tiistai 2. huhtikuuta 2019

Jännittävä puuhapäivä, työkokeilun ensimmäinen koitos


Tänään se viimein tapahtui. Ihme. Aloitin työn, jossa ei ole stressiä. Ainakaan minulla.

Kyllä nyt passaa, täytyy myöntää. Kukkien kanssa on niin rauhallista, ne eivät paljon vaadi. Enää en suunnittele, valmistele, ohjaile, vastaile enkä kanna vastuuta kaikesta, mitä tapahtuu. Tässä työssäni kaiken tuon tekee joku muu, ja minä vain nautin.

Vaikka työssä ei stressiä ole, stressasin hirveästi etukäteen ja tietenkin myös koko viime yö oli pelkkää ajatusten harhailua. Ehkä nukuin kolme tuntia ja senkin pätkissä. Nukahdin kunnolla vasta vähän ennen kellon soittoa, mutta siinä oli se hyvä puoli, että nuutuneena herätessä ei jaksa niin jännittää.

Päätin muutenkin olla mitään ajattelematta ja tuntematta ja vain lähteä töihin, mikä oli viisaasti päätetty, sillä en voinut enää perääntyäkään.

Lähtö meni hyvin siihen asti, kunnes matkalla huomasin, etten muista työpaikan tarkkaa sijaintia ja kello oli viittä vaille kahdeksan. Matka tuntui niin pikältä, että luulin ajaneeni ohi ja aloitin hillittömän kiroilun, mutta ei ollut onneksi kääntymispaikkaa, joten jatkoin vielä muutaman kilometrin - ja siinähän se oli.

Kiroilusta oli se hyöty, että loput jännityksen adrenaliinit hävisivät tuskanhikeen, ja työpaikan oven avatessani olin kuin kuka tahansa vanha konkari. Olin paikalla tasalta niin kuin toisetkin, eikä siinä sitten sen kummempaa kuin essu eteen ja sakset käteen ja leikkelemään.

Leikkelemään taimien latvuksia! En ollut uskoa. Leikata nyt kauniita pikkuisia, siitä vaan reilulla kädellä ja kerralla noin ja noin ja noin paljon, ja tuosta vielä naps. Kysyin monta kertaa neuvoa työtoveriltani, että varmastiko, että näinkö, että tästäkinkö. Ja hän jaksoi toistaa yhä uudestaan, että kyllä kyllä ja siitäkin vielä.

Sen jälkeen oli taimien istutusta ja siirtoa kasvihuoneesta toiseen ja uudelleen istutusta ja ihmettelyä ja kahvia ja lounasta. Siinä vierähti päivä ja lähti uusi elämä käyntiin. Olen niin onnellinen.

Olitte oikeassa, ystävät, niinhän te ennustitte, että tässä käy.

Ostin kotiinkin yhden ...

...

Tällaisia mietteitä tänään.
Kiitos kun vierailit blogissani,  
tulethan pian uudestaan.
Ja kommentistakin tykkäisin ... 😊

...

9 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Petunioita ja muita sellaisia kesäkukkia, jotka eivät saa vielä kukkia vaan haaroittua.
      Minä en niitä tunne ... Teen vaan mitä käsketään 😁

      Poista
  2. Kiva lukea että meni hyvin ja viihdyt puutarhatyössä. Kuten aikaisemmin kirjoitin, olen ollut monta kesää puutarhalla töissä opiskeluaikana ja se on melkein rentouttavaa työtä. Vähän zenbuddhalaisuutta yksinkertaisissa mutta toisaalta tärkeissä puuhissa. Aivan toista kuin opettaminen, jossa on tuhat ja yksi asiaa muistettavana ja usein stressitila. Pitäisiköhän minunkin palata puutarhaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain tämä hyvää vaihtelua opetustyöhön on 😁.
      Mukavaa päivää sinulle, Marja.

      Poista
  3. Ihana kuulla että kävi juuri niin kuin pitikin, ja nautit työstäsi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mukavaa olla huolettomasti töissä. Mutta ihan hirveästi jännitin etukäteen 😊.
      Kivaa työviikkoa sinullekin, Tuulikki.

      Poista
  4. Moikka. Kuulostaa tosi mukavalta hommalta. Montakohan kukkaa sinulla on kotona kun pestisi loppuu : ) Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiiin, Kristiina, sitä vähän jo pelkään, että maltanko jättää pihakukat puutarhan pihaan, kun kuitenkin olen kesällä välillä reissussa, eikä ole kukkien kastelijaa.
      Kiitos kommentista ja rattoisaa puuhapäivää sinulle.

      Poista