maanantai 14. tammikuuta 2019

Minulle riittää


Jos mediaa on uskominen, suuri osa suomalaisista työssäkäyvistä on työssään liian kuormittunut. Joka päivä näkee juttuja siitä, että työtahti on kehitetty niin tehokkaaksi, ettei ihminen pysy vauhdissa mukana. Moni näkee saman ilmiön myös omalla työpaikallaan.

Ahkeruudesta ja sisukkuudesta kiitetyt suomalaiset väsyttävät itsensä työllä, enkä minä sitä ihmettele. Sellaiseen elämään olemme tottuneet. Mutta sitä minä ihmettelen, onko meidän oikeasti pakko otsa hiessä raataa. Enää nykyisin. Miksemme voisi jakaa työtä tasaisemmin kaikille lyhentämällä työaikaa?

Ei se ihan hullu idea ole, eikä edes mahdotonta, sillä työaikaa on kyetty lyhentämään ennenkin. Viimeksi vuonna 1969 tehtiin edellisen kerran suuri työajan lyhennys, kun siirryttiin kuusipäiväisestä työviikosta viisipäiväiseen työviikkoon. Nyt meillä on niin paljon tekniikkaa apunamme, että muutoksen luulisi olevan paljon helpompaa.

Mutta, ne kustannukset, ne. Kukapa tahtoisi muutoksen kustannuksia maksaa, tiedän.

Siksi ilahduin, kun luin Julia Thurénin (Yle, Oppiminen) yhteenvedon siitä, mitä nelipäiväinen työviikko työntekijälle keskimäärin kustantaisi: Työviikon lyhennys yhdellä päivällä pudottaisi keskituloisen 3000 euron kuukausipalkkaa noin 600 euroa bruttona, joka tekee nettopalkkana noin 300 euroa kuukaudessa. 
Yhden vapaapäivän hinnaksi tulisi nettona noin kahdeksankymppiä. Onko se paljon? 

Rahan tarve on tietenkin yksilöllistä ja riippuu monista tekijöistä, eikä varmasti tällainen ratkaisu kaikille sopisi. Mutta tästä kannattaisi silti alkaa taas tänä vuonna entistä pontevammin puhua. Eikä sen puoleen, veikkaan, että aletaankin.

Uusia tuulia on jo ilmassa: Brittiläisen ammattiliittojen keskusjärjestön Trade Union Congress TUC:n mukaan neljän päivän työviikko samalla kuukausipalkalla olisi perusteltu, koska uusi teknologia lisää tuottavuutta. "Uskon, että tällä vuosisadalla voimme saavuttaa nelipäiväisen työviikon kunnollisella palkalla", sanoo TUC:n pääjohtaja Frances O'Grady.

Ennen pitkää tämäkin uudistus toteutuu. Siinä käy varmastikin niin, että tarpeeksi kauan kun tätä vitkutellaan, saadaan soviteltua kustannuksia alemmaksi sekä työnantajien että työntekijöiden kesken niin, että kaikki ovat tyytyväisiä. Harmi vain minulle, että en ehdi tästä ilosta itse enää nauttimaan. 


...

Tällaista mietin tänään.
Kiitos kun käväisit, ja kommentistakin tykkäisin.
Mukavaa päivänjatkoa sinulle, tule pian uudestaan! 

...


6 kommenttia:

  1. Nuoret aikuiset ei enää ajattele kuten me otsasi hiessä. He haluavat elämyksiä, hyvää tiimihenkeä ja viihtyisyyttä työssä. He myös uskaltavat vaihtaa työpaikkaa montakin kertaa. Mutta joillakin aloilla - kuten terveydenhoidossa ja opetuksessa ja varmaan pienissä tai keskisuurissa yrityksissä - he voivat saada työuupumisen jo kolmikymppisenä. Minä olen pessimisti tuon neljän päivän työviikon suhteen. Ei ihme että 1960-luvulla lauantai työpäivästä luovuttiin. Yksi vapaapäivä oli ihan epäinhimillistä. Työnantajat eivät pidä viiden päivän työviikkoa epäinhimillisenä. Ja mitkähän tahot siitä päättäisi. Ehkä hallitus työnantajia ja työmarkkinajärjestöjä kuultuaan. Iloa uuteen viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja, Marja. Nuoret suhtautuvat eri tavalla työhön kuin esim. minun sukupolveni, mutta toisaalta heillä myös teetetään töitä aiempaa enemmän, sillä usein yksi ihminen tekee monissa ammateissa nykyisin kahden tai kolmen työt.
      Viiden päivän työviikko ei ole epäinhimillinen, mutta voihan käydä niin, että tulevaisuuden ihmiset tekevät siitä huolimatta elämässään paljon enemmän jotain muuta kuin palkkatyötä. Ehkä vaan oleilevat lokoisasti yhdessä kuin apinalauma toisiaan selästä rapsutellen :D. Sellainen järjestely passaisi minullekin, en panisi vastaan.
      Iloista viikkoa sinullekin, ja kiva kun kommentoit.

      Poista
  2. Minusta on hyvä, jos ei ota työtä niin vakavasti, että se syrjäyttää muun elämän.
    Sijaisvanhempana kuuli usein, ettei moni pystyisi olemaan "töissä" 24/7. Minä en kokenut vanhemmuutta kovin työläänä. Se oli itse valittu elämäntapa.
    Monelle kelpaisi varmasti 4-päiväinen työviikko ansionmenetyksen uhallakin.
    Hyvää jatkoa viikkoosi Eeva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sijaisvanhemmuudessa on se hyvä puoli, että siinä on mahdollisuus oman työn mitoitukseen, hallintaan ja suunnitteluun. Kun voi itse vaikuttaa työhönsä niin, että siitä saa tyydytyksen ja onnistumisen kokemuksia, sellainen auttaa jaksamaan. Jatkuvassa kiiressä ei laatua synny.
      Sinä olet ollut onnellisessa asemassa, Kirsti, kun olet osannut ja voinut valita itsellesi sopivan työn.
      Kiitos kommentista, ja mukavaa tiistaipäivää sinulle!

      Poista
  3. Minullekin kelpaisi nelipäiväinen työviikko, nälkää en näkisi sen takia
    Minulla on melko raskas työ, mutta kuitenkin mieluinen. Sen takia jaksan että viikonloput ovat vapaat. Edellisestä työpaikasta lähdin sen takia, koska siellä oli vain noin kerran kuussa lauantaina vapaata, ja suht harvoin edes kahta vapaapäivä peräkkäin. Kun ihmettelin siellä toisille työntekijöille että kuinka he jaksavat tämmöistä - moni vain kyynisesti totesi että ”ollaan totuttu”. Puoli vuotta siellä tuli oltua, enkä päässyt ukkelin kanssa verkoille vissiin kuin yhden kerran. Ja muutenkin ärsytti olla töissä aina kun meille oli tulossa pikkuvieraita.
    Tänään juuri mainitsin työkaverille että pitäisi jaksaa olla töissä vielä 8 vuotta, johon hän sanoi että hänellä 40 vuotta vielä. No, nauruksihan se meni ;)
    Taas tuli turhanpäiväistä höpinää, mutta kiva kun luet kumminkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä taidat tietää, mistä tässä työajan lyhennyksessä on kyse, Tuulikki. Etenkin naisvaltaisilla aloilla se olisi enemmän kuin tarpeen. Eikä olisi pakko yhtä päivää lyhentää, voisi lyhentää myös vähän joka päivältä. Olet tehnyt rohkean teon, kun olet lähtenyt pois työpaikasta, jossa et viihtynyt. En jaksaisi minäkään tuollaisia työvuoroja, liian epämääräistä olisi. Miten ihmeessä noilla työajoilla voi hoitaa ihmissuhteitaan tai harrastuksiaan?
      Ja oletpa sinä nuori! Kahdeksan vuotta vielä työikää jäljellä, se on paljon. Minulla on monta vuotta vähemmän. Mutta jos olisi mukava työ ja sopivat työajat, niin tekisihän sitä töitä pitempäänkin, ei sen puoleen. Mutta minkähänlainen on maailma sitten, kun työkaverisi 40 vuoden jälkeen pääsee eläkkeelle? Se olisi kiva nähdä, vaan ei taideta me enää olla näissä kuvioissa silloin mukana.
      Et kyllä yhtään höpissyt turhaan, ihan totista asiaa kirjoitat, ja niin oli sitä mielenkiintoista pohtia, etten malttaisi lopettaa ollenkaan.
      Vaan lopetan, jotta ei mene liiallisuuksiin, joten eikun mukavaa tiistai-iltaa sinulle! Ja jaksamista töihin.

      Poista