tiistai 7. toukokuuta 2019

Minä, sisukas ja aktivoitu

Kukkien keskellä vielä muutama viikko.

Luin äsken Hesarista uudesta selvityksestä, jossa arvioitiin työttömien aktiivimallin vaikutuksia työllisyyden edistämiseen. Tulos ei mallia mairittele, eikä sitä varmaan moni ihmettele.

Huomasin artikkelista kuitenkin hupaisan maininnan päivärahaleikkurin aikaansaamasta "sisuuntumisesta", ja tunnistin siitä heti itseni. Minä nimittäin sain leikkurin voimaantultua vuosi sitten sellaisen kiukkusisupuuskan, että olisin tehnyt mitä vain, jottei päivärahaani olisi leikattu. Ja niin minä teinkin.

Kun tajusin, että leikkuri koskee myös meitä niin sanotussa eläkeputkessa eli ansiopäivärahan lisäpäivillä olevia, marssin saman tien työkkäriin vaatimaan aktivointiani. Olin niin sisuuksissani, että unohdin ikäni ja kaikki muutkin esteet ja tivasin infosta aktivointia sellaisella tarmolla, että lopulta muuan ystävällinen työkkäritäti otti minut vastaan jossain puhelin- ja nettitöidensä raossa ja etsi minulle sopivan työnhakuvalmennuskurssin.

Tuo kurssi oli räätälöity niin, että se täytti kolmen kuukauden seurantajakson ehdot, ja minä säästyin ensimmäiseltä leikkurilta. Suoritin työnhakuvalmennuksen hyvin mallikkaasti ja olin oikein ylpeä itsestäni. Koulunpenkillä on mukavaa, kun joku on suunnitellut kaiken valmiiksi. Tein hienon uuden ansioluottelonkin, semmoisen modernin, jossa on minusta reipas kuva, kymmenen vuoden takaa.

Seuraavan puoli vuotta olinkin oikeissa töissä, mutta ei siihen ansioluettelo vaikuttanut, vaan sattuma eli lottovoitto.

Hilpeitä kastelukannuja kukkaisille.

Niin minulta ei enää puutu työllisyyttä edistävistä tukitoimista kuin uravalmennus, kun tämä nykyinen työkokeiluni päättyy. Ellen sitten ryhdy palkkatuettuun työhön tai starttirahayrittäjäksi. Eläkkeeseen on vielä muutama vuosi aikaa, joten vaikka mitä ehdin. Saatan mennä työnhakuvalmennukseenkin uudestaan, kun jäi viime vuonna itseni esittelyvideo tekemättä.

Video on kuulemma ihan must, sen avulla takuulla saa töitä. Varsinkin kun minulla on se uusi ja hieno ansioluettelokin, joka erottuu muiden hakijoiden joukosta, lupasi ohjaaja, kun siinä on värilliset reunaviivat.


...

Tällaisia mietteitä tänään.
Kiitos kun käväisit,  
tulethan pian uudestaan.
Ja kommentistakin tykkäisin ... 😊

...

10 kommenttia:

  1. Hyvä Eeva! Ehdit vielä vaikka mitä, ennenkuin aktiivimalli toivottavasti perutaan. Juuri luin artikkelin, jossa kerrotaan, että suurin osa TE-toimiston virkailijoista pitää sitä epäonnistuneena. Erityisesti se on epäonnistuneut ikääntyvien työttömien kohdalla. Luin aiemmin, että vaikeasti tulkittavasta mallista eri viranomaisilla on eri soveltamisohjeet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jos totta puhutaan, niin töitä tänne vaan, toivon, vaikka menee aika kokeiluissakin aika mukavasti 😁. Työllistymistä ei aktiivimalli minun iässä enää ikävä kyllä auta.
      Kiitos kommentista, Mari. Kivvaa viikon jatkoa sinulle.

      Poista
  2. Vaikkei mieli juuri nyt mettä keitä, tämä aktivoi huuleni hymyyn.
    Kiitos Eeva <4

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvänmielen kommentista, Kirsti. Toivottavasti mieli sinullakin pian kohenee. Toivottavasti ei ole mitään ikävää sattunut... .
      Hyvää oloa sinulle tähän iltaan ja huomiseen!

      Poista
  3. Moikka. Olet sinä varsin sisukas mimmi ☺ Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina 🤗. Aktiivimallista otettava kaikki ilo irti. Tiedä, mitä vielä irtoaa.
      Aurinkoista keskiviikkoa sinulle!

      Poista
  4. Hyvä sinä sisupussi. Kiukku on antelias sisulle. Luin tänään Hesarista kyseisen artikkelin, josta selvisi, että suurin osa käytännön työntekijöistä TE-toimistossa pitää sitä turhanpäiväisenä humppana, jonka työttömät ovat varmasti omakohtaisesti tunteneet.
    Sinulla lienee nyt seikkailu aktiivimallin ihmemaassa.Kepeitä askeleita siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TE-väki on ollut kyllä oikein ymmärtäväinen ja avulias etsimään keinot, joilla voi saada aktiiviehdot täyttymään myös meille eläkettä odottaville. Seikkailu jatkuu... Kepeästi mennään 😁.
      Kiitos kannustuksesta, Marja. Mukavaa keskiviikkoiltaa!

      Poista
  5. Ammattiliitoilla on nykyään netissä työnhakukursseja, millä voi näyttää aktiivimallin. On kurssi 1, kurssi 2, kurssi 3, kurssi 4 ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain näistä jo huomasin 👍. Ensi syksynä osallistun sellaiselle, jos en muuta parempaa saa.

      Leppoisaa iltaa, Mari!

      Poista