lauantai 21. syyskuuta 2019

Kyllä valittamallakin paranee?


Nyt kun olen tässäkin kuussa jo monta valituspostausta julkaissut, tunnen että on aika pienen puolustuspuheen. Viisaan elämän motto kun on, että positiivinen pitää ihmisen olla eikä turhista valittaa.

Mutta minä siis olen kova valittamaan, joten sillä virrellä minä tämänkin päiväni heti aamusta aloitin ja miehelle muutaman tiedotuksen vaivoistani päästelin. Ja siinä tuli yllättäen tähän juttuun sopivasti mieleeni eräs vanha naisihminen, entisen työkaverini 90-vuotias äiti, joka oli kova kaikesta valittamaan. Oikein kunnon vanhanajan supervalittaja.

Niin työkaverini äidistään kertoi. Tuo vanha äiti oli ikänsä aina jostain valittanut. Hänhän oli siitä hyvässä asemassa, että hänen sukupolvensa nuoruudessa ei ollut vielä positiivipedagogiikkaa eikä muitakaan positiivisia paineita niin kuin meillä nykyään on, silloin sai vielä valittaakin. Ja vanhana nyt viimeistään saa. Kai?

Työkaverini ei tietenkään äitinsä valituksista yhtään tykännyt. Mutta enemmän hän ihmetteli sitä, miten hänen äitinsä oli voinut valituksineen elää niin vanhaksi. Positiivisuus kun tutkimusten mukaan pidentää ikää ja negatiivisuus lyhentää, eikä päin vastoin.

Usein tätä probleemaa iltakävelyillämme yhdessä pohdimme ja tulimme tulokseen, että tämän äidin kohdalla se oli juuri se valittaminen, joka hänen elämäänsä pidensi. Se auttoi häntä jaksamaan, sillä hänen elämänsä oli oikeasti ollut monesta syystä raskasta. Hän ei pantannut tuntemuksiaan sydämeensä infarktia odottamaan. Hän eli totuudessa. Ajattelimme, että aina valitus ei ole pahasta vaan se voi olla myös taakan keventämistä.

Tuon vanhan äidin sitten muutaman vuoden päästä kuoltua kävi meillä tosin mielessä sekin, että mitenkähän paljon pitemmän elämän hän olisi saanut, jos ei olisi niin paljon valittanut.

Sitä emme voi tietää, mutta sen tiedän, että minun postauksiini tulee ensi viikolla vaihteeksi positiivisia juttuja. Ja sen, että ei tästä  kovin hyvä valittamispostausten puolustuspuhe tullutkaan ...

Kissakuvat poistavat stressiä ja pahaa mieltä. Ihanaa viikonloppua, ystävät!


...

Tällaista mietin tänään.
Kiitos kun käväisit, 
tule pian uudestaan!

Mukavaa, jos ehdit myös jonkun sanan kommenttia kirjoittaa  ... 😊

2 kommenttia:

  1. Oisko näin että valittaminenkin on hyväksi, nimittäin minulla on juuri tuollainen äiti kun sun entisellä työkaverillasi.Empä muista sellaista päivää ettei valittaisi, melkein kaikki sairaudet on sairastettu ja joka päivä särkee jotakin kohtaa, jos jollakulla on vaikka sydänvika niin hänellä on pahempi, voi elämän kevät ja mummo kuitenkin on kohta 85v. Tässäkin tapauksessa taitaa olla niin että valittamalla elää pitkän elämän. Tuumataan siskon kanssa usein että hänen kuusikymppiset lapsensa ovat kyllä sairaampia kun mummo konsanaan. Minäkin olen aika paljon sairastellut elämäni aikana mutta en ole hoksannut parantaa itseäni valittamalla, pitäiskö kokeilla jos ja kun sairastuu. Mukava postaus Eeva :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minusta tämä vaikuttaa olevan, Pihakeiju. Jos kolottaa ja harmittaa, niin eikun siitä valittamaan niin ei jää sisuskaluja vaivaamaan. Mutta silti on kyllä ihme, että joku jaksaa joka päivä ja ihan kaikesta koko ajan valittaa, ja sekin näyttää toimivan. Ehkä siinä on se juju, että valittamalla saa huomiota, joka antaa hyvän mielen ja parantaa vaivasta?
      Ja ilman muuta oikeasta sairastumisesta pitää valittaa :). Edes vähän.
      Kiitos kun kävit kommentoimassa, mukavaa uutta viikkoa sinulle!

      Poista