lauantai 12. tammikuuta 2019

Punaa huuleen, järkeä tai ei


Huulipunasta en ole pitkään aikaan muistanut tehdä ongelmaa, vaikka kriittisenä järki-ihmisenä löydän huulipunan käytöstäni helposti monia järjenvastaisia puolia. Olen monta viikkoa täysin huolta vailla levitellyt punaa huuliin ajattelematta sitä sen enempää, kunnes äsken peiliin katsoessa tuli mieleen vanha tuttu kysymys, onko siinä mitään järkeä.

Mihin tarkoitukseen minä huulipunaa tarvitsen? Käytänkö sitä siksi, että haluan näyttää kauniilta? Tai siksi, että yritän näyttää nuorelta? Vai olenko vain naisten ulkonäkömarkkinoiden viaton uhri?

Muistan joskus lukeneeni yhden osuvan selityksen, jossa kerrottiin, että punaisiksi maalatuilla huulilla naiset yrittävät saada itsensä näyttämään puoleensa vetäviltä kuin pieni lapsi (pienen lapsen rusohuulet ovat kyllä söpöt), mutta tällainen selitys ei tunnu minusta kovin miellyttävältä. Omasta puolestani näin keski-iän ylittäneenä naisena, jonka ulkonäöstä ei kukaan piittaa, pidän selityksenä mieluummin sitä, että haluan vain yrittää näyttää pirteämmältä. Huulipuna loihtii kasvoille iloa, jos ei muille, niin itselle.

Kyllä se vähän piristää.
Ei maalien käyttö ulkonäön parantajana itse asiassa ole edes kovin erikoinen juttu, sillä ihmiset ovat aina koristelleet itseään, niin naiset kuin miehetkin. Jännittäviä ikiaikaisia esimerkkejä on edelleen nähtävissä monissa alkuperäisheimojen kulttuureissa. Jos ei huulia, niin joitain kasvojen kohtia usein maalataan, vaikka nenää, niin kuin kuulemma tekevät Andamaanien saariston sentinelit.

Ja jos kerran maalataan, niin mieluummin minä maalaan huulet punaisiksi kuin nenän, niin olen oppinut esiäitieni esikuvista. Joku on joskus huulten punaamisen keksinyt, eikä sen enempää ole tarvittu; me ihmiset matkimme toisiamme.

Huultenvärjäystä tiedetään käytetyn jo noin 5 000 vuotta sitten muinaisessa Babyloniassa, jolloin puolijalokiviä murskattiin ja niistä syntynyttä jauhetta laitettiin huuliin. Ensimmäinen varsinainen huulipuikko esitettiin tosin vasta Amsterdamin maailmannäyttelyssä vuonna 1883, mutta sen lopputuloksia nyt ihailemme itsestäänselvyytenä.

Huulipunan käytössä ei tarvita järkeä, pelkkä mielikuva riittää. Naisten kummallisten tapojen joukossa huulipuna on silti ehkä kaikkein kummallisin, koska sen me myös syömme. No, emme tarkoituksella, mutta ohimennen pitkin päivää sitä koko ajan ajautuu suuhun ja niin edelleen ... Ei niin mukavaa. Ja sitten sitä on lisäiltävä ja korjailtava, mikä sekin tuo elämään pelkkää epämukavuutta ja vaivaa.

Hassua puuhaa on huulien maalailu, mutta en voi väittää, että ilmankaan voisin olla. Vielä odotan aikaa, jolloin lopullisesti päätän, että nyt riittää huulipunan kanssa pelaaminen. Toistaiseksi minulla ei ole huulipunalle yhtä helppoa ilmeenkohotusvastinetta olemassa. Ja toistaiseksi minä vielä ilmeenpiristystä tunnen tarvitsevani. Oi järjettömyyden määrää ja iloa!


...

Tällaista mietin tänään.
Kiitos kun käväisit, ja kommentistakin tykkäisin.
Mukavaa päivänjatkoa sinulle, tule pian uudestaan!


...


8 kommenttia:

  1. Olisit vain ihan rauhassa huulipunanainen. Tunnustaudun minäkin huulipunanaiseksi.Minäkin käytän huulipunaa, koska se piristää ilmettä. Silmiä en kosmetiikkalaiskana meikkaa. Tiedätkös, että minä valitsen huulipunan sen mukaan, minkälaiset fiilikset minulla on aamulla. Varmaankin ymmärrät, että minulla on paaaaaljon huulipunia.Hyvää viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailen tuota sinun huolettomuuttasi huulipunien suhteen, Marja. Auttaisikohan minuakin se, että minulla olisi paljon erilaisia punia? Pitäisikin opetella niillä vähän leikkimään! Siinähän voisi olla huulipunahuulien todellinen merkitys.
      Kiitos kommentista, ja hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  2. Moi. Huulipunapohdintasi ovat hauskoja : ) Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän sitä luulisi, Kristiina, mutta totuus on, että kyllä minä oikeasti saan huulipunastani enemmänkin ongelman kuin hauskuuden aikaan. Mutta kuten Marja tuossa edellä kommentissaan kirjoitti, voisihan sitä yrittää kokeilla sitäkin, että vaihtaa välillä väriä, mielialan mukaan. Jos vaikka mustaakin joskus ... Se voisi olla hauskaa.
      Kiitos kommentista, ja hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  3. Viitaten edellisiin kommentteihin näitä pohdintojasi lukiessa tulee hyvälle tuulelle. Silti vaikken huulipunista mitään tiedä.
    Oikein mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet onnekas, Kirsti, kun et huulipuna-ansaan ole joutunut. Kun maalia kerran huuliinsa sivelee, ei siitä helpolla irti pääse. Mutta Marjan esimerkkiä noudattaen ei tarvitsekaan päästä - mikä lohduttaa minua hieman :D.
      Kivaa viikonloppua sinulle, ja kiitos kun kommentoit tätäkin purppasuani.

      Poista
  4. Huulipuna käy sinulle todella hyvin, koska olet noin vaalea etkä käytä silmämeikkiä. Kaunis piristysruiske vaalealle iholle. No, minäkin olen myös vaalea enkä ole sitten teinivuosien käyttänyt huulipunaa. Silmät rajaan ja kulmat laitan joka ikinen päivä. Ja hei - salaisuus: kulmia olen värjännyt varmaan tasan 40 vuotta! Joissain asioissa olen ehdoton, hee :) Nyt ”aikuisena” ainut huulipunaostokseni oli vaaleanpunainen helmiäinen kesämekon kanssa pidettäväksi, mutta se unohtui jonnekin piironginlaatikkoon kuitenkin.
    Mukavia pohdintoja huulipunan kanssa pelaamisesta, taas oli niin kiva lukea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja palautteesta, Tuulikki. Tuo kuva on kaunisteltu kameran avulla, joten ei se ihan täyttä totuutta kerro. Mutta punan väri on kyllä huolella valittu ihon väriin sopivaksi. Silmien meikkaus voisi olla minullekin hyvä huulipunan vaihtoehto, mutta se on niin paljon työläämpää, että olen sen arjesta jättänyt pois.
      Hyvää sunnuntaita ja alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista