tiistai 9. huhtikuuta 2019

Työnarkomaanien maaninen työkulttuuri

Pellot odottavat kyntäjää. Huhtikuun maisemaa Varsinais-Suomessa.

Minusta on siis tullut laiska. Siihen tulokseen olen alkanut pohdiskelujeni myötä päätyä. Että laiska.

Mutta itse pidän sitä myönteisenä kehityksenä enkä lainkaan merkkinä heikosta työmoraalista. Niin kuin aiemmin olisin tehnyt. Ennen oli mottoni aina täysillä tai ei ollenkaan, mutta vähitellen olen huomaamattani siirtynyt ajattelemaan työtä toisella tavoin. Kaikkea, mitä tekee ei tarvitse tehdä täydellisesti, erinomaisesti ja tunnollisesti.

Omasta selkänahasta ei tarvitse repiä sellaista, mitä siellä ei ole. Läpi harmaan kiven ei ole pakko puskea, jos kivi jo alunperin on liian jykevä. Vuoriakaan ei ole pakko ylittää, jos ne hipovat taivaita. Tekeväthän vuorikiipeilijätkin valloituksensa yhdessä eivätkä yksin, ja hyvin suunnitellen ja kunnon välineillä - ja jättävät kiipeämättä, jos olosuhteet eivät sitä salli.

Punainen tupa ja perunamaa.

Jokaisella voi tietysti olla oma vuorensa, oma unelmansa, jota lähtee tavoittelemaan ja tahtoo tehdä sen yksin ja täydellisesti, mutta se on eri juttu, työelämä on toinen. Ja jos joku meistä juuri palkkatyöstä löytääkin sen oman vuorensa, hän kiivetköön ja nauttikoon siitä vaikka ilman turvaköysiä, mutta ei sellaista voi kaikilta vaatia.

Kaikkien meidän unelmamme ei ole siinä työssä, mitä palkkamme eteen teemme. Ja vaikka työtään rakastaisi, ei ole mitään järkeä siinä silloinkaan itseään niin paljon rasittaa, että siitä sairastuu.

Silti näin tapahtuu. Työkulttuurimme on tänä päivänä niin tehokas, ettei laiskimuksilla siellä sijaa ole.

Onnekseni sain tähän laiskuuteni synnyttämään ristiriitaan lisää ymmärrystä, kun löysin tutkija Mona Mannevuon artikkelin, jossa hän avaa hieman syitä ja seurauksia tästä tappavan tehokkaasta työmoraalistamme: Kun työuupumus on normaali olotila – maaninen työkulttuuri kasvattaa tahattomasti työnarkomaaneja.  

Työuupumuksen sanotaan jopa olevan työelämän uusi normaali, aikamme epidemia.  Paniikinomainen työkulttuuri kasvattaa tahattomasti työnarkomaaneja.
Työstä riippuvainen saavuttaa kokemuksen hallinnasta ja hyväksynnästä vain työn kautta.
Jatkuvan arvioinnin kohteena olevan pätkätyöläisen elämä koostuu tismalleen työnarkomaanisista elementeistä.

Oli ihanaa oivaltaa, että olen nähnyt oikein, että havaintoni ja tuntemukseni työpaikoissani ovat olleet tosia. Jatkuva epävarmuus omasta asemasta saa ihmiset yrittämään liikaa. Joissakin työympäristöissä jopa sankaruutena pidetty työnarkomania (ja -uupumus) ei todellakaan ole mitään muuta kuin riippuvuutta, pakonomaista tarvetta venyttää itsensä äärimmilleen joka päivä. On mieltä keventävää oivaltaa, että minä olen terve, kun en halua enää edes yrittää juosta pää kolmantena jalkana järkeä vailla.

Turussakin on tänään vielä kalsea talvi, ja minä onnekas saan pysyä sisällä lämpimässä.

Asiaa tietenkin helpottaa se, että olen jo niin vanha, etten jaksaisikaan juosta. Mutta kyllä laiskuuteni tarkoittaa minulle silti enemmän viisastumista kuin työmoraalin katoamista. Vaikka en ole varma, voiko viisautta ja työmoraalia edes erottaa toisistaan. Ehkä ei voi.


...

Tällaisia mietteitä tänään.
Kiitos kun käväisit,  
tulethan pian uudestaan.
Ja kommentistakin tykkäisin ... 😊

...

6 kommenttia:

  1. Totta kirjoitit. Nykyään ihmiset määritteleevät itsensä työn kautta. Kompensoivat heikkoa itsetuntoa tekemällä esimerkillisen paljon töitä. Perfektionismia pidetään hyvänä piirteenä, vaikka se voi johtaa oikeaan työuupumiseen. Työuupumuksessa ei enää kykene tekemään töitä. Voihan sen esittää poleemisestikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Työuupumus on vakava tila, jossa työkyky on hävinnyt kokonaan. Mutta kuulemma se on jo joissakin työkulttuureissa normaali olotila, joka vain osoittaa että työtä on tehty tosissaan ja hyvin. Lepojakson jälkeen taas jatketaan sitten entiseen malliin.
      Mutta kyllä uskon, että suunta vielä muuttuu. Työ on ilomme, eikä pakkomielle ole enää ilo.
      Kiitos kommentista, Marja. Levollista päivää sinulle!

      Poista
  2. Usein varmasti juuri noin, eli töitä pusketaan hullun lailla edes huomaamatta kuinka järjetöntä on reuhtoa oman terveytensä uhalla. Elämä vain suhahtaa ohi.

    Mutta reiluuden nimissä on kuitenkin tässä yhteydessä muistettava, että on tosi paljon työpaikkoja, joissa työn määrä tai tahti ei ole työntekijöiden oma valinta, vaan homma on vaan ajettu sellaiseksi. Esimerkiksi hoitoala on hyvä esimerkki. Työntekijöiden määrä on minimissä ja silti hommat on tehtävä tai ihmisiä joutuu heitteille, jopa kuolee. Siinä ei voi jäädä himmailemaan, vaikka itse olisikin melko uupunut. Toki jokainen voi suunnitella alan vaihtoa, mutta jonkun ne ihmiset on kuitenkin hoidettava.

    Yritän tässä sanoa, että aina ei ole kyse ihmisten omasta perfektionismista tai kunnianhimosta tai työnarkomaniasta tai riippuvuudesta vaan syvemmistä yhteiskunnan rakenteista, jotka pitäisi saada ehdottomasti kuntoon.

    Kuten huomaat, ryhdyin oikein paasaamaan, vaikka itse en nyt onneksi olekaan tuollaisessa mankelissa. Aika läheltä olen kuitenkin nähnyt myös sitä puolta...

    Kivaa iltaa Turkkuseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena. Kirjoitat juuri sitä, mitä minäkin olisin voinut tähän postaukseeni tarkentaa. Työkulttuuri synnyttää tällaisia ilmiöitä luomalla paineita työntekijöille ja siten muuttaa myös heidän arvomaailmaansa.Työnarkomania voi siis tulla sillä tavalla hyväksi ja tavoiteltavaksi ominaisuudeksi, mikä lopulta muuttuu työpaikalla itsestäänselvyydeksi.
      Perfektionismiin taipuvainen / kiltti ja auttavainen / omasta asemastaan epävarma työntekijä ehkä helpoiten ajautuu tähän ansaan. Itse olen vanhemmiten huomannut usein olevani työpaikan ainoa "laiska", jota muut "työtään rakastavat" - niin kuin he itse itseään kutsuvat - katsovat vinoon, ja vasta nyt ilman työtä uskallan edes ääneen arvostella tätä työholistista toimintatapaa.
      Sinun kommenttisi kertoo osaltaan hyvin, mistä työelämän maanisuus tänä päivänä johtuu. Kaikki kiireeseen pakotetut eivät onneksi päädy uupumukseen, mutta riski siihen kasvaa sitä mukaa mitä enemmän työnarkomaniaa suositaan ja ihaillaan. Jos siis joku haluaa tehdä töitä maanisesti, sen ei pitäisi olla kriteerinä toisille. Eikä yhdessäkään työpaikassa pitäisi olla jatkuvasti niin kiire, että vain työnarkomaanien tapa työskennellä on mahdollista.
      Hyvää minusta on se että tästä aiheesta on alkanut tulla mediassa uusia näkökulmia esille ja ihmiset alkavat havahtua näkemään, mistä tässä on kyse.
      Kiva että kävit kommentoimassa, Leena. Mukavaa iltaa sinnekin Helsingin suuntaan!

      Poista
  3. Kirjoitat tärkeästä asiasta.
    "Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty", sanottiin ennen. Minulla suunnittelu lisää suorituspaineita, joten olen tehnyt viimeisessä "työpaikassani" perhekodin äitinä hommat intuitiopohjalta ja mukavuudenhaluni ohjaamana. Se oli helppoa, kun sain olla oma pomoni, eikä kukaan katsonut lepsuiluani paheksuvasti :)
    Ihanaa keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Kirsti. Kunpa työt voisikin aina tehdä intuition pohjalta ja niin kuin mukavalta tuntuu. Ja ehkä useammin voisikin, kuin mitä luulemme. Suunnitelmia tosin tarvitaan sitä enemmän, mitä useampi kokki soppaa hämmentää, mutta niistä pitää osata tarpeen mukaan joustaakin. Turha nipottaminen lisää turhia paineita. Onnellisimpia työntekijöitä ovat tosiaan he, jotka saavat itse työnsä määrittää ja säätää. Sinä olet ollut onnellisessa työssä, Kirsti.
      Mukavaa keskiviikkoa sinullekin, ja toivotaan, että pian taas aurinko meille paistaa.

      Poista