perjantai 22. helmikuuta 2019

Malleja kohdellaan kuin karjaa?

Mainoskuva Kicks-kosmetiikkaketjun lehdessä.

Kukapa meistä naisista ei olisi edes joskus halunnut olla kauniimpi kuin on. Nuorena varsinkin, mutta myös näin vanhemmiten, meillä on taipumus verrata omaa ulkonäköämme toisiin naisiin ja etenkin niihin kaunottariin, joita naisten lehdet ja muotikuvastot meille eteen tarjoavat. Kausi kauden jälkeen meille esitellään uudet muotitrendit kauniin symmetriset ja virheettömät kasvonpiirteet omaavien, sirojen, pitkien ja tuuheahiuksisten nuorten naisten yllä.

Posti toi tämän minullekin esikuvaksi.

Ja kun me näemme kuinka kauniita ja kauniisti puettuja he ovat, me ajattelemme, että ovatpa he onnekkaita, sillä ei noihin tehtäviin kuka tahansa pääse, vain parhaat valitaan: kauniit kuuluvat eliittiin.

Ja ainakin minä olen kuvitellut, että heillä myös oikeasti on onnellista ja ihanaa elämää, vähintään sen aikaa, kun ovat nuoria ja viehättäviä ja lehtien etusivuille kelpaavat.

Mutta kaikki ei ole aina sitä, miltä näyttää. Ei edes maailman kauneimpien naisten elämässä.






Kicks-magazine on täynnä upeita kuvia täydellisistä naisista.

Mutta ei tosiaan ole kaikki sitä, miltä se näyttää, tai paremmin sanottuna, miltä se päälle päin saadaan näyttämään. Mee too -kampanja on jo tuonut esille, miten huonosti monia naisia on miesten taholta taide- ja kulttuurimaailmassa kohdeltu, mutta äskettäin luin jutun, jossa kerrottiin kuinka myös muodin alalla naisia kohdellaan huonosti.

Tuossa jutussa mallien kohtelua verrattiin jopa karjan paimentamiseen, mikä on minusta aika vahva ilmaisu eikä voi olla herättämättä tunteita. Malleilla ei työssään sananvaltaa juuri ole. Heidän päivänsä ovat usein pitkiä, sattuu nöyryyttäviä ja epämukavia tilanteita ja palkan maksustakaan ei aina ole selvyyttä. Mallit ansaitsevat vuodessa noin 22 000–34 000 euroa, mikä vastaa suurinpiirtein lähihoitajan palkkaa, ja tästä heiltä vielä laskutetaan matkakulut sekä usein myös kuntovalmentajan, kampaajan ja autonkuljettajan käytöstä syntyviä kustannuksia.

Sillä mallibisnes on tarkoitettu tuottamaan voittoa mallitoimistoille, ei malleille, jotka tekevät vain sen, mikä käsketään ja niillä ehdoilla, mitkä heille annetaan.

Catwalk, kuva Pixabay.com.

Minusta on aina tuntunut naisten ulkonäön avostelu ja kilpailuttaminen naisten asettamiselta toisarvoiseen asemaan miesten rinnalla. Naisten luontaista tarvetta näyttää kauniilta käytetään räikeästi hyväksi kaiken aikaa, ja siksi minusta on enemmän kuin tervetullutta, että mielikuvia kauniiden naisten ihmemaasta on nyt alettu rikkoa nostamalla päivänvaloon aiemmin piilossa pidetyt ikävät asiat.

Näiden uutisten myötä voisi ehkä avautua yhä useamman silmät näkemään myös sen, että naisilla ylipäätään voisi olla muutakin ja paljon mielekkäämpää tehtävää kuin keskittyä ulkonäköönsä ja sen muokkaamiseen. Niin hurjaksi on mennyt tavallistenkin naisten keskinäinen kilpailu siitä kuka on kaunein. Ei siltä säästytä edes me vanhat naiset.


...

Aiheesta lisää: Top Casting Director James Scully Calls Out Fashion Industry for "Cruel" and Racist Treatment of Models.

...

Tällaisia mietin tänään.
Kiitos kun vierailit blogissani,  
tulethan pian uudestaan.
Ja kommentistakin tykkäisin 😊! 

...


8 kommenttia:

  1. Olen ajatellutkin ja jostakin lukenut, että mallin homma ei ole kovinkaan auvoista. Ja tytöt on niin nuoria, etteivät ymmärrä vaatia parempaa palkkaa ja rauhaa lähenteleviltä miehiltä. Monet kokeilevat huumeita ja juomisenkin taitavat. On ihan kiva olla tällainen keski-ikäinen akan kutale. Pidän taas somettoman, netittömän viikonlopun. Mukavaa perjantaita ja viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Marja. Auringon paistetta ja rentoa mukavaa mielenkiintoista viikonloppua sinulle 😊 !

      Poista
  2. Hei vaan, mukavantuntuisia aiheita sinullakin,käyn silloin tällöin lueskelemassa ja rupesin aikani kuluksi näpyttelemään kun asiakas myöhästyykin. Tyttäreni hinkui lukioikäisenä mallikursseille ja väänsivät siitä isänsä kanssa kättä jonka tytär sitten voitti. Olihan siinä sitten joku kilpailu jossa tyttäreni sai kruunun päähänsä erään kaupungin tyttönä ja oli innoissaan. Sitten tuli parit kilpailut eikä ollutkaan enää niin hirveesti intoa kun huomasi että miten paljon joutui tekemään töitä yhden illan näytökseen,se ura loppui sitten. Mallin ura ei enää kiinnostanutkaan ja lähti opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Olihan siitä varmaan jotain hyötyäkin kumminkin. Mutta näin täällä muistellaan, hyvää viikonvaihdetta sinne:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että sinulla on kerrottavana tämä tyttäresi kokemus mallimaailman haasteista, Pihakeiju. Ei se olekaan ruusuilla tanssimista, vaikka alussa siltä tuntuisi, sekin on vaan työtä. Hyvä kuitenkin, että tyttäresi sai nähdä tuonkin maailman ennen kuin jatkoi turvallisempaan ammattiin.
      Kiitos kommentista, ja aurinkoista kivaa viikonloppua sinulle.

      Poista
  3. Ennemmän vain tämän kaltaisia juttuja, jotta nuorilta herkkäuskoisilta häviäisivät turhat haihattelut.
    Minulla pätkällä on pitkiä lapsia ja lastenlapsia. On sattunut useamman kerran, että heidät on pysäytetty kadulla ja houkuteltu mallikansio-kuvauksiin. Emme tiedä, onko kysymyksessä valokuvaajien asikaskalastelu, vai ovatko tyypit olleet oikeasti mainitsemiensa mallitoimistojen edustajia.
    Kovaa tuntuu kilpailu olevan, vaikkei olla alallakaan :)
    Hyvää viikonloppa Eeva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kalastelu on myös yksi inhottava seuraus tästä ulkonäkökeskeisestä arvomaailmastamme ja hyvä esimerkki siitä, miten nuoriin yritetään vaikuttaa keinolla millä hyvänsä.
      Kiitos kommentista, Kirsti, ja aurinkoisen lämmintä viikonloppua sinulle.

      Poista
  4. Hei. Onneks meillä mummeleilla ei ole vaaraa päästä / joutua mallimarkkinoille : ) Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, Kristiina, se on hyvä, saadaan elää luonnon antamilla eväillä ihan rauhassa vaan. Vaikka mistä sitä tietää, jos muoti vielä muuttuu 😁. Kiitos kommentista. Aurinkoista ja rentoa viikonloppua sinulle!

      Poista