perjantai 1. maaliskuuta 2019

Kuohuviiniä ja äidinkielenharjoituksia, osa 3

Kerhon kokouksessa, jokin googlaus menossa.

Kirjoittajaleidien kerhomme kokoontui taas keskiviikkona, ja kuohuviinillä aloitettiin niin kuin aina. Miten lie tavaksi tullut, mutta niin olen minäkin tuohon tottumukseen ihastunut, että edellisillasta lähtien vesi kielellä jo odotin maljojemme kohotushetkeä. Toki meillä  oli tälläkin kertaa myös purtavaa, rasvaisia juustoja ja suolaisia keksejä ja suklaalla päällystettyjä terveyskarpaloita, mutta kuohuviini on se, mikä tekee tapaamisestamme juhlaa.

Juhlaa nämä hetket meille todella ovatkin, mutta pääasia on kuitenkin toistemme tekstien ruotiminen, ei alkoholin kittaaminen. Jos nimittäin aikoo oppia kirjoittamaan, on oltava olemassa joku, joka kirjoituksia lukee ja arvioi. Omalle tekstille tulee nopeasti sokeaksi.

Minulla esimerkiksi on mahdoton into käyttää turhia ja erikoisia adjektiiveja tai kuvailevia verbejä, tähän tyyliin: Tahmaisella lautalattialla löhösi maireanaamaisia äijänretaleita lurppaisia silmäluomiaan laiskanletkeästi lumpsautellen. Kirskuvalla hetekalla tirskahtelivat tyttöset kikkarat kutreilla tutisten ja ruusuhileposket hentoisesti innosta hehkuen.

Kuulemma väsytän lukijan. (Ai? En kai??!! Minäkö?)

Tällaiset lorinat lorisevat päästäni helposti kuin kurapuron solina, mutta en minä itsekään jaksa niitä lukea. Olen onnekas kun minulla on kaksi luotettavaa lukijaa, jotka uskaltavat haukkua tekeleeni täysin lyttyyn, jos se sitä vaatii. Kaikenlisäksi nämä lukijat ovat minua paljon parempia kirjallisuuden tuntijoita, joten saan heiltä monipuolisesti näkemystä ja kommentteja eri tyyleistäkin. Vaikka emme me varsinaisesti toisiamme opeta, kunhan kommentoimme ja nautimme yhdessäolosta.

Kirjoittaminen on muuten raskasta puuhaa. Usein olen parin tunnin rupeaman jälkeen uupunut kuin olisin juossut kymmenen kilometrin hikilenkin. Kirjoittaminen on myös yksinäistä, paitsi tämä bloggaus, jossa joka päivä saan olla muiden bloggaajien sekä lukijoiden kanssa tekemisissä. Ilman teitä en kirjoittamista jaksaisi harrastaakaan, sillä nämä pikaiset postaukset ja kommenttien seuraamiset ovat piristävää lepoa muiden kirjoittamishaasteiden lomassa. 

Taidanpa nostaa yhden maljan teillekin, ystävät. 

Onneksenne!


Suloista kevään odotusta kaikille!


...

Tällaisia mietin tänään.
Kiitos kun vierailit blogissani,  
tulethan pian uudestaan.
Ja kommentistakin tykkäisin 😊! 

...



8 kommenttia:

  1. Aika koristeellistahan tuo on :) Kirjoittamisoppaita on tietysti vaikka kuinka, mutta aika hieno oli minusta Luovan kirjoittajan työkirja by John Gillard. Siinä on tehtäviä myös, löytynee kirjastosta. Kiitos maljasta - skål viikonlopulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä kirjavinkistä, Riitta. Oppaista on ain hyötyä.

      Hyvää viikonloppua ja lukemisen iloa sinulle!

      Poista
  2. Oi. ihanaa aloitella viikonloppua kuohuvalla. Niin virkistävää, että taidan jättää imurin kaappiin ja nautiskella vain näistä hyvänmielen postauksista. Aurinkokin paistaa.
    Kippis, Eeva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kippis vaan, ja imurit piiloon!

      Hyvää viikonloppua ja rentoa mieltä sinulle, Leena!

      Poista
  3. Aika raskaasti ladattua tuo oli. Mutta voisihan se olla jokin uusi tyylisuuntaus, jolle keksit fiksulta kuulostavan nimen. Tiedän tuon intensiivisen kaunokirjoittamisen hyvin. Minulle tulee sen jälkeen kauhea nälkä. Energiaa tosiaan kuluu kaunoaivopuuhassa. Ihana että sinulla on tuollainen ryhmä. Minä kirjoitan aivan yksikseni. Ei täällä maalla mitään kirjoittajapiirejä ole. Vain Nurmaan Maatalousnaiset. Tosi touhukkaat ja aikaansaavat emännät. Mukavaa viikonloppua sinulle! Se on nyt kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea, Marja, kehittelen uuden tyylisuunnan, saavat kriitikot mielentyötä. Mitä kummallisempi teksti, eikö se ole yleensä sitä kehutumpi?
      Nurmaan Maatalounaiset kuulostaa hyvältä, jospa siellä innostuttaisiin luovasta kirjoituksesta, oletko kysynyt? Pullatkin olisi varmaan aina tuoreet :)
      Hyvää viikonloppua ja kevätiloa!

      Poista
  4. Malja sinulle.
    Luulenpa, että tässä liioittelit kirjoitustyyliäsi.
    Joskus penskana keksin omasta mielestäni hauskoja sanojen yhdistelmiä ja isäpuolen kritiikki oli aina sama:
    "Lyhyestä virsi kaunis".
    Pelkistämiseen se ainakin opetti.
    Keväisen kepeitä päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä vähän liioittelin 😁. Mutta kyllä minä savokarjalaisena kielen vääntelyä rakastan. Vaan liika on liikaa, niin se on joka asiassa.
      Hyvää alkavaa viikkoa sinulle, Kirsti. Mukavaa kun kävit kommentoimassa

      Poista