perjantai 22. maaliskuuta 2019

Olen onnellinen suomalainen

Onni on hyvä elokuva.

Olen yksi maailman onnellisimmista ihmisistä, kertoo YK:n onnellisuusraportti. En minä sitä paljon ihmettele. Usein minusta tuntuu onnelliselta. Ja helposti löydän myös pitkän listan asioita, jotka tekevät elämästäni onnellisen.

Elämäni on Suomessa stressittömämpää kuin esimerkiksi "jokainen on oman onnensa seppä" -USA:ssa, jossa jokaisen on jaksettava koko ajan huolehtia kaikesta. Tämän ovat minulle kertoneet minua viisaammat ja itse kokeneet suomalaiset, jotka tietävät mistä puhuvat.

Suomessa minusta pidetään huolta, vaikka mitä tapahtuisi. Siitäkin huolimatta, että viime vuodet ovat tuoneet turvallisuuteen myös ennen kokemattomia synkkiä puolia, joista en nyt enempää kuin sen, että vanhuus ei Suomessa ole itsestäänselvästi auvoista aikaa.

Onnellisuusmittarit eivät silti kerro täyttä totta, niin kuin eivät mitkään mittarit. Ihmiset arvioivat asioita eri tavalla ja vastaavat mitä sattuu. Paljon riippuu siitä, missä tilanteessa vastaamisen hetkellä vastaaja on, ja keskiarvot ovat tarkemmin mietittyinä melko heppoisia tuloksia. Monta ongelmaa gallupeihin liittyy.

Pekka Seppänen nostaa esiin yhden hätkähdyttävän huomion myös tulosten tulkinnasta: YK:n onnellisuusraportista huolimatta suomalaiset eivät ole välttämättä onnellisia, vaan ihan vaan mihin tahansa tyytyviä vaatimattomia ihmisiä, jotka eivät osaa parempaa itselleen odottaakaan. Tämän tulkinnan mukaan suomalaiset olisivatkin onnellisuutensa sijasta yksinkertaisesti vain tyytyväisiä tai sitten toivottomia ja pessimistisiä elämänsä suhteen.

Toisin sanoen suomalaiset saattavat olla onnellisuutta enemmän pessimistinen kansa, joka tyytyy siihen mitä on, vaikka se ei niin hyvää olisikaan. Kansa, joka antaa itselleen onnellisuudestaan täyden kympin, koska ei usko että voisi tulla yhtään onnellisemmaksi, sillä elämä ei mitään enempää anna kuitenkaan tai että ei se ainakaan omalle kohdalle satu. Vähän niin kuin että sisulla mennään ja pitäkää tunkkinne ja silleen.

Niinpä niin. Seppänen voi olla oikeassakin. Miten sitä nyt onnellisuutta voi arvioida laittamalla oman elämänlaatunsa asteikolle 0–10, jossa 0 on huonoin mahdollinen elämä ja 10 on paras mahdollinen. (Tästä on Ylellä yksinkertainen selitys, josta voit katsoa tarkemmin, jos aloit kiinnostua.)

Tuollainen arviointi on mahdottoman hankala, jos sitä tarkasti miettii. Mutta nopeasti mututuntumalla voin sanoa, että lähellä kymppiä minun elämässäni kyllä mennään. En minä elämäni miinuksia halua onnellisuusarviooni mukaan laskea, ne kuuluvat  elämään. Sitä paitsi niillä on oma paikkansa mukavissa valituspostauksissani.

Ja kaiken lisäksi nytkin minua odottaa yksi ihana berliininmunkki.


Ja päiväkahvipulla.



Onnellista elämää ja huoletonta viikonloppua sinullekin!


...

Tällaisia mietin tänään.
Kiitos kun vierailit blogissani,  
tulethan pian uudestaan.
Ja kommentistakin tykkäisin ... 😊

...

6 kommenttia:

  1. Ennenvanhaan sanottiin entisen elämäni ihmisiä "vähän onnellisiksi". Nyt sanotaan Suomen kansasta, että olemme tilastollisesti onnellisia kuten ansiokkaasti blogissasikin meitä muistutit. Tunnen itseni nykyään "vähän onnelliseksi". Ihan oikeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, AnneliPunneli, nyt kirjoitat jotain niin mielenkiintoista, että tästä olisi kiva vähän enemmän ymmärtää. En nimittäin ole varma, mitä tarkoittaa, kun sanot tuntevasi itsesi "vähän onnelliseksi". Onko se jotenkin hauskasti vinksahtanut hassuuden tila? Vai melkein onnellinen tila? Tai voiko se olla molempiakin yhtä aikaa? ... Mutta joka tapauksessa kommentistasi tuli hyvä mieli, joten jotain mukavaa se tarkoittaa.

      Poista
    2. "Vähän onnellinen" omassa soffanurkassa tarkoittaa sitä, että olen saanut elää näihin vuosiin (takana 72) kokonaisuutena tyyntä yms. elämää. Omia valintoja sen eteen on täytynyt tehdä - tietenkin -mutta olen saanut säilymään äidinperintönä saamani lapsekkaan/naivin elämänasenteen. Jalat ovat pysyneet kyllä hyvin maassa. Ammattini kautta kehitysvammaisten parissa sain hyvän opin ja nähdä läheltä kuinka voidaan vähästäkin kokea onnellisuutta.

      Poista
    3. Kiitos tarkennuksesta, AnneliPunneli. Tyyni elämä on hyvin sanottu. "Vähän onnellisuus" tulee siis siitä, että elämänhaasteet ovat siinä mitassa, että ne jaksaa kantaa, ja oma asenne on kohdallaan. Mukana on myös siis onnekkuutta, josta voi olla tyytyväinen jo sinällään, jos sen kykenee näkemään. Tällä tavoin arvioituna minäkin taidan kuulua "vähän onnellisten" joukkoon. Näin lyhyesti selitettynä jää moni ajatus vielä sanomatta, mutta luulen ymmärtäneeni, mitä tarkoitat.
      Virkeää ja leppoisaa viikonloppua sinulle.

      Poista
  2. Oli kiva lukea kriittinen juttusi tuon onnellisin kansa tutkimukseen. Minä en usko siihen lainkaan. Onnellisuus on vain tunne. Ja tunteet tulevat ja menevät. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnellisuus on tunne, se on totta, Marja, ja niin yksilöllinen kokemus, että vaikea sitä on tilastollisesti mittailla ja siitä yhteenvetoja tehdä. Vaikka hyvältähän se tuntuu, kun kuulee kuuluvansa onnellisten joukkoon - paitsi jos itsestä ei siltä tunnu. Silloin tällainen tulos on enemmänkin ikävä vitsi tai pilkantekoa jopa. Mutta turvallinen ja peloton olotila on varmasti hyvä tunne kaikille, ja joskus sitä voi pitää onnen tunteenakin. Suomi on turvallinen maa, moneen muuhun maahan verrattuna, ja toivottavasti sellaisena pysyy ja kehittyy vielä parempaan.
      Hyvää viikonloppua sinulle, ja voi hyvin, Marja.

      Poista