keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Helmikuun kirjat: yksi omituisuus ja yksi umpiromanttinen

Kassillinen riittää kuukaudeksi.

Nyt olen päässyt lukemisen vauhtiin, jollaista tälle vuodelle tavoittelin, ja olen oikein tyytyväinen itseeni. Kirja tai kaksi kuukaudessa on minulle paljon, sillä enempää en ehdi kun kirjoitan paljon itsekin (= harrastuskirjoitan), ja kun kun kuntoakin on huollettava, ja kun minä kerta kaikkiaan olen hidas lukija.

Olen myös ikävä lukija, sillä en pysty lukemaan kirjaa, jota en pysty lukemaan. Kassillisesta kirjoja, jotka kirjastosta kotiin kannan, saan yleensä luetuksi vain puolet, jos sitäkään. Moni kirja jää kesken, ja niin on käynyt nytkin.

Helmikuun omituisin kesken jättämäni opus on Laura Laakson tänä vuonna ilmestynyt esikoisromaani Mrs. Milkyway, jonka keksin Riitan Kirja vieköön -blogista.

Vaikka osasin odottaa jotain uutta ja erilaista, niin totta vieköön, tekstin lento ja lataus on niin hurjaa, että ei ei ei. Mutta minkäs teet, jos kirjailija kirjoittaa vain itseään varten, tai mitä tahansa muuta kuin lukijaa varten. Ei siinä auta, vaikka Laakso kuinka olisi (ja on) selvästi lahjakas sanankäyttäjä, ajattelija, kokija ja näkijä.

Minulle Mrs. Milkywayssa ei ollut mitään, mistä ottaa kiinni. Ja heti jos jossain kohtaa hieman innostuin, seuraavassa hetkessä teksti oli taas niin täynnä sekasotkua, että tyydyin lopulta vain raivokkaasti harppomaan kirjan loppuun.

Mrs. Milkyway sai minut suorastaan pahoinvoivaksi, ja minun oli äkkiä avattava uusi opus, jotten lopettaisi lukemisharrastustani kokonaan, ja onneksi helmikuun valikoimastani löytyi tähän väliin sopiva, houkuttelevan punakantinen viime vuoden uutuus, lontoolaisen P.Z. Reizinin teos Onnen algoritmi (alkuperäinen nimi Happiness for humans.) Reizinin selkeä tarinankerrontatyyli vetäisi minut mukaansa ja hurahdin nopeasti ihastuttavaan digitaalisen tietoliikenteen ja romantiikan maailmaan.

Miesystävänsä töykeästi jättämän Jenin tuskaan ja toivottomuuteen on helppo samaistua, ja minun oli aivan pakko saada tietää, miten Jenille lopulta käy, etenkin kun hänen tietämättään hänen kohtaloaan ohjailevat superfiksut internetin avoimille laitumille livahtaneet tekoälyt Aiden ja Aisling. Lisää jännitystä juoneen tuo kaikista suurin ja fksuin tekoäly Sinai, jonka tehtävänä on pysäyttää Aidenin ja Aislingin touhuilut ennen kuin nämä menevät liian pitkälle.

Erikoiset ja mielenkiintoiset tekoälysankarit ovat ohjelmoijiensa (etupäässä Steeven ja Ralphin) luomuksia, ja niillä on tarinassa yhtä suuri rooli kuin rakkauden nälkäisillä ihmisilläkin. Mikä kuulostaa hullulta, ja niin se onkin. Onnen algoritmi on hassu romanttinen kertomus, vaikka juoni onkin ennalta arvattava, niin että puolesta välistä loppuun kirjan jo lukee nopeasti ahmaisten, ei niinkään sanataiteesta nauttien.

Helmikuu lähestyy loppuaan ja kuukauden lukuhaasteeni on täytetty. Eilen aloitin jo maaliskuun urakan ja avasin Olli Jalosen Poikakirjan, joka on varmasti useille kirjallisuutta harrastaville vanha tuttu, mutta minulle uusi. Se on mielenkiintoinen kuvaus 1960-luvun Suomesta koulupojan silmin, ja se pitää tiukasti otteessaan, joten luulen ettei sen lukemiseen menee montaa päivää. Ehkäpä uskallan nyt siitäkin syystä jo sanoa, että, että tämähän alkaa sujua.

...

Tällaisia mietin tänään.
Kiitos kun vierailit blogissani,  
tulethan pian uudestaan.
Ja kommentistakin tykkäisin 😊! 

...










10 kommenttia:

  1. Voi, kävikö sinun ja Mrs. Milkywayn kanssa näin hullusti! Sehän ON kokeellinen ja absurdi. Pahoittelen. Onnen algoritmeja en ole lukenut enkä Jalosen Poikakirjaakaan - paljon sitä on kehuttu. Lukuisaa ja aurinkoista maaliskuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Riitta, ei suinkaan sinun tarvitse pahoitella, jos minä en ymmärtänyt Milkywayta 😁. Olen niin tottumattoman. Kiitos sinulle hyvistä - ja uusista - kirjavinkeistä. Olin tuttavieni joukossa ensimmäinen Mrs. Milkywayn lukija, ja se on sinun ansiotasi. Palaan teoksen pariin varmasti vielä uudella yrityksellä.

      Poista
  2. Minulla on periaate, jos kirja ei lähde muutaman sivun jälkeen vetämään, vaihdan kirjaa.Paras lukemani kirja aikoihin oli jo aikaa sitten lukemani Miki Liukkosen O. Suosittelen, vaikka sen rakenne ja sisältökin (mm. teoreettinen fysiikka) on vaativia, mutta kieli on niin kaunista ja runollista, että palaa aina taaksepäin ja nautiskelee jostakin kohdasta uudelleen. Tällä hetkellä luen Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia. Hyvä, eksistenssiä käsittelevä kirja.Kun itsekin olet myös kaunokirjoittava ihminen suosittelen vilpittömin sydämin tuota Miki Liukkosta. Sen kieli on kuin linnunmaitoa....Mukavaa keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvistä vinkeistä, Marja. Laitan listalle. Rattoisia lukuhetkiä ja mukavaa iltaa sinulle!

      Poista
    2. Haa, minule Liukkosen tuhatsivuinen O oli melkoinen tuskien taival - mutta loppuun sinnittelin. Kissani Jugoslavia oli hieno, vaikka en varmaan kaikkea symboliikkaa ymmärtänytkään.

      Nyt taidan jättää kesken Pierre Lemaitren uusimman dekkarin, jota yksi bloggarikollega hehkuttaa maasta taivaaseen. Näin se menee. Me ollaan lukijoina ja ihmisinä erilaisia - eri asiat puhuttelevat.

      Poista
    3. Kiitos täydennyksestä, Riitta K, mielenkiintoista huomata, miten erilaisia ovat lukukokemuksemme. Jos Liukkosen O on tuhat sivua, niin haasteenpa minä otin, kun laitoin tuon Marjan vinkin listalle - mutta nyt se vasta kiinnostaakin :). Ja kun sinäkin tuosta Kissani Jugoslaviasta olet viehättynyt, niin innolla haluan tutustua minäkin siihen. Mukava saada kuulla erilaisia kokemuksia. Sekin on mukava tietää, että sinäkin suurlukija voit jättää kirjoja kesken :D , niin lohduttavaa.

      Poista
  3. Helmikuun kirjasi ovat minulle vieraita, ainakin toistaiseksi, mutta Jalosen poikakirja sen sijaan vanha tuttavuus. Minäkin olen hidas lukija. Tykkään maistella ja kuulostella kieltä ja sellainen ei oikein kovassa vauhdissa onnistu.
    Miellyttävää maaliskuuta kirjojen parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on minunkin lukutyylini, maistelemista, viipymistä ja nautiskelua - silloin kun se sujuu. Mukava tietää, etten ole ainoa hitaasti lukeva, Leena.
      Lämpöistä ja aurinkoista maaliskuuta ja mielekästä kevään iloa sinulle

      Poista
  4. Onk's pakko, jos ei taho? Ei ole.
    Jalosen poikakirjan luin ääneen, kun yritin saada teinipoikaa innostumaan lukemisesta. Taisi tehdä minuun suuremman vaikutuksen kuin poikaan.
    Minä en ole romanttinen tyyppi, enkä varmasti avaa kirjaa, jos sitä mainostetaan romattiseksi.
    Nyt olen Jeffrey Archerin 7-osaisen sukusaagan pauloissa.
    Iloa maaliskuuhusi Eeva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan, Kirsti 😁. Olen täysin samaa mieltä, tässä tapauksessa ainakaan ei ole pakko. Vaikka minua silti jää aina vaivaamaan, jos minulla onkin päässäni jotain, mitä siellä ei muilla ole, eli ymmärryksen puute.
      Romantiikka on minullekin etäisyyttä aiheuttava laji niin kirjoissa kuin elokuvissakin, mutta näin vanhemmiten olen jonkin verran alkanut siitäkin innostua. Jeffrey Archerin nimi on tuttu, pitää minunkin sitä kirjastosta käsiini etsiä. Jos sinä tykkäät, niin voisi kiinnostaa minuakin.
      Mukavaa päivää sinulle ja lempeitä tuulia maaliskuulle!

      Poista