keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Voi surkeus kun tämä talvi taas kestää ja kestää

Joinakin päivinä onneksi aurinko paistaa, Pielisjoki ja Sirkkalan silta Joensuussa viikko sitten.

Etelä-Suomessa nautitaan kevään ensimmäisistä kukkasista, mutta täällä pohjoisessa on täysi talvi. Pohjois-Karjalassa lunta on satanut koko viikon lisää, ja vaikka se on jo vähän märkää, lunta se silti on.

Keli on muutenkin kurja, sillä missään ei voi kunnolla kävellä. Tiet ovat muhkuraisia tai sohjoisia, pahimmillaan likaista loskaa on nilkkoihin asti. Jotkut kadut ovat kasautuneesta lumesta niin vinoja, että pystyssä pysyminen on yhtä taiteilua.

Purkua odottava vanha talo Niinivaaralla kuvaa hyvin tämänhetkistä tunnelmaani.

Kun ei ole ajoissa riittävästi aurattu, lumi on junttautunut katuun. Ja nyt on talvi jo sen verran pitkällä, että enää ei kannata auratakaan. Nyt vain odotetaan että tulisi aurinko ja tuuli ja haihduttaisi lumet itsestään pois. Siihen asti jalankulkijat kulkevat miten kuten kykenevät muhkuroissa ja sohjossa liukastellen ja autojen roiskuttamaa kuraa väistellen.


En ole ollut talvesta innostunut enää moneen vuoteen ja joka vuosi toivon vain, että se olisi nopeasti ohi. Etenkin tämä viimeinen viivytys ennen kevättä ottaa koville, kun pitäisi jo, eikä kuitenkaan vielä.

Niinivaaran leikkipuiston kummituspuu, ja voi lumen määrää.

Eilen lähdin uhmakkaasti tavalliselle lenkilleni, mutta jaksoin vain puoli tuntia, sillä kengät lipsuivat jokaikiseen suuntaan, enkä päässyt edes kunnolla vauhtiin. Kovalla jäällä piikit vielä pitävät, mutta sitäkään ei ole enää, on vain sohjoa, muhkuroita ja loskaa. En edes kuvia ottanut, kun oli niin rumat maisemat. (Nämä kuvat eivät kerro viimeisintä totuutta, nämä on otettu vielä ennen pahinta loskaa, viime ja toissa viikolla.)

Joensuussa monet ajavat pyörillä talvellakin, mutta minä en enää vanhemmiten uskalla.

Kävin ohimennen Pyhäselän rannassa tarkistamassa, että totta sekin on, ettei tänä talvena jäälle ole saatu latuja eikä kävelypolkuja. Yleensä helmi-maaliskuussa jäällä on voinut kulkea mielin määrin, mutta tänä talvena ei ole ollut sitäkään iloa. Ilmaston lämpenemisestäkö johtunee, mutta ei ole ollut riittävästi pakkasta, joka tekisi vahvan jään.

Ei näy latuja.


Minulle talven pitäisi olla lyhyt ja ytimekäs, ei pitkä ja pitkäveteinen. Vai miten tämän nyt sanoiksi pukisin, kun pitäisi olla kunnon lumet ja pakkaset ja sitten nopeasti hups vaan sulat tiet ja vihreät nurmet. Mutta minkäs teet. Pitkä ja ikävä talvi on kestettävä, jos aikoo täällä asua. Tänään kuulemma saadaan jälleen lumi- ja räntäsadetta, kertoo ennuste.

Vaan vielä se kevät myös pohjoiseen koittaa. Tänään on kevätpäiväntasaus ja päivälämpötila jo plussan puolella.

Länsisilta viime viikolla ennen loskakelejä. Keskustassa katuja on aurattu paikoin sileiksi asti.

En minä aio tämän enempää synkistellä, sillä kyllä se kevät taas tapansa mukaan iloisesti yllättää ja lumet humpsahtavat yhtäkkiä taivaan tuuliin. Ja sitten on taas niin ihanaa!


 ...


Tällaisia mietin tänään.
Kiitos kun vierailit blogissani,  
tulethan pian uudestaan.
Ja kommentistakin tykkäisin ... 😊

...

6 kommenttia:

  1. Voin piristyksesi sanoa, että täällä Etelä-Savossa on ollut koko viikon samanlaiset loskakelit kuin siellä. Kun tulee lenkiltä, on lenkkarit ja sukat litimärät. Kivaa keskiviikko iltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos piristyksestä. Kyllä se tästä helpottaa näillä meidänkin leveysasteilla, Marja. Maata näkyvissä jo 😁.
      Lämpöistä ja rentoa keskiviikon iltaa Etelä-Savoon!

      Poista
  2. Samaa loskaa ja harmaata - eikä täällä mitään kukkia ole :) Jos voisin, asuisin ihan jossain muualla nämä kaameat talvet! Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttavaa kuulla, vaikka ei se kivaa ole silti, että siellä on samankaltainen tilanne. Leskenlehdet ja krookukset kyllä jo jossain etelässä päin kukkivat, kuulemma.
      Vanhemmiten kaipaa aurinkoa ja lämmintä enemmän kuin nuorena, niin se taitaa useimpien kohdalla olla.
      Kiitos kommentista, Riitta, toivotaan huomiseksi aurinkoista.

      Poista
  3. Sano muuta, missä se kevät viipyy. Suomi on senverran pitkä maa tosiaan että eteläisimmässä osassa saadaan jo lumikelloja ihastella, kun taas täällä Savossa on vielä metri lunta kaikkialla. Paistaisi vaan aurinko mutta kai näitä pilvisiäkin päiviä tarvitaan - voi vaikkka suunnitella uutta pottumaata kesäksi, noin niikuin virtuaalisesti :)
    Hyvää torstaipäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta tuli tänään lisää ... Mutta eiköhän tästä selvitä kuukaudessa 😊. Puutarhureilla on hyvä aika vuodesta, kun voi tehdä paljon kesän juttuja mielessään ja jo etukäteen valmiiksi. Me muut vaan sinnitellään.
      Kiitos kommentista, Tuulikki. Hyvää torstaita sinulle.

      Poista