maanantai 25. helmikuuta 2019

Vanhojen hyödyllisyys?

Veturi ilmestyi maisemaan kuin tyhjästä.

Luin äskettäin erinomaisen hyvin kirjoitetun jutun vanhuuden arvottomuudesta Suomessa. Sen on kirjoittanut - ei poliitikko ei hoivatyöntekijä, eikä lainkaan vanhuuden vaan aivan toisen alan asiantuntija - koripallovalmentaja Henrik Dettmann, ja se löytyy Yleltä. Dettmann kirjoittaa niin viisaasti, että suosittelen lukemaan tuon kolumnin suoraan, mutta otan tässä kuitenkin heti esiin muutamia hänen ajatuksiaan (esitän ne kursivoituina).

Dettmannin sanat antavat minulle valoa omaan vanhenemisen huoleeni, sillä vanhetahan ei kukaan Suomessa saisi. Ei ainakaan liian vanhaksi, ei ainakaan julkisesti, eikä ikimaailmassa huonokuntoisena. Mutta Dettmannin asian ytimeen osuvat sanat herättävät toivoa siitä, että ehkä sittenkin tämä kielteinen vanhuuteen suhtauminen voisi joskus meilläkin muuttua. Dettmann herättää ajattelemaan asioiden arvojärjestystä.

Dettmann sanoo: Vanhuus on päättymätön sarja luopumisia kulttuurissa, jossa korostetaan saavutuksia ja omistamista. 

Tuo on hienosti tiivistetty selitys sille, miksi meidän kulttuurissamme nuorien ja työkykyisten on niin vaikea arvostaa vanhojen ihmisten elämänkokemusta. Tehokkuutta suosivassa yhteiskunnassa vanhojen väsymys, hitaus ja unohtelu ovat pelottavia ominaisuuksia, sillä vanhat joutuvat luopumaan siitä, mitä nuoret vielä tavoittelevat. Vanhat ovat enemmän kuin tekevät.

Se veti perässään värikkäitä kuluneita vaunuja.

Mutta miksi hötkyillä, kun se joka tapauksessa on turhaa? Kiire ja vimma eivät ole kenellekään tarpeen, ja elämää riittävän kauan nähneet tietävät sen. Hitaaseen olemiseen kätkeytyy elämän todellisen luonteen ymmärrys.

Dettmann sanoo: Pelkomme vallassa pidämme kätemme niin visusti silmien edessä, ettemme näe sitä kaikkea, mitä elämän ehtoovuodet voivat meille antaa: rauhaa, tyyneyttä, perspektiiviä, tarpeellisen muistutuksen kaiken katoavaisuudesta.

Arvomaailmamme kautta näemme vanhuuden vain rasitteena, ei voimavarana. Päättäjämme luottavat Dettmannin sanoin mieluummin mainostoimistojen keksimiä onttoja sloganeita hokeviin, tyköistuvissa puvuissaan poseeraaviin nuoriin mannekiineihin, kuin jalat maassa seisoviin ikäihmisiin, joilla voisi olla antaa päätöksille hieman pitemmän ajan kokemusta kuin viimeiset viisi vuotta.

Sitten oli taas hiljaista.

Kuka enää muistaa sellaista aikaa, kun neuvoa käännyttiin kysymään suvun tai heimon vanhimmalta, ei suinkaan nuorimmalta jäseneltä? Kirjaviisausko ja kouluoppineisuusko meidät on saanut unohtamaan sen tosiasian, että elämänkokemus on kallisarvoinen = hyödyllinen asia?

Dettmann sanoo: Ketkä muut muka pystyisivät harmaita ja hiljaisia paremmin huomauttamaan, jos laiva on ajautumassa karikkoisille vesille? He muistavat vuoristoradan edelliset kaarteet ja mutkat ja muistuttavat nuorempiaan, että myrskyt tyyntyvät ja kaikelle on aikansa.

Sitä paitsi vanhat ovat jo tehokkuutensa ja työpanoksensa yhteiskunnalle antaneet, ja jo siinä olisi kylliksi (myös hyöty-) syytä kohdella heitä arvostaen ja kunnioittavasti - vaikka se vaatisi vähän yhteistä rahaakin.

...

Tällaisia mietin tänään.
Kiitos kun vierailit blogissani,  
tulethan pian uudestaan.
Ja kommentistakin tykkäisin 😊! 

...



6 kommenttia:

  1. Wau mikä postaua, uskallan asettua samaan näkökantaan niin Dettmannin kuin Sinun -Hattara- kanssa. Veturikuvat ovat hyvin -hyvin symbolisia tekstisi tukena! Elämä menee eteenpäin kuin veturi vetäen perässään jo kolhiintuneitakin arvoja ja asenteita. Aurinko paistaa ja räytäät tippuu täällä Pirkanmaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, AnneliPunneli, ja kiitos kehuistasi, ne ilahduttavat kovasti mieltäni. Näitä Dettmannin vanhuuteen liittyviä myönteisiä näkemyksiä kannattaa jakaa eteenpäin.
      Tänään paistaa aurinko täällä idässäkin, ja lunta on vielä paljon, joten ulkona aivan häikäistyy. Aurinkoisen leppoisaa päivää sinulle!

      Poista
  2. Juuri tuo että ennen neuuvoja kysyttiin suvun vanhimmalta tekee melkein surulliseksi nykyaikana. Pitäisi olla vanha pitkänlinjan poliitikko ennen kuin neuvoja kysyttäisiin.Elämänkokemusta ei osata arvostaa. Ja sekin minua ärsyttää, että eikö ihminen voi rauhassa olla vanha vaan hänen pitää olla harmaa pantteri tai vähintään seniori. Kivaa viikonalkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se näkyy nuoruuden liiallinen ihannointi, Marja, ihan kaikessa. Vanha on melkein haukkumasana, mieluummin pitäisi olla joku ikinuori seniori harmaa pantteri 😁 .. tai puuma jos naisista puhutaan.
      Vaan pidetään puolemme sitä mukaa kuin vanhetaan lisää.
      Mukavaa ja aurinkoista viikonalkua sinulle, ja kiva kun kävit kommentoimassa.

      Poista
  3. Niin totta nuo sinun ja Dettmannin mietteet. Minua Suomessa on ottanut päähän se, miten ihmisiä lokeroidaan mm. iän perusteella. Maailmalla tunnutaan vielä arvostettavan vanhoja.
    Kun olen saanut porskutella elämäni viimeiset vuosikymmenet yhteisössä, jossa olen se vanhin ja kokenein (vaikkakaan en se viisain) koen, että mielipiteilläni on arvoa ja niitä jopa kysytään. Yhteisön ulkopuolella saan naamani vuoksi joskus alentuvaa kohtelua.
    Oikein mahtavaa tätä viikkoa sinulle Eeva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin vahvistat sen käsitykseni, että monissa kulttuureissa vanhoja arvostetaan, vaikka meillä ei sitä osata. Olet onnekas, Kirsti, kun olet saanut kokea yhteisösi arvostusta elämänkokemuksesi vuoksi. Samoin olen minä ilokseni kokenut omien lasteni taholta, ja siitä voin olla tyytyväinen.
      Kiitos kommentista, hyvää alkanutta viikkoa sinulle ja mukavia seikkailuja!

      Poista