lauantai 9. maaliskuuta 2019

Aurinkoon!

Koivuniemen saunaranta on lumen alla.

Kun jo maaliskuussa ollaan, hyvin minulle kelpaavat pilvisetkin päivät, mutta ei kevättalven aurinkoa silti mikään voita. Onneksi valoa on nyt seuraavat neljä kuukatta luvassa yhä enenevässä määrin aina juhannukseen asti, ja vielä senkin jälkeen monta kuukautta menee ennen kuin ollaan pimeässä taas. 

Tässäkin rannassa muutaman kuukauden kuluttua pulikoidaan.

Lämmintä kohti mennään, joten ei tässä niin sen puoleen joka päivä auringonpaistetta tarvita. Mutta ei sille mitään voi, että aurinko saa mielen eri tavalla pirteäksi kuin pilvinen ulkoilusää. Auringonpaisteessa kun tunnin lenkkeilee, pian jo hymyilyttää ihan ilman mitään muuta syytä. Ja kun lumi on vielä tukevasti maassa (täällä pohjoisemmissa Suomen osissa), auringonvalo hohtaa myös alhaalta päin, ja silloin tuntuu kuin auringossa kylpisi tosiaan.

Toisina päivinä hanki kantaa niin että voi kulkea mistä vaan.

Maaliskuun ulkoilussa ainoa pieni haitta on tuuli, joka luoteesta tai pohjoisesta puhaltaessaan tuo mukanaan jäätävät muistot pakkasista. Järvenselällä viima tunkee ytimiin asti, niin että kotiin päästyä on pakko jonkin aikaa villapeiton alla lämmitellä ennen kuin hytinä asettuu.

Kyllä näissä maisemissa myös pilvisäässä viitsii liikkua.

Aurinko ja jäinen tuuli ovat jännittävä yhdistelmä. Samalla kun auringosta nauttii, antaa kylmä tuuli reipasta haastetta, jota vastaan on kiva puskea. Siinä on sellaista raakaa luonnonvoimaa, joka saa tällaisesta vanhasta eukostakin sisun pintaan. Ja sitten tuulensuojassa aurinko heti jo lepyttelyllään palkitsee.

Pimeän talven jälkeen en juuri nyt muuta kaipaa kuin päästä ulos luontoon. Harvoin enää edes keskustan kaupoilla tulee käytyä. Vaan kunhan kevät tästä vähän etenee, niin alan minä melko varmasti kaivata niitä kopisevia katujakin. On se taas leppoisaa pitkästä aikaa päästä torille tai terassille kahvikupin ääreen ja nähdä kaikki ne keväästä iloiset ilmeet. 

 ...

Tällaisia mietin tänään.
Kiitos kun vierailit blogissani,  
tulethan pian uudestaan.
Ja kommentistakin tykkäisin ... 😊

...

2 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia on aina ilo katsoa.
    Olisikin aurinkoa, mutta kun on ollut lumisadetta!
    Mutta kyllä se aurinkokin vielä paistaa.
    Jospa jo tällä viikolla.
    Hyvää viikkoa 11 sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringonpaistetta on luvassa ihan pian, ja onhan ilma jo lämmennyt ja linnut laulavat 🤗😊. Mutta sinulle tämä voi pitkän etelän vierailun jälkeen olla aika pimeää ja kylmää. Käynkin heti lukemassa blogisi, jos olet jo ehtinyt sinne juttua paluumatkasta kirjoittaa. Rentoa maaliskuun viikkoa, Kirsti!

      Poista