tiistai 28. toukokuuta 2019

Happy Ending, vanhenemiseen rohkaiseva elokuva?

Romanttista komediaa Tanskasta, Suomen ensi-ilta 10.5. 2019.

Onnelliset loput ovat mukavia, ja mikäpä on elokuviin mennessä, kun jo valmiiksi tietää, mitä tuleman pitää. Siksi valittiin miehen kanssa sunnuntain viihteeksi hyvän mielen elokuva Happy Ending, josta tosin ehti juuri ennen elokuvan alkua eräs työkaveri ohimennen mainita, että hän ei suunnitelmistaan poiketen rohjennut ottaa vanhaa tätiään mukaan kuultuaan elokuvan sisältävän aikamoisen roisia tavaraa.

Me ei miehen kanssa moisista varoituksista muuta kuin innostutaan, tiedetäänhän me tanskalaiset ... Niin kuin Niko Ikonen Episodin arvostelussa kirjoittaa: tanskalaiset tekevät mitä tanskalaiset tekevät parhaiten: tabuja kaihtamattoman komedian elämän ehtoopuolelta.

Tabuaiheita elokuvassa siis on, mutta vain, jos yleisöksi ajatellaan ennen hippiyden kulta-aikaa nuoruutensa eläneet yli seitsenkymppiset. Meille 1950-luvulla ja sen jälkeen syntyneille ei seksissä enää tabuja ole. Me olemme nähneet kaiken, mitä ihmisen kekseliäisyys keksii.

Eikähän tässä elokuvassa mahdottomuuksiin mennä, kaikkea ei paljasteta. Ei tätä seksin vuoksi tarvitse jättää katsomatta ujoimmankaan, jos romanttinen kepeys muuten kiinnostaa. Huumoria, ehkä hieman mustaakin, elokuvasta ei jää puuttumaan.

Ennen elokuvaa juotiin päiväkahvit Joensuun upealla uudella torilla.

Vanhojen seksi ei ole elokuvan pääsanoma. Ikääntyminen, eläköityminen ja pitkän parisuhteen haasteet sen sijaan ovat. Elämänsä suuntaa hakevat seitsenkymppiset pariskunnat eivät kuitenkaan Happy Endingissä ole ketä tahansa, vaan hyvin toimeentulevaa keskiluokkaa, jolle raha ei ole este unelmien toteuttamiseen. Mikä sallittakoon, sillä meille köyhemmillekin vanhoille tarina antaa rohkaisua ikioman elämän elämiseen.

Elokuvan päähenkilöillä Hellellä (Birthe Neumann) ja Peterillä (Kurt Ravn) riittää sekä rahaa että terveyttä, ja kimuranttiset haasteet löytävät melko vaivatta uudet polkunsa. Onneksi ei täysin ennustettavalla tavalla, joten elokuvan loppu saa katsojan hieman jopa herkistymään.

Elokuvan on käsikirjoittanut Mette Heeno ja ohjannut Hella Joof. Älkääkä vain sotkeko tätä elokuvaa toiseen, melkein saman nimiseen Happy Endiin, jota on sanottu ahdistavaksi ja uuvuttavaksi perhedraamaksi. Happy Ending on täysin eri tarina. Se pitää sen, minkä lupaa.


 ...

Tällaisia mietteitä tänään.
Kiitos kun käväisit,  
tulethan pian uudestaan.
Ja kommentistakin tykkäisin ... 😊

...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti