keskiviikko 21. elokuuta 2019

Ruohonjuurikulttuuria Jyväskylässä

Uno Cygnaeus perusti Suomen ensimmäisen opettajaseminaarin Jyväskylään v. 1863.

Reppureissuni on päässyt hyvin alkuun (kirjoitin siitä eilen). Tässä postauksessa kerron, mitä koin ja näin Jyväskylässä yhden päivän aikana, kun kiertelin keskustan tuntumassa etsimässä jotain tunnusomaista jyväskyläläistä erityisyyttä. Päivässä ei paljon ehdi, mutta muutamia (kymmeniä) kuvia sain siitä maanläheisestä, arkisesta kulttuurista, joka pikaisella ensituntumalla Jyväskylässä silmiin pongahtaa.

The Local Culture Hostel & Cafe
Yövyin jännittävässä, mielikuvitusta ruokkivassa vanhassa kulttuurirakennuksessa, Local Culture Hostellissa, joka osoittautui erinomaisen viihtyisäksi ja rauhalliseksi majapaikaksi. Yö neljän hengen huoneessa maksoi 35 euroa, ja tuohon hintaan, hostellin tapaan, vessat ja suihkut eivät kuulu huonevarusteluun. Ne ovat asuinhuoneita kerros ja kaksi alempana, mutta ovat puhtaita ja tilavia.

Hostelli sijaitsee 1850-luvulla rakennetussa jugend-rakennuksessa, joka on toiminut joskus kirjastonakin.
Oleskelutila, jossa illalla istuin kaikessa rauhassa yksin ja katselin tv-uutiset.

Portaat huonekerroksesta alas.


Minä nukuin Metsässä.


Hostellin aamiainen maksaa reilu neljätoista euroa, mikä ei ole ihme, sillä se on täysin vegaania. Se on liian kallis minun makuuni, mutta ei minulla nälkä olisi ollutkaan edellisillan tuhdin kebabsalaatin jäljiltä, joten otin vain kupin kahvia ja voileivän hintaan neljä euroa. Sitten nostin repun selkään ja lähdin kaupunkia aistimaan.

Tämä perinteikäs kahvila ei ole enää toiminnassa, siksi kuva muistoksi menneestä nuoruudestani.
Tämä kuva havainnollistaa Kauppakadun terassityyliä.
 

Kauppakadulla kuuntelin taitavia musiikkiesityksiä ja poikkesin Suomen Käsityön museossa.


Suomen käsityön museo sijaitsee Kauppakatu 25:ssä.
Esillä on uutta ja vanhaa monenlaisista materiaaleista.

Museon suojissa pitää majaansa myös Suomen Kansallispukukeskus.
 


Museon pimeissä tiloissa on valolta suojassa kaikenlaisia käsityöaarteita.
Tällaisen mollamaijan minäkin tein kansakoulussa.
Cygnaeuksenkatu 2:ssa on kodikas vanhanajan museopiha.

Käsityömuseon jälkeen kävin syömässä Love Local Brands Cafe & Bistrossa, joka sijaitsee Cygnaeuksen kadulla Toivolan Vanhassa Pihassa.  1800-luvun lopun käsityöläispihasta löytyy ravintolan lisäksi käsityöputiikkeja ja -pajoja sekä Keski-Suomen museon Museokauppa Sparvin ja Käsityöläismuseo.


Alkusalaatti kerättiin isoille lautasille. Lounaaksi tilasin lohta, joka oli yllätyshyvää.
Alkusalaatti ja sen päälle hurmaavan hienostuneesti maustettu lohi maksoi vain 13 euroa, lounashinta.

Minä tietenkin irivstelen vessassa taas. Oli muuten hieno käsienpesuallas.

Synnytyslaitoksen oven takaa löytyy lankakauppa.

Vastapäätä on toinen putiikki.
Täällä myydään Riiminka-tuotteita ja Aleksiina Design -koruja.
Pauliina Pajunen tekee koruja, jotka kuuluvat yhtenä osana perheyritys OMB:n valikoimiin.
Museokaupassakin ehdin pysähtyä.

Ihania peltilyhtyjä ikkunalla.
Näitä ihanuuksia valmistaa Pläkki ja Peltituote T. Ojanperä Kokkolassa.

Tarjottimet kertovat menneistä hyvistä ajoista.
Jyväskylän entinen asema ja sen kello.

Sisään kutsuva ovi.
Vanha aseman sali on nykyisin baari. Ei ollut minun makuuni.
Vanha asemaravintola on auki vain luonasaikaan, en ehtinyt kahville.
Jyväskylän matkakeskus ei houkuttele luokseen, mutta sieltä sain sentään kahvin, Picnicistä.

Jyväskylän keskustasta jäi kaksijakoinen fiilinki. Siellä on rento ja hyväntuulinen tunnelma, mutta on se aika likainen kylä niin kuin useimmat suuret kaupungit ovat. Tästä matka jatkuu, ja pian katsotaan, miltä näyttää länsirannikon Vaasa reppureissaajan silmin.


 ...

Tällaista menoa tänään.
Kiitos kun käväisit, 
tule pian uudestaan!

Toivottavasti ehdit jonkun sanan myös kommenttia kirjoittaa  ... 😊






4 kommenttia:

  1. Hurjasti ennätit yhdessä päivässä nähdä. Suurkiitos kuvakierroksesta.
    Me etsimme matkoillamme aina edullisimmat majoitukset. Niissä tutustuu ihmisiinkin paremmin kuin hotelleissa.
    Hyvää reissun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja toivotuksista, Kirsti. Pelkästä nukkumisesta ei kannata paljon maksaa, jos ei ehdottomasti tahdo itseään luksuksella joskus hemmotella.
      Mukavaa elokuun kesää sinnekin päin!

      Poista
  2. Ihania puutaloja 🤩👍
    Hauskaa matkanjatkoa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulrika, mukavan leppeän aurinkoista elokuuta sinullekin!

      Poista