lauantai 10. elokuuta 2019

Positiivista valitusta

En minä aina valita. Kunhan nyt vähän vaan.

Mikähän siinä on, kun minä en millään pääse eroon valittamisesta. On se paljon parhaista purnausajoista vähentynyt, mutta silti aina jokunen ruikutus aika ajoin pulpahtaa suusta ulos.

Kun minä tosiasiassa kuitenkin olen hyvin positiivinen ihminen. Sisältä.

Nyt olen tätä ristiriitaa pohtiessa alkanut kallistua siihen suuntaan, että ehkä minun vain pitää antaa itseni valittaa. Etten ainakaan valittaisi valittamisesta.

Ja jos positiivisena ihmisenä tätäkin valittamisongelmaa katson enemmän sieltä positiivisesta näkökulmasta käsin, sehän alkaa näyttää ihan vaan uteliaalta realismilta, rohkealta epäilyltä.

Esimerkiksi. Jos löydän pikkuruisen takapihani puolilahosta omenapuusta herkulliselta näyttävän omenan, tahdon ehdottomasti tarkistaa myös sen toisen puolen, jotta voin todeta, että no niin tuossa on madonreikä.

Madonreiän löytäminen omenasta tuottaa minulle suunnatonta mielihyvää. On kuin olisin löytänyt suuren ihmeen, jota vain minä tiesin alkaa etsiä.

(Avaruudessa muuten on madonreikiä, joiden läpi voi matkustaa, mutta se ei kannata, sillä
madonreikien kautta kulkeminen on hitaampaa kuin suora siirtyminen tähtien tai galaksien välillä.)

Monista kokemuksistani olen kuitenkin vähitellen alkanut uskoa, että kaikkea ei kannata liian tarkasti tarkastella eikä kaikesta näkemästään ääneen sanoa. Ei ainakaan, jos ei ole valmis asialle jotain tekemään. Olen saanut muutaman kerran nenilleni asioihin puuttumisesta, ja se jos mikä opettaa.

Esimerkiksi. Jos huoneessa on ikkuna auki ja siitä tuulee kylmästi, tiedän nykyisin, että minun ei kannata siitä toisille valittaa, vaan reippaasti nousta itse sulkemaan se ikkuna. Sillä niin minua käsketään joka tapauksessa tekemään. Mitä siinä valitat, sulje se.

Ja jos pihamaalla liukastun jäisessä maassa, minun ei kannata siitä alkaa suureen ääneen naapureille meuhkata. Sen sijaan haen hiekoituslaatikosta hiekkaa ja levitän sitä saman tien naapurinkin portaan eteen.

En tiedä, mistä tuo liukas keli nyt tuli mieleen, onhan vasta elokuu. Mutta kyllä se sataa vettä ja räntää ja on kaikin tavoin kurjaa, kun tulee taas marraskuu, ja sitten jäätyy kaikki.  Marraskuussa minä valitan paljon. Marraskuusta valittaminen on jopa suotavaa. Ei siitä muuten selviä.

Valittamalla voi päästellä ulos höyryjä, ja on se myös rehellistä, jos aihetta kerran on, mikä kannattaa muistaa, sillä valehteleminen syö psyykettä. Joskus on hyvä oikein kunnolla jurputtaa.

Mutta ei niin pidä tehdä jatkuvasti. Valittaminen nostaa stressihormoni kortisolin määrää, ja se heikentää muistia, oppimista ja ongelmanratkaisua. Kiitollisuus sen sijaan parantaa mielialaa ja vähentää ahdistusta, niin että valitusvirren lopuksi kannattaa aina kiittää.

Mitä minä nyt sitten? Olisiko lopputulema se, että rehellinen pitää itselleen olla, vaikka ei aina muille, ja että madonreikien kautta ei kannata yrittää, vaan parempi on vain syödä se omena. Niin kauan kuin se siinä nenän edessä tarjolla on. Marraskuu on joka tapauksessa joka vuosi.

 ...

Tällaista mietin tänään.
Kiitos kun käväisit, 
tule pian uudestaan!

Mukavaa, jos ehdit jonkun sana kommenttiakin kirjoittaa  ... 😊




4 kommenttia:

  1. Totta , valittamalla päästää ulos höyryt. Ajattelen joskus ett apua mitä höyryjä tollaki ihmisellä on pään sisällä kun mitään ei ikinä valita eikä puhu ! 🙂🤗
    Kivaa viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa olen minäkin miettinyt. Esimerkiksi sellainen jatkuvasti hyväntuulinen ja hymyilevä ihminen ei tunnu luotettavalta, sitä ihan alkaa odottaa, että koska se simahtaa. Vaikka luulenpa, että jokaisella on jokin piilo, jossa edes salaa joskus käy jurputtamassa. Toivottavasti on.
      Kiitos kommentista, Ulrika. Oikein hyvää viikonloppua sinulle sinne Ruottin puolelle.

      Poista
  2. Valittaminen ja jaanaaminen kuuluu ihmiselämään. Mutta toisaalta nuo tyynet hymysuut pilaavat aidon valittamisen ilon, joka tavallisella ihmisellä kuplii ja pirskahtelee mukavasti. Taidat olla ratkaisukeskeinen ihminen. Tai muuttumassa siksi. Pysyisit sellaisena, kun olet, ja me iänikuiset valittajat oltaisiin tyytyväisiä. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valittamisen ilo! Sinä sen sanoit. Joskus se on todella myös hyvän mielen tuoja. Ratkaisukeskeinen olen aina luullut olevani, omasta mielestäni 😁. Monet ovat kuitenkin senkin kokeneet valittamisena, joten nykyisin pidän matalaa profiilia. Se on helppoa, kun ei ole töissä 😊.
      Kiitos kommentista, Marja, lempeitä elokuun tuulia sinun viikonloppuusi.

      Poista