keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Sylvi Kekkosen urhoollinen Amalia

Amalia oli tilattava kirjaston varastosta.

Kävin elokuussa Helsingin vierailulla Urho Kekkosen museossa Tamminiemessä, ja siellä sattui paikalle kirjailija Anne Mattsson, joka kertoi tarinoita Sylvi Kekkosesta. Ymmärsin silloin, nolona tyhmyydestäni, että Sylvi ei ollut vain presidentin puoliso, hän oli myös kirjailija.

Oli pakko ottaa selvää Sylvin kirjoitustyylistä, ja koska Amaliaa (1958) pidetään hänen kirjallisen tuotantonsa pääteoksena, aloitin siitä. Sain sen kirjastosta pyynnön eli varauksen kautta, sillä sen paikka on nykyisin varastossa poissa uudempien naiskuvausten tieltä.

Amalia kertoo tarinan maatilallaan uurastavasta ja uhrautuvasta naisesta, joka kamppailee sodan ja sen jälkeisen ajan arkisten haasteiden kanssa. Suuri haaste on muun muassa hänen nuori miehensä, joka on tunnettu naistenmies ja hulivili ja joka sotalomillaankin heti ensimmäisenä toilailee humalassa pitkin kyliä.

Amalia kantaa juorupuheet niin kuin kaiken muunkin taakkansa mielipahaansa kenellekään näyttämättä. 

Hän on aina koettanut näyttää aivan rauhalliselta kun Taavista on puhuttu, aivan kuin ei häneen muka mikään pystyisi, ei kiittäminen, ei laittaminen. Vaikeaa se on ollut.
Vaikeaa oli ollut silloinkin kun Taavi nyt viimeksi oli tullut kotiin. Miehen verestävät silmät ja rähjäinen olemus olivat suorastaan puistattaneet. Mies kapunginnaisten jäljiltä! "Kylpenet tuota", Amalia oli melkein parkaissut. 

Luulen, että Amaliasta ei ole meille nykyajan naisille malliksi, niin uhrautuvainen hän on.

Sylvi Kekkonen kuvaa tarkasti myös 1900-luvun alkupuolen maalaiselämää, jossa kotieläimet ovat keskeisessä osassa. Peltotöille tärkeä hevonen palaa sodasta huonokuntoisena, mikä koskettaa Amaliaa muutenkin kuin työnteon kannalta.

Amalia taluttaa valakkaansa. Laihtunut on Piki, laihtunut ja rapistunut. Ei sodasta kukaan kostu. Hän ajattelee entistä Pikiä, uniensa mustaa hevosta ja tätä nykyistä, tekisi mieli itkeä.

Kiehtova yksityiskohta ovat myös kanat ja niiden vapaus.

Kanat eivät huoli munia heiniin puisten pesämunien viereen. Ne hakevat mieluimmin itse munimispaikkansa. Markku hihkuu riemusta, kun löytää kanojen kätköpesän ...

Aavistus uudesta on kuitenkin jo ilmassa, sillä traktorit alkavat  korvata hevoset, myös kirnut ja separaattorit jäävät tarpeettomina pois käytöstä ja kaiken lisäksi miniän myötä menee Amalian pirtin sisustuskin uusiksi.

On sanottu, että Sylvi talletti kirjoihinsa sisäistä maailmaansa, ja jos niin on, niin Amalian tarinassa  se näkyy sivuun jääneen ja luopumaan tottuneen naisen osana. Kuvaus on niin koskettavaa, että siinä saattaa olla kirjailijan omakohtaisesti koettua.

Mutta varmimmin on vuonna 1900 syntyneen Sylvin kokemukset maalaiselämän arjesta itsenähtyä. Tarkka tavallisen maalaiselämän kuvaus sopii vaikka historiankirjoitukseksi, mutta ennen kaikkea se on liikuttavaa luettavaa.

Kirjailija Anne Mattson Tamminiemessä 25.8.


...

Tällaista mietin tänään.
Kiitos kun käväisit, 
tule pian uudestaan!

Mukavaa, jos ehdit myös jonkun sanan kommenttia kirjoittaa  ... 😊

6 kommenttia:

  1. Moi. Suosittelen lukemaan myös Sylvi Kekkosen Kiteitä. Mietelmät on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1949, ja monet istuvat tähänkin aikaan hyvin. Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos vinkistä, Kristiina. Seuraavaksi kiteet tilaukseen.

      Poista
  2. Olen lukenut Amalian, Lankkuaidan suojassa ja Sylvi Kekkosen mietelauseita heti, kun sijaisäitinä kuulin hänen sanoneen: "Pieni on se äidinrakkauden piiri, johon mahtuvat vain omat lapsemme". Pidin Sylvi Kekkosen tarkasta ajankuvasta. Nyt kiinnostaa Anne Matsonssonin kirjoittama Sylvi Kekkosen elämänkerta.
    Kiitos, kun toit sen tietoisuuteeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sylvi Kekkosella on ollut viisaita ajatuksia, melko radikaalejakin kuulemma. Tuo elämäkerta on myös minun kirjastosta tilattava. Siitä on nyt tullut tuo kuvassa oleva uusittu painos.
      Kiitos kommentista, Kirsti. Mukava, kun aina pistäydyt.

      Poista
  3. Vähän myöhässä olen, mutta kiinnostava on myös Johanna Venhon kirjoittama Ensimmäinen nainen. Fiktiota ripauksella faktaa ymmärtääkseni, mutta niin kaunista kieltä. Vahvasti suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, Leena. Olenkin kuullut tästä, mutta en ole vielä lukenut. Ehkä kannattaa lukea, kun niin sinäkin tykkäät.
      Leppoisaa iltaa ja huomista! Kiva kun käväisit 😊.

      Poista