torstai 4. huhtikuuta 2019

Työholisti vai -laiskuri, kumpi parempi?


Kolme työpäivää takana kukkatarhassa ja eipä voisi olla keväänkorvalla ihanampaa puuhaa. Olen nauttinut käsillä tekemisestä ja hiljaisuudesta ja siitä, että tulosta pääsee heti näkemään. Siinä sivussa olen myös pohtinut panostani ja vähän laskeskellut, miten paljon sitä nyt pitäisi olla, että kaikki olisivat tyytyväisiä.

Olisinko se, joka koko päivän hiki otsassa viuhtoo ja muillekin kurinalaisen ahkeruuden mallia näyttää? Vai olisinko se, joka lintsaa aina kuin mahdollista ja teettää toisilla sen, minkä voisi itsekin tehdä? - Nämähän ne ovat ne työnteon tavalliset mallit: jos et ole tehokas, olet laiska.

Jos tekisin niin kuin ennen pyrin tekemään, valintani olisi tietenkin hengästyttävä huitominen ja viuhtominen ja vielä varmuudeksi vähän päälle. Nuorena vähempi oli tylsää. Energiaa oli vaikka muille jakaa ja päteä täytyi, ja minähän olin perfektionistikin. Jos en tehnyt kunnolla, oli kuin en olisi tehnyt ollenkaan.

Mutta mitä on kunnolla tekeminen? Mitkä ovat siihen oikeat mitat? Entä laiskuus? Mistä sen tunnistaa? ... Mikä työnteossa on järkevää ajankäyttöä, mikä tahallista tekemättömyyttä?


Väitän, että tehokkuuden ja laiskuuden ohella on olemassa kolmaskin vaihtoehto, rento, tasainen työtahti, jossa ei väsy eikä kipeydy, mutta tulosta syntyy. Sellaisesta minä tykkään. Sopivasti tekemisestä, ettei ole kiire muttei pääse tylsistymäänkään.

Olen varma, että kaikessa työssä parhaaseen tulokseen pääsee hyvällä etukäteissuunnittelulla ja -järjestelyllä, jossa huomioidaan myös jaksaminen ja ergonomia. Meillä ei ole oikeasti mikään kiire missään työssä, paitsi hälytysajossa ja ensiavussa. Eikä silloinkaan pidä hosua.

Vaan on se kumma, että jokaisella työpaikalla aina on joku, jolla on krooninen kiire ja hätä. Sellaisen hirveän tehokkaan tohinan rinnalla minä näytän niin laiskalta ... ja tunnen itseni täysin epäonnistuneeksi.

Sellaisina hetkinä minua onneksi lohduttaa vanha tuttu kiinalainen elämänviisaus, joka etenkin kukkien hoitoon sopii:   

Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole tärkeää.

Niin että mitäs tässä, voin minä käyttää järkeänikin enkä vain käsiäni.

...

Tällaisia mietteitä tänään.
Kiitos kun vierailit blogissani,  
tulethan pian uudestaan.
Ja kommentistakin tykkäisin ... 😊

...

4 kommenttia:

  1. En nyt kommentoi tätä työasiaa, vaan annan sinulle kirjoitusvinkin. Susu ja Cara ovat junailleet krapu-kirjoitushaasteen. Joka viikko tulee uudet sanat, jotka on sisällytettävä omaan sadan sadan tarinaan, otsikko mukaan luettuna. Itse osallistuin nyt ensimmäistä kertaa. Kurkkaa: https://digi-passions.blogspot.com/2019/04/pikitie-on-kuuma.html

    Caran ja Susun blogeista löytyy linkit kaikkien tarinoihin.

    VastaaPoista
  2. Meidän naapurissa on kauppapuutarha ja siellä usein kesätyöntekijöitä joten ymmärrän haltioitumisesi. Kasvien kanssa ei kannata hosua, niillä on aikansa kuten niiden purkittajallakin. Joskus olen tarjoutunut torimyyjäksi puutarhamme kukkakojulle, niin kiinnostavaa kukkien keskellä "pelehtiminen" minunkin mielestäni on. Nauti nyt niin kauan kunnes työ saa yliotteen, kyllä se siitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelehtiminen on hyvä ilmaus tähän puuhaan. Näin kun vain vierailee töissä, niin se ei ehdi leipäännyttää.
      Mukavaa että käväisit kommentoimassa, AnneliPunneli, aurinkoista perjantaita.

      Poista