perjantai 8. helmikuuta 2019

Paha hyvä kateus

Minä itse -selfie.

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin, ja asioilla on puolensa ja puolensa, ovat vanhoja viisauksia, joilla usein yritämme pehmitellä ikävien asioiden kohtaamista ja sietämistä. Ne pitävät monissa tilanteissa paikkansa, mutta minulle nämä tulivat mieleen yllättäen nyt tunteiden yhteydessä, kun pohdin äskettäin lukemani Marja 50+ eloa ja oloa -blogin mielenkiintoista postausta Tunteiden voima.

Kun Marja postauksessaan kysyi, mitkä tunteet ovat minulle vaikeita hallita, minun oli helppo vastata: kateus. Koska se on ollut minulle joskus todella ikävä, katala, sietämätön tunne. Se on minulle ollut hyvin tuttu tunnetila, koska se vaivasi minua vuosikymmenet nuoresta keski-ikään asti. Mutta koska ei vaivaa enää, voin siitä nyt avoimesti puhua. Niin ikävää tunnetta harva haluaa ääneen myöntää, eikä sitä usein itsessään edes tunnista. Mutta siitäkin tosiaan voi järkensä ja ymmärryksensä avulla päästä vapaaksi, jos tahtoo. Ja kokemuksesta voin sanoa, että kannattaa tahtoa.

Minulle kateus on siis paha tunne, mutta nyt sitten jäin miettimään, olisiko siinäkin sittenkin myös hyvä puoli. Ja onhan siinä, niin kuin kaikissa negatiivisissa tunteissa myös on, se toinen puoli. Kateus on, siinä missä muutkin negatiiviset tunteet, merkki siitä, että olisi aika muuttaa asioita, tiivistää Ylellä psykologi Lappeteläinen. Jos kateuden kykenee kääntämään haluksi itsekin pyrkiä siihen samaan, mistä toista kadehtii, kateus voi saada muuttamaan omaa elämää ja olemistaan parempaan suuntaan.

Kateuden tunteeseen ei silti pidä jäädä potemaan, vaikka moni tekee niin. Tiedän monia kateellisia ihmisiä, mutta se oli minulle uutta, että on olemassa myös ihmisiä, jotka eivät sitä tunnetta tunne ollenkaan. Kun Marja em. postauksen kommentissaan siitä minulle kirjoitti, se oli jotain sellaista, mikä minut pysäytti ja mitä minä aion miettiä vielä pitkään eteenkin päin. Hän nimittäin sanoo, ettei hän ole koskaan ollut kateellinen vaan on päinvastoin ajatellut, että hänelle ollaan oltu kateellisia.
- Ja tästä minä ajattelen, että noin voi sanoa vain ihminen, joka tekee sitä mitä pitääkin ja on sitä mitä pitääkin olla. Oma itsensä.

Se tuntuu niin upealta, että niin myös minä tahdon yrittää entistä enemmän olla. Olla oma itseni.

... Olenkohan minä Marjalle nyt vähän kateellinen?

...

Tällaisia mietin tänään.
Kiitos kun vierailit blogissani,  
tulethan pian uudestaan.
Ja kommentistakin tykkäisin 😊! 

...

4 kommenttia:

  1. Olet rohkea, kun tunnustat kadehtineesi.
    Kateus on hyvinkin tuttu tunne lapsuudesta ja nuoruudesta.
    Kadehdin muilta heidän ystäviään, kun itse en osannut pitää omiani.
    Myöhemmin olen kadehtinut ihmisten tanssitaitoa ja lauluääntä. En kuitenkaan ole opetellut tanssimaan.
    Kateus syö eniten kahdehtijaa itseään.
    Olisi aika kauheaa ajatella, että joku kadehtisi minua.
    Nykyisin sanon ääneen henkilölle itselleen, jos hänellä on jotain, mitä minä kadehdin.
    Antoisia tuokioita päiviisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla että se on rohkeutta, mutta sillä tavoin siitä pääsee eroon, kun siitä avoimesti puhuu. Tarpeeksi usein kun siitä puhuu, lopulta pääsee kokonaan eroon ikävästä mieltä jäytävästä kateudesta, jota kukaan ei tarvitse. Kadehtia voi kyllä hyvälläkin mielellä, mutta ehkä siitä voisi silloin käyttää useimmin nimitystä innostuminen tai ihailu kuin kateus, selvyyden vuoksi. Vaikka itsehän sen nahoissaan tuntee, kummasta on kysymys, hyvästä vai pahasta kateudesta. On se paha, niin paha tunne.
      Kiitos kun kävit kommentoimassa, Kirsti. On kiva saada sinun mielipiteesi näihin juttuihini. Mukavaa viikonloppua sinulle.

      Poista
  2. Tässä kohtaa tuli mieleen, kuinka kateus voi aiheuttaa humoristisiakin piirteitä, no asianomaisille itselle se oli totisinta totta. Olen nimittäin joutunut sivustakatsojaksi kun isän jäämistöä - taisi olla nuttu - vedettiin itselle kuin vanhassa sidostesukkamainoksessa konsanaan. Huh heijaa ja hyvää päivää :/
    Voi kunpa osaisimme ajatella että voisi olla onnellinen toisen onnesta, eikä se ole itseltä pois. Joskus se tuntuu olevan vaikeaa.
    Mukavaa viikonloppua, toivottelee Tuulikki ����☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä lie noissa perinnöjakotilanteissa se perimmäinen ongelma, kun niin usein niissä kiistoja tulee. Onko sisarkateutta? Vaikeitakin asioita voi olla taustalla, mutta humoristiseltahan se toisista usein vaikuttaa. Huono omanarvontunto taitaa olla kateudessa aina se suurin syy.
      Mutta joka tapauksessa olen samaa mieltä, että ikävä kateus on ihan turhaa, ja paljon parempi olisi iloita toisen onnesta. Silloin voisi odottaa itsellekin samaa.
      Kiitos, Tuulikki, hauskasta kommentista. Mukava, että ehdit taas piipahtaa ja osallistua ajatusten vaihtoon. Hyvää viikonloppua sinulle.

      Poista