perjantai 8. maaliskuuta 2019

Rentoa naistenpäivää!


Tänään 8. maaliskuuta vietetään kansainvälistä naistenpäivää, jota minä en olisi tänäkään vuonna ollenkaan muistanut, jos en heti aamulla nettiä selatessa olisi siitä juttua huomannut. Naistenpäivä on minulle vieras vuosipäivä, jota en millään tavoin odota enkä siihen ajatuksiani tuhlaa.

Mutta sitten jotenkin ... Tänä aamuna mietin asiaa vähän eri tavalla kuin aiemmin. Ihan kuin mielestä olisi yhtäkkiä rapisseet pois vanhat kyynisyyteeni rippeet ja huomasin katsovani asiaa uudelta kantilta. Ja mitä enemmän katsoin, sitä enemmän minua alkoi hymyilyttää.

Tämähän on hieno päivä! Tänään voimme keskittyä näkemään toisemme. Me naiset. Sisaret. Siskot. Me ihanat. Voimme oikein luvan kanssa hetkeksi jättää työstä ja kotitöistä huolehtimisen ja keskittyä toisiimme. Oikeasti, vaikka edes hetkeksi, edes päiväkahvin verran.

Vaikka naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon on vielä matkaa meillä Suomessakin, niin mikään ei estä meitä silti iloisesti kohtaamasta toisiamme ja kokemaan yhteenkuuluvuutta, sellaista myönteistä ja voimaannuttavaa naiseussolidaarisuutta ja -arvostusta, mitä emme ehkä arjessa usein muista ylläpitää.


Aloin ajatella, että juuri tällaista päivää me tarvitsemme, jotta me naiset vähintään kerran vuodessa ymmärrämme pysähtyä juhlistamaan omaa olemassaoloamme ja näyttämään myös toisillemme, että arvostamme toisiamme.

Aloin ajatella, että naistenpäivänhän voi käyttää paitsi tasa-arvosta muistuttamaan, myös siihen, että opettelemme toistemme myönteistä kohtaamista, nykytermein sanottuna mikrokohtaamista, missä ikinä liikummekin. Niin että siitä voisi pikku hiljaa tulla meille jopa jokapäiväinen tapa.

Ja sitten minä muistin teidät! Teidät ihanat blogiystävänaiseni. Teidän blogeistanne ja kommenteistanne olen saanut niin paljon yhteenkuuluvuuden tunnetta ja hyvää mieltä, että tänään minulla on todellakin syytä juhlia meidän kaikkien naisten päivää.

Iloista ja rentoa naistenpäivää siis, Naiset! Tänään juhlitaan!


...

Tällaisia mietin tänään.
Kiitos kun vierailit blogissani,  
tulethan pian uudestaan.
Ja kommentistakin tykkäisin ... 😊

...

4 kommenttia:

  1. Viisaita sanoja ja ajatuksia.
    Kiitos sinulle!
    Oikein hyvää Naistenpäivää 🌹

    VastaaPoista
  2. Ihanaa. Minusta tuntuu, että olet oivaltanut ihan oikean tavan juhlia tätä päivää. Minä en koskaan odota naistenpäivänä suklaata, kukkia tai koruja huomionosoitukseksi. Tärkeintä on keskinäinen arvostus ja yhteisymmärrys meidän naisten kesken. Samassa veneessä ollaan ja toivottavasti vielä oloomme kaikin puolin tyytyväisinä.

    Siis hyvää naistenpäivän iltaa Sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri, hyvin sanoit sen, mikä on tärkeintä, Leena. Kiitos kommentista ja hyvää naistenpäivän iltaa!

      Poista