tiistai 27. elokuuta 2019

Turku ihastutti jälleen


Turun Luostarinmäki 1940-luvulla.

Tämä Turku-postaus tulee muutaman päivän myöhässä, sillä reissuni viikonloppu oli niin täynnä ohjelmaa, etten ehtinyt istua koneen ääreen ollenkaan. Mutta nyt siis olen päässyt takaisin kotiin ja voin laittaa viimeisetkin kuvat ja tarinat järjestykseen.

Matkustin Porista Turkuun mukavasti OnniBussilla torstai-illaksi, ja perillä minua olivat vastassa ihana rakas tyttäreni ja ihana rakas vävyni, joten reppureissuni muuttui kyläreissuksi. Olen käynyt Turussa monta kertaa (ks. esim.), mutta ensimmäisen kerran tulin nyt linja-autoaseman kautta ja pääsin ihmettelemään sen iätöntä tunnelmaa. Turussa ei juna-asemaa ja linja-autoasemaa ole yhdistetty yhdeksi tylsäksi matkakeskukseksi, ja näkymä matkahuollon takapihalla oli niin jotenkin ... kuin silloin ennen ...  kodikkaasti rempallaan. 

Turun matkahuollon rakennus edustaa funktionalismia vuodelta 1938.

Tyttären seura on minulle harvinaista juhlaa, enkä silloin muuta tekemistä tarvitse kuin olla yhdessä vaan. Lähdimme kuitenkin sen verran liikkeelle, että kävimme katsomassa Quentin Tarantinon uusimman elokuvan, Tarantino kun on meidän molempien suosikkiohjaaja.

Kinopalatsin aulassa.
Isense-salissa odotellaan Once Upon a Time in Hollywoodin alkamista.
Kinopalatsin ISENSE-sali oli minulle maalaiselle elämys. Se edustaa uusinta uutta elokuvateatteritekniikkaa valtavine katsomoineen, Dolby Atmos -äänimaailmoineen ja supersuurine valkokankaineen. Ja tykkäsin myös itse elokuvasta, varsinkin Leonardo DiCaprion roolisuorituksesta. Käyn katsomassa elokuvan joskus uudestaan ja kirjoitan siitä  sitten tarkemmin.

Itäinen Rantakatu on täl pual jokke.
Elokuvissa käynnin jälkeen teimme kevyttä iltapalaa, ruodimme kokemuksia ja vietimme rauhallista koti-iltaa, mutta seuraavana aamuna jäin oman onneni nojaan. Nuorisolla oli työpäivä, ja minä päätin lähteä kaupungille etsimään pientä seikkailua.

Aurajoki on kuin sulaa toffeeta.


Halusin viettää lämpimän puolipilvisen elokuun perjantain ulkona ja tyttären vinkistä valitsin viihteeksi Luostarinmäen käsityöläismuseon. G-mapsin kanssa suunnistin Tuomiokirkolle, siitä lähdin Itäistä Rantakatua vähän matkaa ja sitten Hämeenkadun yli ja portaat Vartiovuorelle.

Portaat Hämeenkadulta Vartiovuorelle.

Vartiovuoren nimikyltti.
Vartiovuori on iso puisto, jossa sijaitsee myös Turun kesäteatteri.


Löysin museon pienen harhailun jälkeen Vartiovuoren toiselta puolelta ja heti portilla yllätyin iloisesti. Olin saapunut kahvilan pihaan.

Kahvila Kisälli.

Kahvilan herkkuvalikoimasta valitsin pannukakun ja karviaishilloa.

Hetki ennen museokierrosta.
Kahvila jo sinänsä oli mukava kokemus, mutta museo se vasta kokemus oli. Se nimittäin on Turun ainoa vuoden 1827 palosta säilynyt yhtenäinen puutaloalue. Aito! Sen vanhimmat rakennukset ovat yli 200 vuotta vanhoja, ja ne sijaitsevat alkuperäisillä paikoillaan. Pääsylipun ostettuani ymmärsin heti, että tässä menisi koko päivä.


Terva tuoksuu kujilla ja pihoilla.
Luostarinmäen pihapiireissä on oikeasti asuttu. Elämän tuntu on vieläkin läsnä.
Entisajan ihmiset ovat olleet yhtälailla osaavia ympäristönsä kehittäjiä kuin mekin. Kaikessa näkyy luovuuden ja kekseliäisyyden jälki. Talot on sommiteltu tarkasti toistensa lomaan pitkin mäenrinnettä ja huoneita, komeroita, ovia ja portaita on kyhätty minne vain parhaiten sopii.

 

Erinomaisen kekseliäs vesirännisysteemi ajalta ennen muoviaikaa.

Jokaisessa pihassa oli oltava palosammutuskalusto. Yksinkertainen keksintö.
Museon oppaat ovat pukeutuneet ajanhengen mukaisesti, heiltä kuulee myös tarinoita entisajan elämästä.

Luostarinmäki on ollut vähävaraisten asuinalue, koska se sijaitsee kaupungin laidalla, jossa tonttimaa on ollut halpaa. Siellä elettiin maalaismaisesti omavaraistaloudessa, mutta nyt näissä rakennuksissa on esillä erilaisia entisajan käsityöläisten ammatteja tarvekaluineen.

Kyltit ovat muistoja menneistä käsityöläisammateista ja kaupankäynnistä.


Merimiehen mökissä on mies merillä, koska koirat ikkunassa odottavat.



Nyörinpunojan eli snöörmaakarin työtarpeita.
Kamari, jonka lipaston päällä lasikuvuissa on morsiuskimput muistoina vihkiäisistä.


Kamari.

Kirjansitojan verstas.

Luostarinmäen kauppa, joka on ollut toiminnassa vielä 1900-luvun alkupuolella.
Tuosta kaupasta en meinannut päästä pois ollenkaan, kun opas kertoi tarinaa puodin historiasta, ja varsinkin kun lopuksi vielä innostuttiin jakamaan Turku-kokemuksiamme. Viihdyin museossa niin hyvin, että en muita paikkoja ehtinyt tällä kertaa Turussa kiertämään. Eikä sen puoleen olisi tehnyt mielikään, sillä illalla minua hemmoteltiin vävyn valmistamalla lohiaterialla, suklaalla ja kiireettömällä yhdessäololla.

Tässä vielä lopuksi pari kuvaa Turun kotoisasta vanhasta linja-autoasemasta, josta lähdin lauantaina Väinö Paunun kyytiin.

Turun linja-autoasemalla voi ostaa jopa matkalippuja.

Ja Hese hotelleineen on aivan linja-autoaseman vieressä. Turkulaista palvelua, johon ehkä joskus vielä poikkean.

... Niinpä oli Turkukin nyt visiteerattu ja taas olin käynyt museossa, mikä oli neljäs kerta tällä reissulla. Näyttää vahvasti siltä, että tämä reppureissuni onkin museoreissu, sillä myös viimeisellä etapillani Helsingissä eksyin  museoon. Siitä tulee juttu seuraavaksi.


...

Tällaista menoa tänään.
Kiitos kun käväisit, 
tule pian uudestaan!

Toivottavasti ehdit jonkun sanan myös kommenttia kirjoittaa  ... 😊

12 kommenttia:

  1. Moi. Kerrassaan kauniita rakennuksia ja tavaroita. Museoissa on aina sellainen jännä pysähtynyt tunnelma. Hurjan paljon ehdit lomallasi kierrellä. Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan Kristiina, ja kiitos kommentista. Reissu oli kaikin puolin onnistunut, reipasta kävelyä unohtamatta :).
      Mukavaa päivänjatkoa sinne Missu-huusholliin!

      Poista
  2. Enpäs ole koskaan kenenkään kuullut sanovan noin makeesti Aurajoen mutavellistä �� Käytän tuota ilmausta aina tästä lähin. Käsityöläismuseo on kyllä kiva paikka. Kun olin lapsi, siellä vielä asuttiinkin ainakin yhdessä asunnossa. Ja eräs vanhempieni tuttava täti oli asunut siellä - se oli minusta kauhean jännää, kun joku oli asunut museossa (joka tosin silloin ei siis vielä kokonaisuudessaan ollut museo). Veljeni oli lapsuudessani siellä kesätöissä myrkyttämässä tupajumeja. Talo huputettiin ja sitten hupun sisälle myrkkyä. Museo oli hyvin lapsiystävällinen ja luokkakaverini kanssa kävimme siellä usein kaksin kiertämässä ja ostimme kaupasta truutin hyvänmakuisia mansikkakaramelleja, joilla saattoi myös maalata huulet punaisiksi ��. Nämä muistot siis ajoittuvat jonnekin 1960-luvulle kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai mutavelliä olisi Aurajoki ... ei sentään :D.
      Kiitos loistavasta Luostarinmäen historian täydennyksestä ja tarinoista. Tupajumien myrkytystä, huh. Lie tuolla ollut aikoinaan vaikka mitä pikkuelukoita, vaikka ei se niin oleellista ole. Sellaista oli elämä ahtaissa tiloissa ennen. Enpä muuten huomannut ostaa yhtään karkkia sieltä kaupasta, näin vain ne kovat tikkunekut.
      Ihana museo ja selvästikin arvokas paikka myös paikkakuntalaisille. Hienoa, että kävit kommentoimassa ja kerroit tarinasi, Anonyymi. Mukavaa päivänjatkoa sinulle!

      Poista
  3. Olen asunut Turussa kymmenen vuotta. Ja oih, nuo sinun kuvasi toivat ikävän mieleen. Turussa on tosiaan kauniita, vanhoja rakennuksia ja käsityöläismuseo on huima paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihmettele, jos ikävä tuli, Marja. Turku on kaunis ja kodikas pieni iso kaupunki. Minä kaipaan sinne aina takaisin, enkä pelkästään tyttären vuoksi. Ehkä vielä joskus asumme siellä ... aika näyttää.
      Kiitos kommentista ja mukavaa päivänjatkoa sinulle! Nauti lomasta, jonka huomasin postauksestasi jatkuvan mukavasti syksyyn.

      Poista
  4. Muistan hyvin ton linja-autoaseman , oli kiva nähdä kuva siitä ! 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ole hienoa, että jotain vielä pysyy paikallaan ja ennallaan. Turun linja-autoasemalla on pitkä historia ja monta tarinaa. Ja mikä palvelu! Kahvila ja lippumyymälä ja odotustila ja vessat.
      Kiitos kommentista Ulrika, ja mukavaa päivänjatkoa Tukholmaan!

      Poista
  5. Vaikka sinun Turku-kuvasi ovat upeat ja kerrot Turun ihastuttaneen sinua, minua Turku edelleen tökkii.
    Johtuu yhdestä ankeasta talvesta Australiasta palattuamme.
    Ihanaista iltaa sinne, missä lienetkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on ihan totta, että kun johonkin paikkaan sisältyy oikein voimakas ikävä kokemus, se ei lähde ikinä pois. Ehkä jonkin sortin siedätysterapia voi sen poistaa, jos pakko olisi. Minulla on vastaavia tökkimistunteita joihinkin paikkoihin myös, mutta ei kokonaiseen kaupunkiin kuitenkaan. Mutta ymmärrän kyllä ehkä jotain tuosta sinun tuntemuksestasi, Kirsti.
      Kiitos kun kommentoit, mukavaa päivänjatkoa ja huomista sinulle!

      Poista
  6. Oli tosi kiva lukea matkareportaasisi. En tunne Turkua ollenkaan enkä tänäkään kesänä ole saanut itseäni sinne. Turusta kotoisin oleva ystäväni aina yllyttää - ehkä sitten joskus. Voih, miten hurmaavat nuo Luostarinmäen kamarit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Riitta. Ystäväsi yllytystä kannattaisi vakavasti harkita 😊. Veikkaan, että tulet iloisesti yllättymään, sillä olen käsittänyt, että sinä olet kulttuurista monipuolisesti kiinnostunut. Turussa on nähtävää ja koettavaa jo pelkästään Aurajoen varrella kulkiessa. Ja Luostarinmäellä tosiaan voi päästä ihan aitoon vanhanajan tunnelmaan.
      Mukavaa että käväisit kommentoimassa, hyvää päivänjatkoa sinulle!

      Poista