maanantai 28. tammikuuta 2019

Viimeinen työviikko, mitä sitten?

Tohmajärven raittia tänään.
Vielä tänään ja torstaina, sitten laitetaan lopullinen piste puolen vuoden työrupeamalle, joka tammikuun viimeiseen päättyy. Oikeasti yksi piste tässä oli jo ennen joulua, mutta sitten on ollut niitä näitä pieniä häntiä, jotka jäivät roikkumaan, ja ne hoidan tällä viikolla loppuun.

Niinpä työn merkeissä tänään taas ajelin, tällä kertaa itärajan pinnassa, ja ihailin upeaa pakkasmaisemaa. Montaa kuvaa en saanut, sillä tietenkin oli kiire. Sopivia pysähdyspaikkojakaan ei tuolla maaseudun teidenvarsilla ole, ei ainakaan juuri parhaan maiseman kohdalla, joten vain muutaman kuvan sain otettua, Tohmajärveltä.

Pakkasta, -30⁰C.

Työreissut tuovat virkistävää vaihtelua arjen keskelle, kun pääsee näkemään ihmisiä ja uusia maisemia. Mutta itse työ on minulle kimuranttinen asia. En ole siihen vielä monen kymmenen vuoden jälkeenkään saanut selvää suhdetta luotua. Olen nuoresta asti sitä pohtinut, mutta en ole varmuutta saanut.

Pitääkö työssä viihtyä? Pitääkö työtään jopa rakastaa? Vai onko työ vain elannon hankkimista varten? Ja jos niin on, pitääkö silloin sopeutua mihin vaan?

Luulen, että useimmat meistä vain menevät töihin. Se on joko pakko tai tapa. Harvalle meistä työ mikään lottovoitto on. Ellei sitten jo se, että on saanut töitä, ole lottovoitto.

Sen kyllä ymmärrän, että minulle tämä mennyt puolivuotinen oli vähintään viisi oikein. Ei siis itsestäänselvä juttu. Ja olen kiitollinen, että sen sain. Oli mukava olla töissä ja tuntea olevansa osa jotain merkittävää. Mutta sittenkin. Jotain puuttui.

Olen ajatellut, että se johtuu ammatinvalinnasta. Olen ajatellut, että jos minusta olisi tullut äidinkielenopettaja, joka minusta näin jälkeenpäin tuntuu että olisi pitänyt tulla, minä en enää tässä iässä pohtisi työkokemuksiani ja -viihtymisiäni. Minä olisin tehnyt työurani sen asian parissa, mikä minua eniten kiinnostaa, eikä muulla olisi väliä. Niin minä luulen.

Ja kun todellisuus on sitten kuitenkin ollut se, että olen tehnyt niin monenlaista erilaista työtä, joista mikään ei ole ollut juuri sitä, mitä minun olisi pitänyt tehdä ollakseni oma itseni, tulos on tämä. Selkiytymätön suhde työhön. 

Ja se vaivaa minua, koska tahdon asioihin aina selvyyttä.

Eikä tässä mitään ongelmaa olisi, jos työuraa olisi vielä parikymmentä vuotta jäljellä. Mutta kun ei ole. Se on eläkeikä seuraavaksi jäljellä. Äidinkielenopettajaksi ei enää opiskella tässä vaiheessa elämää, en minä ainakaan. Niin että jotain kompensaatiota voisin muunlaista yrittää viimeisiksi elinvuosiksi kehitellä. Mutta mitä?

Sitä kai sitten pitää nyt alkaa pohtia. Pakko se kai on. Vai voisiko antaa mennä vaan loppuelämä päivä kerrallaan? Tai mitä tässä tekisi? Onko järkevää tehdä jotain vai olla jo viimein tekemättä mitään?

Kumpi parempi, miten sinä tekisit?

...

Tällaisia mietin tänään.
Kiitos kun vierailit blogissani,  
tulethan pian uudestaan.
Ja kommentistakin tykkäisin 😊!


10 kommenttia:

  1. Tuttuja ajatuksia. Suhde työhön myös muuttuu iän mukana, niin minusta tuntuu. Merkitystä kaipaa aina.
    Tuntuu että joskus kauan sitten on ollut aika kun kaikella tekemisellä on ollut joku merkitys. On hankittu ruokaa, asumus jne. Nykyään on niin paljon tekemistä, missä ei tunnu olevan mitään järkeä. Tuotetaan turhaa tavaraa ja kuskataan sitä ympäri maapalloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joo, hyvä huomio tuo, että suhde työhön muuttuu iän mukana. Niinhän se minullekin on käynyt, kun tarkemmin mietin. Ehkä vanhemmiten kaipaan aiempaa enemmän jotain muuta kuin rahaa? Ja totta sekin, että kaiken kaikkiaan nykyihmisten tehopuurtamisessa ei ole mitään mieltä, kun vähemmälläkin pärjäisimme.
      Kiitos kun kommentoit, Mari. Mukavaa päivää sinulle!

      Poista
  2. Hei. Kiinnostava postaus. Ajattelen, että jokaisella päivällä on merkitystä. Jokainen päättäköön itse, mikä elämässä on oikeasti tärkeää ja mikä taas on merkityksetöntä. Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Kristiina. Lisäät edelliseen Marin kommenttiin hyvän käytännön ohjeen. Kunpa vain voisimme valita aina sen mukaisesti, mitä itselle pidämme tärkeimpänä. Mutta ehkä se useimmille meistä helpostikin onnistuisi, jos vain pysähdymme hetkeksi miettimään, mitä se on. Tarvitaan kylläkin hieman rohkeutta se sitten toteuttaa.
      Mukavaa päivää sinulle!

      Poista
  3. Upeissa maisemissa saat ajella ja pohtia elämää.
    Päivä kerrallaan on ollut ja on minulle sopiva tapa elää. Jokainen päivä on ollut jollain lailla merkityksellinen. Se merkityksellisyys ei välttämättä ole liittynyt työhön. Toivottavasti myös tulevat päivät ovat samanlaisia. En kuitenkaan jaksa sillä tänään päätäni vannehtia.
    Merkityksellisiä hetkiä päivääsi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa pääsisin minäkin tuohon tilaan ja osaisin asennoitua noin, Kirsti. Parhaalla järjellänikään en saa tuollaista elämänviisautta ja tunnetta omaan päähäni pysyväksi, vain hetkittäin huomaan sen. Ehkä se johtuu siitä, että elämä ei ole vielä minua riittävästi opettanut?
      Kiitos viisaasta kommentista, ja hyvää päivää sinulle!

      Poista
  4. Minäkin olen tuota valitsemaani ammattiuraa paljon pohtinut. Olisi pitänyt pohtia aikaisemmin. Kun tein tutkijan töitä, se toi oivaltamisen ja kirjoittamisen iloa. Mutta luovuin siitä sen epävarman toimeentulon takia. En voi nyt enää yli viisikymppisenä palata tutkijaksi. Tutkijalla pitää olla meriittiä, ammattikirjallisuudessa julkaistuja tutkimuksia kasa päin viisikymppisenä. Niin se vain elämä kuljettaa meitä. Uskon ettei ihminen kuljeta itse yhtä paljon. Etenkään meillä naisilla. Meidän pitää täyttää tietyt kulttuurissamme olevat kiltin tytön stereotypiat. Mutta toki sillekin voi vaan tuhahtaa ja jatkaa matkaa. Nauti nyt kauniista keskitalven, kevättalven,KEVÄÄN maisemista. Olet sen jo työhistoriallasi ansainnut. Taas rupesi vaivaamaan tuo sana ansainnut. Ei ansainnut. Vaan maisemat kuuluvat nyt sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kokemuksen jakamisesta,Marja. On lohduttavaa tietää, että on muitakin joille elämänpolut eivät ole olleet suoria. Joitakin valintoja tekisin tällä ymmärryksellä toisin, ja koulutuksen valinta olisi niiden joukossa ensimmäinen. Mutta mistä sen tietäisi, mitä siitä olisi seurannut. Osut kyllä ihan oikeaan kiltin tytön roolin ja odotusten suhteen! Nyt onkin sitten tuhman tädin jännittävä uusi alku edessä 😁. Nyt nautitaan. Pirtsakkkaa illan jatkoa ja viikkoa sinulle

      Poista
  5. Joskus Eeva taisit sanoa/kirjoittaa, että teksi mieli vetäytyä mökkiin keskelle metsää. Kun seuraan nykyuutisia, minulle tulee samanlainen olo. Haluaisin sulkea kaiken ja vetäytyä metsään seuraamaan vain tulevaa kevään heräämistä. Uskon, että siellä löytyisi merkityksiä. Yksilö on vain pieni pisku maailmankaikkeudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule, juuri tänä aamuna ajattelin taas tuota samaa. Pieni mökki maalla tuntuu houkuttelevalta vaihtoehdolta koko ajan. Monesta syystä. Halu päästä kosketuksiin todellisen elämisen ja sen merkityksen kanssa panee etsimään uusia suuntia.
      Kiitos hyvästä lisäyksestä tähän pohdintaan, Mari.

      Poista