keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Lautatalon vintillä 1976


Keitto- ja tiskinurkkaus.

Se, että ajan kuluminen on yksilöllinen ja tilannesidonnainen kokemus, tulee totiseksi todeksi viimeistään silloin, kun ikää alkaa olla yli keski-iän. Tarkoitan, että näin kuudenkympin korvilla tuntee jo selvästi, kuinka kaukana on mennyt nuoruuden aika, ja samaan aikaan tuntee vielä selvemmin, kuinka tuo aika oli ihan äsken, kuin eilinen.

Keski-iän rajapyykin jälkeen ilmaantuvat väistämättä vanhenemisen merkit, joihin kuuluu menneitten aikojen ja ajankulun, nuoruuden, muistelu. En malta odottaa edes eläkkeelle pääsyä, kun jo pengon muistojenlaatikoita ja kokoan niiden avulla kokemuksia ajasta ennen tätä aikaa.

Juuri nyt elän uudelleen 1970-lukua, sillä se oli vuosikymmen, jolloin minusta tuli virallisesti aikuinen, vaikka näin jälkeenpäin tuntuu, että olin muutenkin olevinani hyvin aikuinen. Parikymppisenä on. Olevinaan vaikka mitä.

P. tykkäsi ottaa kuvia, tässä poseeraan meidän kodin pihalla.

1970-luvulla asuin erään mukavan P:n kanssa vuokralla erään vanhan lautatalon yläkerrassa. Talo on purettu jo aikaa sitten, mutta valokuvat ovat nopea apuväline muistojen virkistämiseen, kun mitään muuta kädessä pidettävää ei ole jäljellä. Ei ole jäljellä montaa taloa niistä, joissa nuorena asuin. Ei tavaroita, ei kirjeitä eikä päiväkirjoja. Minulla ei ole paljon valokuviakaan, koska sattuneista syistä eräs jo edesmennyt suutuspäissään niistä suurimman osan hävitti. Sellaista sattuu, kun nuori veri kiehuu.

Mutta joitain kuvia onneksi on, siitä erityiskiitos P:lle, joka oli innokas amatöörikuvaaja ja usein myös itse kehitti kuvansa. Erityisen tarkkaan olen tutkinut alla olevaa kuvaa, jossa syön hernekeittoa. Mietin, onko se nyt niin kovin erilainen näky kuin olisi tänä päivänä. Suurin ero on ehkä se, että nykyisin ei käytetä emalisia kahvipannuja saati alumiinikattiloita, ja tietenkin nuo värit ja kuosit henkivät nekin omaa aikaansa.

Hotkimisesta näkee, että nälkä oli. Töiden jälkeen oli aina.

Tuon kuvan P. on todennäköisesti ottanut jollain ikivanhoista kameroistaan, koska laatu on noin huono. Meillä oli kaikki vanhaa ja käytettyä. Vanhojen huonekalujen kaupasta kalusteet, ja verhot ja pöytäliina kavereilta. Hyvin kelpasivat kun ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, miltä keittiön pitäisi muulta näyttää. Rahaa ei käytetty montaa kymmentä markkaa. Ei siihen aikaan tavallisilla työläisnuorilla ollut tarvetta paljon ostaa.

Vuokralla asuminenkin oli normaali valinta, mutta useimmilla oli sentään jo sisävessat ja suihkut. Tässä asunnossa oli vain oma huussikoppi pihan ison ulkorakennuksen käytävällä naapureitten koppien vieressä. Kylmä vesi tuli ja meni mutta kuumaa ei, joten peseytyminen aloitettiin aina veden lämmityksellä.

Näistä muistoista minulle tulee vahva tunne siitä, että elämä oli neljäkymmentä vuotta sitten paljon helpompaa kuin tänä päivänä. Oli niin itseensä tyytyväisen huoleton olo, kunhan oli vaan. Kun ei ollut monia mielitekoja eikä mielessä vaihtoehtoja, niin ei tullut asetettua itselle suuria vaatimuksia. Kun omaa elämää vertasi vain yhtälailla vaatimattomasti elävien tuttujensa elämään eikä koko maailman kaikkiin mahdollisiin trendeihin niin kuin nykyisin tehdään, elämä oli yksinkertaista.

Tuo elämisen mielentila on se, mitä tuolta ajalta eniten kaipaan ja johon haluaisin päästä takaisin.

 ...

Tällaisia mietin tänään.
Kiitos kun vierailit blogissani,  
tulethan pian uudestaan.
Ja kommentistakin tykkäisin ... 😊

...

6 kommenttia:

  1. Kellastuneet seitkytluvun kuvat on niin kaihoisia! Rooman klubi jo kirjoitteli ilamstonmuutoksesta, mutta se oli kuitenkin aika kaukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, ja kaihoisia ovat muistotkin. Ilmastonmuutos ei ollut vielä murheena, mutta huoli maailmanrauhasta ja köyhyydestä oli.
      Mukavaa päivää sinulle, Mari. Kiva kun poikkesit.

      Poista
  2. Tuo valokuva on kuin omasta ensimmäisestä asunnostani 70-luvulla rintamamiestalon yläkerrasta, jääkaappi tommonen pieni,kylmä vesi tuli ja meni,ulkohuussi,saunomismahdollisuus pihasaunassa 1-2 kertaa viikossa,pyykkäämiset hoitui viikonloppuisin kotona käydessä. Kampauskin taisi olla samanlainen kun tossa sinun kuvassa. Rahaa oli itsellä tosi vähän käytettävissä kun opiskelin ammattiin,kotoa ei irronnut opiskelurahoja, eikä muutakaan,elimme poikaystäväni tuloilla kun hän oli jo töissä. Oli se kuitenkin ihanaa vaikka elettiin oikeasti vaan rakkaudesta, eihän se ruoka kai niin hirmu tärkeää ollutkaan silloin. Oi sitä aikaa, kai se on vanhuuden merkki kun menneitä muistelee. Mukavaa päivän jatkoa sinne :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siihen aikaan oma elämä aloitettiin vaatimattomasti. Ulkohuussia en kaipaa, mutta ilman suihkua ja kuumaa vettä pärjäisi vieläkin.
      Kiva kun jaoit omia muistoja, Pihakeiju, ja kepeän leppoisaa iltaa sinulle.

      Poista
  3. Tämä nostalginen kirjoitus sai miettimään omaa elämääni 70-luvulla.
    Olisit voinnut tehdä tästä vaikka haasteen: "Millaista elämäsi oli 70-luvulla?"
    Vaikka meillä on iso ikäero, tästä tuli tunne kuin olisimme samaa sukupolvea. Samannäköinen huusholli ja yhteinen tunne elämän helppoudesta.
    Vuokralla mekin asuimme vuoteen 1974, kun oli vain kaksi lasta ja säästimme omakotitalon rakentamista varten. Valokuvia en juuri ole. 1975 -1976 vaihteessa pääsimme asumaan unelmiemme taloon, jonka mies rakensi. Ainoa huoli oli uuden vastasyntyneen terveys ja öljykriisi. Muuten usko omaan pärjäämiseen tekstiilitehtaan työntekijänä ja putkimiehenä oli vahva. Ei ollut huolta huomisesta.
    Oikein mahtavaa torstaita sinulle Eeva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kuvaat tuon ajan nuoren parin elämänluottamusta ja haaveita, säästämistä asuntoa varten. Ennen ei otettu pankista asuntolainaa ilman omia säästöjä. Sinä sisukas ja onnekas sait hyvän ja sisukkaan miehen, joka rakensi teille oman talon, jollaisesta minä en ole päässyt koskaan nauttimaan, itserakennetusta, uudesta talosta. Minun polkuni kulki vähän mutkikkaammin, mutta luottavaisesti sitä aina vaan eteenpäin mentiin. Ja yksinkertaista arkea elettiin rauhalliseen tahtiin.
      Kiitos kun käväisit ja kerroit omia kokemuksiasi, Kirsti. Mukavaa torstaita sinullekin!

      Poista