maanantai 23. syyskuuta 2019

Viisaita ajatuksia kirjasta Stalinin lapset

Owen Matthews: Stalinin lapset, Otava 2009.
Olen kymmenen vuotta myöhässä tämän kirjan lukemisessa, mutta ei se haittaa. Tarinat, joita Stalinin lapset -teoksessa kerrotaan, eivät vanhene.

Owen Matthews kuvaa Stalinin ajan järkyttävää hirmuvaltaa, joka kohdistui myös hänen venäläisen äitinsä sukuun. Suuri osa kirjasta käsittelee myös Neuvostoliiton myöhempää aikaa ja siinä hänen äitinsä ja englantilaisen isänsä elämää KGB:n valvonnassa ja byrokratian traagisissa kiemuroissa. Lisäksi kirjassa on Matthewsin kokemuksia 2000-luvun Venäjästä, johon hänellä on itselläänkin läheinen kosketus.

Huono lukija kun olen, en jaksanut kirjaan kunnolla paneutua, vaikka se niin mielenkiintoinen onkin. Ehkä se johtuu kirjoittajan tyylistä, joka on paikoitellen sekava ja vaatii keskittymistä, jota en itsestäni nyt irti saanut. Löysin kirjasta kuitenkin muutaman elämänviisauden, jotka kannattaa muistaa ja pohtia syvällisemminkin.

Matthewsin tiivistys Stalinin julmuuksien taustasyistä sopii varoitukseksi myös nykypäivän fundamentalismin ja ääriliikkeiden vallasta:

"Kahta toisilleen vierasta ihmistä, joista toinen oli uhri ja toinen teloittaja, ei vain pantu samaan huoneeseen ja saatu toista tappamaan toinen, vaan molemmat saatiin uskomaan, että tämä murha palveli jotain suurempaa tarkoitusta."

Tämä selitys kiteytyy hyvin venäläisen kirjailijan Solzenitsynin sanoissa, joita Matthews siteeraa:

"Voidakseen tehdä pahaa ihmisen on ennen kaikkea uskottava tekevänsä hyvää."

Valaisevaa on myös Matthewsin pohdinta ympäristön osuudesta ihmisluontoon. Hän näkee venäläisten kyvyssä sopeutua ja alistua kurjiin olosuhteisiin yhteyden siihen ympäristöön, jossa he elävät. Venäjän maantieteellinen sijainti, ankara luonto ja valtava koko ovat osa venäläisyyttä:

"Nämä fyysiset rajoitukset tekevät ilmeisesti ihmisten asettamat pakot helpommin hyväksyttäviksi."   -  Ja sama toisin sanoin venäläisen sananlaskun muodossa: "Jumala on taivaassa ja tsaari kaukana", joten on pakko vain pärjätä.

Sain siis kirjasta lisää ymmärrystä paitsi ihmismielen synkkiin piirteisiin myös haasteellisissa olosuhteissa selviämiseen. Jälkimmäiseen kiteytyy ajatus kirjan epilogissa, jossa Matthews alkuun lainaa 1800-luvulla eläneen englantilaisen runoilija Christina Rossettin elämänohjetta:

"On paljon parempi, että unohdat ja hymyilet kuin että muistaisit ja murehtisit."


 ...

Tällaista mietin tänään.
Kiitos kun käväisit, 
tule pian uudestaan!

Mukavaa, jos ehdit myös jonkun sanan kommenttia kirjoittaa  ... 😊





2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kirja. Ei taida sivuta suomalaisia Stalinin vainon uhreja. Ukin veli ja sisko tapettiin vainoissa. Stalin oli vainoharhainen peto. Kuitenkin kirjassa on viisaita ajatuksia, en vaan tykkää lukea kauheasti asiakirjoja paitsi psykologisia sellaisia. Romaanit vievät minua. Mukavaa uuden viikon alkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Surullinen kohtalo sinun ukkisi sisaruksilla. Tässä kirjassa ei puhuta muista kuin kirjailijan isoisän murhasta, joka kyllä hyvin näyttää sen, miten syyttä ja yllättäen ihmisiä teloitettiin. Sekin tulee esille, miten traagisesti teloitukset vaikuttivat omaisten elämään. Minäkin olen yleensä ollut enemmän kiinnostunut psykologiasta kuin historiasta, mutta nyt on mielenkiinto kääntynyt.
      Kiitos kommentista, Marja. Mukavaa ja rentouttavaa viikon alkua sinullekin, vaikka siellä missä postauksessasi kerrot nyt olevasi, ei niin rento meininki olekaan.

      Poista