tiistai 16. huhtikuuta 2019

Tulevaisuuden suunnitelmia

Olenkohan täällä viiden vuoden päästä?

Onko kuusikymppisellä tulevaisuus? Ja jos on niin, miten pitkälle sitä kannattaa suunnitella?

Tällaista olen miettinyt, ja varmasti monen mielestä turhaan. Mutta minusta vain tuntuu, että tässä tulee kiire nyt, jos aion vielä jotain elämässäni saada aikaan. Aika käy vähiin, eikä minulla ole mitään suunnitelmaa tulevaisuuttani varten. En tiedä, mitä kaikkea vielä haluaisin tehdä ja kokea.

Yllättäin tänään alkoi vakavasti tuntua siltä, että jotain pitäisi kehitellä, jokin tavoite, tai mieluummin  useita. Ja sitten jo samassa sanoo päässä pessimisti-minä, että ei enää kannata mitään suunnitella. Suunnitelmat muuttuvat ja tulee yllätyksiä, varsinkin näin vanhana tulee yllätyksiä, joihin ei osaa edes varautua. Yllätyksiä, joita ei viitsi edes ajatella, niin kuin esimerkiksi fyysisen kunnon heikkeneminen. Ja mikä vielä pahempaa, henkisen kunnon heikkeneminen.

Olen pessimisti, mutta en millään usko, että elän seuraavat kaksikymmentä vuotta reippaana ja pirteänä kaikkeen pystyvänä vanhuksena. Vaikka niin tietenkin toivon ja salaa haluan uskoa. Mutta  kymmenen reipasta vuotta olisi sekin jo hyvä saavutus, niin että sitä varten pitäisi jotain suunnitelmaa miettiä.

Puutarhalla oli tänään mukava päivä, melkein meditatiivinen. Sain tehdä yksin rauhassa omaan tahtiini ja ilman kelloa. Hieno kokemus. Verrattuna entiseen opettajan työhön fiilis oli aivan toisenlainen. Sain oivalluksen, että ehkä siinä olisi jokin tulevaisuuden suunta. Sellaisessa mielekkäässä tekemisessä, jossa mieli lepää eikä lainkaan rasitu.

Puutarha-ala, niin kuin kaikki muukin ammattityö, vaatisi kuitenkin koulutuksen, jos sitä aikoisi tosissaan tehdä. En kai minä sentään koulunpenkille enää lähde? Enkä minä kai sentään puutarhalla loppu elämääni vietä, kun on niin paljon kaikkea muutakin, mitä pitää kokeilla. Vaikka kukkien parissa onkin niin viihtyisää.

Mutta kukat ovat saaneet minussa aikaan muutakin kuin mielihyvää. Tämä työkokeilu on selvästi saanut minut heräämään ja miettimään elämääni. Mutta en nyt stressaa tällä asialla ollenkaan, vaan annan kohtalon johdattaa. Eteen tulee jotain, kun vain pysyn liikkeessä enkä jää kotiin makaamaan. Ja kun annan asian hautua, se kypsyy ja kirkastuu kuin itsestään.


Jokaisesta päivästä saa olla kiitollinen. Nyt olen kiitollinen erityisesti siitä, että menin sinne puutarhalle kokeilemaan.

  ...


Tällaisia mietteitä tänään.
Kiitos kun käväisit,  
tulethan pian uudestaan.
Ja kommentistakin tykkäisin ... 😊

...

 

6 kommenttia:

  1. Hyvä rouva Hattara, olet Suuren Edessä kun elät nykyistä ikääsi. Eli hyvin paljon on hyvää(kin) tulevissa vuosissa mm ei tarvitse ponnistella eikä pyrkiä työelämässä mihinkään erityiseen jne. Oma ammatillinen vanhuuseläkkeeni alkoi kun olin 59v, eli olen ollut pois kierteestä jo 14 vuotta. Tosin päiviäni ovat täyttäneet lastenlapset joita 2004 syntyi kolme, (täysi tusina heitä nyt on). Kuulehan; tämä vanhana olo on oikeastaan aika mukavaa, saa olla juuri sellainen kuin haluaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoistasi, AnneliPunneli. Lapsenlapset ovat niin tärkeitä, että siunauttu on hän, ken heitä on saanut. Sinulla on ollut paljon! onnea :D.
      Minustakin vanheneminen on - pikku hiljaa - alkanut tuntua mukavalta, mutta minulta puuttuu vielä se merkityksellisyyden tunne, joka antaisi lopun päiviin järkeä ja mieltä, kun ei enää vakituista työtä ole eikä sitä varmasti tule olemaankaan.
      Ja se on tässä iässä mahtavaa, kun vihdoinkin saa olla juuri sellainen kuin haluaa, siinä sanot aivan oikein. Kiitos kommentista, ja mukavaa pääsiäisviikkoa sinulle, AnneliPunneli.

      Poista
  2. Hei. Mukavan rento pohdiskeleva kirjoitus sinulla tänään. Lähitulevaisuudessa jos on jotain mieluisaa odotettavaa, hyvä niin. Sen olen oppinut, että hyvätkin kauaskantoiset suunnitelmat voivat hetkessä romahtaa. Siksi on parasta nauttia jokaisesta mahdollisesta hetkestä. Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuulostaa hyvältä ratkaisulta, Kristiina. Pitää olla jotain, mitä odottaa ja mitä voi ehtiä saamaan. Sellaisia lähitavoitteita minulla onkin, kun tarkemmin mietin. Mutta se suuri suunnitelma puuttuu. Ehkä sitä ei tässä iässä enää tarvitsekaan?
      Kiitos kommentista ja viisaista ajatuksista, mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  3. Onhan sinulla vielä paaaaaaljon koettavaa ja tehtävää. Yleensä vastauksia nousee, kun antaa olla. Vaikka makoilee sohvalla ja antaa surraavien ajatusten olla. Kaikessa rauhassa. Mieli vaeltaa vapaasti ja on silloin luovimmillaan. En tiedä sopiiko tällainen menetelmä kaikille. Minulle silloin tällöin. Kivaa keskiviikko iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, paljon on vieä kokematta ja monia asioita olisi tehtävänäkin. Kun vain osaisi suunnistaa johonkin suuntaan, kun keksisi, mikä olisi itselle sopivinta. Antaa mielen vaeltaa ja jalkojen kuljettaa ... Täytyy vaan luottaa, että pian joku ovi aukeaa.
      Kiitos hyvästä ohjeesta, Marja, mukavaa että kommentoit, ja kivaa keskiviikkoiltaa sinullekin.

      Poista