ruoska heilahtaa. Ja jos ei muusta heilahda, niin sitten siitä, että on itselleen niin armoton. Harmittelee joutessaan vaikka sitä, että harmittelee. Minä huono hölmö. Minä hölmö huono. Hölmö huono minä.

Nyt on lehdissä kirjoitettu paljon nuorista perfektionistiäideistä, jotka uuvuttavat itsensä täydellisen äidin kriteereillään: Uupumus pakotti äidin sairauslomalle omasta perheestään, kertoo Ylen juttu. Katri lauloi vauvalleen yötä päivää ja itki syljettyjen luomusoseiden perään, kirjoittaa Hesari.

Minäkin olin aikoinani perfektionistiäiti - ja kadun sitä todella. Ei ollut mitään järkeä kiillotella tiskipöytää ja kaivella hammastikulla lattiannurkkia, kun olisin voinut konttailla lasten kanssa hiekkalaatikolla senkin aikaa. Mutta en minä onneksi siivouksesta uupunut. Olinpahan aina vaan pahalla päällä. Oikeasti. Aina.

Minä huono minä. Huono minä minä. !

Ja siinä se taas tuli. Itseni soimaus. Soimaan itseäni nyt jo menneistäkin virheistä, niistähän se on paras soimata, kun niille ei mitään enää voi.

Sitä paitsi. Osasin minä tehdä hiekkakakkujakin.

Sitä minä tarkoitan, että.

Älä ota sitä niin vakavasti.
Sinä itseäsi. Minä itseäni.

Hui hai sano, se on elämää vaan.

...

Tällaista mietin tänään.
Kiitos kun käväisit, 
tule pian uudestaan!

Mukavaa, jos ehdit myös jonkun sanan kommenttia kirjoittaa  ... 😊



8 kommenttia:

  1. Aina sitä voi syyllistää itsensä jälkeenpäin, on tehnyt niin tai näin.
    Liikaa minäkin kai siivosin aikanaan, mutta annoin sen itselleni anteeksi, koska sotkijoitakin oli paljon.
    Eipähän sinun tai minun lasten tarvinnut hävetä kakkaista kotia. 😇 Jotain ne varmasti kuitenkin meissä kin häpesivät. Aina voi nauraa itselleen.
    Mukavaa torstaita!
    Terkkuja Marrakechista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eivät ole minun lapset kakkaista kotia tarvinneet hävetä, oijjjoi. Mutta vähempi olisi todellakin riittänyt.
      Kävin Google Mapsista katsomassa, missä sinä olet :D. Hirveän kaukana! Siellä on varmaan lämmintä ja aurinkoista.
      Kiitos kommentista, Kirsti. Hyvää ja rentoa matkaa teille! Reissupostauksia odotellaan ...

      Poista
  2. Noinhan se perfektionistilla menee. Aina voisi olla paremmin. Vaikka en omasta mielestäni ja psykologisten testien mukaan perfektionisti olekaan, jokin hauskassa kirjoituksessasi oli tuttua. Ehkäpä tähän liittyen suurin ongelmani on tehdä nyt ja heti, nopeasti, ja siitä laatukin kärsii. Niin, etenkin nykyisin unohtuu tämä Riittävän hyvä vanhemmuus. Kaipa sen tekee tämä kilpailuyhteiskunta, individualistinen kulttuuri, some... Mutta me olemme jo lapset kasvattaneet. Ja mennyttä kasvatusta ja siivoamisia ei voi enää muuttaa. Tai tietty voisi, käännellä, kaivella, vetkuttaa, vanuttaa... asiaa mielessä, kuiskii huono omatunto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tutkimuksiin on uskominen, niin hulluksi on äitien arki vaatimuksineen mennyt. Minä en varmaan enää selviäisi, kun olin niin pedantti jo ilman ulkopuolelta tulevia paineita. Olen samaa mieltä, Marja, individualismi yhdistyneenä ulkokultaisiin arvoihin ja kilpailuun selittää paljon.
      Kiitos kommentista ja hyvää päivänjatkoa!

      Poista
  3. Niin - enitenhän ne nykylapset tarvitsisivat aikuisen läsnäoloa ja keskustelua - ei niinkään härpäkkeitä ja netflix elokuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, olen samaa mieltä, Seikku. Eikä sen aikuisen tarvitse olla täydellinen millään mittarilla.
      Kiitos kommentista ja hyvää päivänjatkoa!

      Poista
  4. Kilpailu on pesiytynyt lasten kasvatukseenkin.
    Kuten Seikku sanoo, läsnäolo on tärkeetä. Vaikka sitten siivoaa, mutta on läsnä. Paljon näkee nuoria vanhempia, jotka plärää vaan puhelinta.
    Tuli itsellä varmaan kaikki virheet tuli tehtyä aikoinaan, vaikken liikaan siivoamiseen sortunutkaan. Sen sijaan nykyään minua häiritsee pölypallot, sotkut ja muu epäjärjestys. Pitää aina imuroida, ennenkuin ajatus juoksee vapaasti. Kun menen tyttärelle käymään, alan aina siivoamaan siellä, kun siellä on lapsia ja huusholli hyrskyn myrskyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, sinä sen sanoit suoraan, Mari. Kilpailu yltää jo lastenkasvatukseen ja vanhemmuuteen. Ja se kännykkä, voi että se riivaa meitä kaikkia.
      Ja on se totta sekin, että siisti koti on mukavampi paikka lasten leikkiä, olen samaa mieltä, mutta ei tarviisi mennä liiallisuuksiin. Ja lelujen pitää olla leikin jälkeen paikoillaan taas seuraavaa kertaa varten niin, että niitä voi käyttää. Onnekas tyttäresi, kun saa sinut siivoamaan :).
      Kiitos kommentista ja mukavaa illanjatkoa!

      Poista