maanantai 4. helmikuuta 2019

Harmaata ja alakuloa

Sopivasti harmaa on maisemakin tänään.
Kaikenlaisia ajatuksia nousee mieleen, kun uutisia lukee. Tämän päivän suurin uutinen, ja hyvin surullinen uutinen, on Matti Nykäsen yllättävä poismeno, joka koskettaa myös minua, vaikka en häntä henkilökohtaisesti koskaan tavannut. En edes hänen keikoillaan tullut käyneeksi, mutta median kautta Matti oli vuosikymmenet itsestäänselvä osa minunkin maailmaani.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä voimakkaammin näiden elämään ikuisesti kuuluvien, niin kuin sitä aina luulee, julkkisten kuolema koskettaa. Jokaisen lähtö muuttaa maailmaa vähintään hitusen, kunnes lopulta maailma on täysin eri kuin ennen. Väkisin siinä tajuaa, että itsekin täältä vielä lähtee.

Ja tästä tullaankin siihen toiseen surulliseen uutisaiheeseen, joka on meitä hereillä viimeiset viikot pitänyt. Se on niin surullinen, että hirvittäisi jos ei itkettäisi. Tarkoitan että minäkin olen jo riittävän vanha tajuamaan, että myös minä, vielä tästäkin jo melko korkeasta kuudenkympin iästä eteenpäin, vanhenen vuosi vuodelta aina vain lisää enkä voi sitä estää. Vanhenen, vaikka ei saisi eikä pitäisi.

Tämä vanha rantasauna saa olla pystyssä niin kauan kuin ilman apua pysyy. Sitä ei kuulemma saa korjata enää.

Suomessa ihminen ei saisi vanheta, sillä siitä ei hyvää seuraa. Meidän pitäisi pysyä nelikymppisinä elämämme loppuun asti ja siitä suoraan työsaappaat jalassa tuhkauurnaan murentua kertaheitolla ilman sen suurempaa vaivaa ja huomiota.

Vaan kun ei ole Luoja ihmistä niin suunnitellut. Vääjäämättä lähestyy Se! Kauhistus. Minullakin vain parikymmentä vuotta - hyvällä tuurilla sen verran vielä - aikaa vaippaikään, jolloin yksin ja hylättynä  jossain attendoesperin lattialla makoilen, tai mikä se sitten lieneekään se superyhtiö, joka vaippojen vaihtamatta jättämisistä voitot kerää.

Nykyinen vanhustenhoitohan on kuin huutolaisuus ennen muinoin. Se, kuka tarjoaa halvimman hinnan, saa vanhukset niin sanotusti "hoitaakseen". Sen jälkeen se on sitten tarjoajan kädessä, kuinka käy. Joskus vaihdetaan vaippaa joskus ei, joskus saa ruokaa, joskus ei, miten missäkin firmassa on säästöt strategiaan kirjattu.

Jos tähänkään heikompitehoisten, työhön vielä tai enää kykenemättömien, asemaan ei pystytä parannusta aikaansaamaan, voi olla että parinkymmenen vuoden päästä me vanhat pötkötellään liukuhihnoilla kuin muumiot kapaloissa odottamassa tilaa krematorioon. Lääkettä vain suoneen, niin hiljaa pysytään eikä tipahdeta hihnalta.

Ei yhtään leikinlaskun aihe, mutta ...tulipahan mieleen, kun uutisia luin. Että riski se on, jos vanhaksi elää. Vaikka sitä meistä useimmat jaksavat toivoa.


...

Tällaisia mietin tänään.
Kiitos kun vierailit blogissani,  
tulethan pian uudestaan.
Ja kommentistakin tykkäisin 😊!

8 kommenttia:

  1. Minäkin olen 60+. Viime aikoina olen tietyllä tapaa tuntenut itseni kymmenvuotiaaksi. Silloin kymmenvuotiaana nimittäin tiesi, että tässä nyt vähän aikaa käyn koulua ja sitten alkaa tapahtua. Pyrin johonkin opiskelemaan, muutan kotoa johonkin, alan seurustella jonkun kanssa jne. Osa asioista oli sellaisia, mihin saatoin jollain lailla itse vaikuttaa esim. opiskelemalla ahkerasti. Suuri osa kuitenkin oli sellaisia, jotka määräytyivät joko geenien (esim. älykkyys) tai sattuman/kohtalon/johdatuksen (miten nyt kukin haluaa tulkita) perusteella. Mihin opiskelupaikkaan pääsisin? Millaisen miehen tapaisin? Missä olisi työpaikka avoinna? Missä ja miilainen asunto olisi tarjolla? Saisimmeko lapsia?

    Sitten kolmenkymmenen ikävuoden paikkeilla nämä kaikki kysymykset olivat saaneet vastauksen. Seuraavat kolmisenkymmentä vuotta sitten mennä posotettiinkin ilman suurempi elämänmuutoksia. Juu, vaihdettiin kyllä asuntoa ja työpaikkaakin, mutta niihin muutoksiin vaikutimme itse, ne eivät tulleet ulkopuolisten olosuhteiden tai tapahtumien sanelemana.

    Mutta nyt! Nyt ollaan taas samassa pisteessä kuin kymmenvuotiaana. Luultavasti jonkun aikaa menemme samoin kuin ennenkin, mutta jossain vaiheessa alkaa tapahtua. Ainoa, mikä estää muutokset, on se, että kuolee ennen kuin ne tulevat :) Jossain vaiheessa asunto vaihtuu, ehkä paikkakuntakin vaihtuu, jompikumpi jää yksin... Minusta tämä toistaiseksi on jännää! Ihan kuin kymmenvuotiaana, kun ei tiedä, mitä on edessä. Voi toki olla, että kun muutokset alkavat, ne tuntuvatkin vain kielteisiltä. Mutta nyt vielä koen tulevaisuuden kiinnostavana. Osaksi varmaan vaikuttaa se, että minulla on ollut vain myönteisiä vanhuskokemuksia. Olen saatellut kahdeksan läheistä vanhusta hautaan ja kaikkien lopputaival sujui mukavasti, dementoituneetkin olivat tyytyväisiä elämäänsä. Sellaista sänkyelämää ei tosin kenelläkään ollut pitkään, vain muutamia kuukausia. Osa lähti ihan kotoa muutaman viikon sairaalassa olon jälkeen, osa oli hoitokodeissa tyytyväisinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anonyymi. Hyvä saada pessimistiseen postaukseen vastapainoksi näin positiivinen näkökulma ja kokemukset. Mielenkiintoinen on tuo kuvauksesi kymmenvuotiaan odotuksista, sain sen myötä jotain kiinni omastakin lapsuuden aikaisesta maailmastani. Ja ehkä tosiaan myös tässä iässä voi olla sitä samaa. Kunpa pääsisinkin kiinni tuosta tunteesta, se kuulostaa niin mukavalta.

      Poista
  2. Näin on, tulevaisuus sairaana vanhuksena hirvittää! Omassa lähipiirissä seuraan omaiseni selviytymistä hoitokodissa, edunvalvojana olen suostunut, että sängyn vieressä on öisin varapatja; vaihtoehtona olisi sitominen kun aina kaveri ei muista, ettei jalat kanna...
    Ps. surullien uutinen tämä Matti Nykäsen varhainen poismeno, oma esikoiseni on samanikäinen, 55v.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tekee, kyllä hirvittää, vanhuus ei Suomessa tunnu houkuttelevalta. Mutta on vain jaksettava uskoa, että muutos parempaan on mahdollinen. Ja niin kuin Anonyymi edellä kirjoitti, voihan käydä niinkin, että käy hyvin eikä huonosti. Mutta kyllä soisin että hyvin käy kaikille, eikä vain sattumalta juuri omalle kohdalle.
      Matti Nykäsen poismeno tuli kyllä ihan liian aikaisin. Mielelläni olisin minäkin hänen juttujaan lehdistä vielä lukenut, ja ennen kaikkea suonut hänelle leppoisan mukavan vanhuuden.
      Kiitos kommentista AnneliPunneli :)

      Poista
  3. Kaunis pilvinenkin päivä on.
    Nuori oli Matti lähtemään ja surulliseksi veti, kuten myös tuo vanhustenhoidon tilanne. Vielä, kun yritysten nimessä on tuo Care. Meillekin tuli kilpailuttaminen lastensuojelun puolelle aikoinaan. Oli jotenkin surkuhupaisaa, kun kunnat opettelivat sitä. Kilpailutuskaavakkeessa kysyttiin saavatko lapset perhekodissamme lämpimän aterian. Koska rastitin kyllä-kohdan, saimme laatupisteen ja muita samantapaisia laatupisteitä tuli ropisemalla. Myöhemmin kilpailutuksissa oli jo fiksummat laatukriteerit
    Parempia uutisia tuleville päiville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, välillä on pilvinen päivä, ei voi mitään, mutta silloin maisema näyttää levolliselta ja mielelläkin on mahdollisuus levätä. Niin että ei se niin pahakaan asia ole.
      Vanheneminenkaan ei pitäisi olla ikävää, sekin on luonnollista elämää... Jos se sitä saa olla.
      Kiitos kommentista, Kirsti, ja yritetään iloita vanhenemisesta kuitenkin 😊.

      Poista
  4. Hieno postaus. Tai ainahan ne hyviä ovat. Mutta tämä oli erityisen hyvä. Vanhukset liukuhihnoilla, "tuhkauurnaan murentua". Minä tulen vajaa kymmenen vuotta sinua jäljessä. Silloin tuskin vanhuksia onkaan. Turha menoerä. Henki pois sivistyneesti tabletilla. Matti Nykäsen kuolema veti minutkin suruun. Hän kun on ollut kymmeniä vuosia se Matti Nykänen. Taisi tuoda Suomelle eniten olympia- ja maailmanmestaruusmitaleja kuin kukaan muu. Hän oli jotenkin hyvin avoin ihminen. Kun oli ryyppyputki päällä hän ei muuta teeskennellyt. Onneksi ei kuollut unohdettuna kuten Olavi Virta. Hän oli meidän Matti.On siinä syytä surulliseen mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä palautteesta, Marja :).
      Ehkä vanhukset tosiaan tulevaisuudessa eliminoidaan ajoissa pois turhaa kulua kenellekään aiheuttamasta, sillä laillahan tästä vanhuuden pelosta minäkin sitten pääsen. Vaikka johan nuo poliitikot näin vaalien alla ovat yhtäkkiä ihmeen yksimielisiä ainakin hoitajamitoituksesta ... saa nähdä mitä se käytännössä tulee tarkoittamaan.
      Ja Nykäsen Matti me muistetaan meidän Mattina, kaikkien aikojen mäkisankarina ja kansanmiehenä.
      Kiva kun kommentoit, ja suru-uutisista huolimatta mukavaa viikkoa sinulle.

      Poista