keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Juice

Juice, 2018, ohjaus Teppo Airaksinen.

70-luku, Tampere, nuoruus!

Viime tipassa ennen vuodenvaihdetta käytiin miehen kanssa hyödyntämässä viimeiseen päivään päivätyt elokuvaliput. Kiireen tohinassa elokuvaksi valikoitui juuri ensi-iltansa saanut Teppo Airaksisen Juice-elokuva, mikä ei ollut lainkaan huono valinta.

Hyvin viihdyin, kun heti elokuvan alkumetreiltä humpsahdin omiin nuoruustunnelmiini 70-luvun Tampereen Nekalaan. Siellä nääs, ammatillisen kurssikeskuksen parakkiasuntolassa, ensi kertaa työnsin pikkuiseen kasettisoittimeeni Juicen PerVers, runoilja -c-kasetin ja korva tarkkana kuuntelin tätä outoa uutta laulajapoikaa.

Olin ostanut kasetin halvalla eräältä puolitutulta koneistajakurssikaveriltani, joka oli ostanut sen tietämättä mitä osti. Olihan se äkkiseltään erikoinen musiikkikokemus minullekin, mutta sisukkaasti kasettia soittelin, koska olin siitä maksanut. Ja vähitellen totuin. Helpoimpia olivat Juankoski- ja Kuopio tanssii ja soi - kappaleet, mutta Panomies ja Elämässä pitää olla runkkua - ovathan ne melko suoraa tekstiä tänäkin päivänä.


Koska elokuva synnytti minussa niin paljon omia, jo osittain unohtuneita lämpimiä muistoja Tampere-ajoistani, minua ei haitannut se, ettei elokuva seuraa Juicen elämää täysin totuudenmukaisesti. Elokuva kertoo vain pätkän Juicen uran alkuvaiheista 1970-luvulta 80-luvulle ja senkin mutkia oikoen ja löyhästi totuuteen sitoen.

Nämä kolme kokoelmalevyä löytyvät vielä hyllystä.
Totuutta merkittävämpää elokuvassa on tunnelma, joka syntyyy nuorten ihmisten innostuneesta tohinasta ja uusia uria aukovasta musiikista. Erityisesti sävähdytti eräs tanssikohtaus, sillä - toisin kuin esimerkiksi Antti Heikkisen kirjoittama Juicen elämäkerta - elokuva näyttää Juicesta myös pienen tuokion hempeämielisyyttä. Vaikka en minä osaa kuvitella Juicea oikeasti tanssimassa, en ainakaan hitaita ja poski poskea vasten, kenenkään kanssa. Ja miten voisinkaan, kun kaikki käsitykseni Juicesta ovat vain median tarinoiden varassa.

Mutta näin minä yhden kerran Juicen siellä Nekalan parakkikylässä. Tai saattoi se olla myös joku hänen näköisensä toinen laiha miehen hujoppi, joka pitkät hiukset hulmuten ylväästi kulki jenginsä keskellä pihan poikki parkkipaikan suuntaan. En uskaltanut mennä kysymään.

En minä hänen keikoillakaan nuorena käynyt. Vasta joskus 2000-luvun alussa sattumalta Loviisassa päätin ottaa selvää, miltä Juice oikeasti kuulostaa. Siinä vaiheessa hän esiintyi jo istuen ja yhden kitaristin säestyksellä, mutta huumoria ja karismaa tuntui yleisön reaktioista päätellen riittävän. Minä katselin häntä lähinnä siksi, että voin nyt varmasti sanoa nähneeni hänet varmasti.

Tuo c-kasetti, josta kerroin, saattaa vielä olla tallessa muistojenlaatikossani jossain häkkivaraston perukoilla, ja toivottavasti on. Juicen musiikki kuuluu minulle nuoruuteen 70-luvulle, ja kaikki mikä siitä muistuttaa on arvokasta talletettavaa.

Siksi pidin paljon elokuvankin huolellisesti luodusta, aidontuntuisesta ajankuvasta. Myös hyvin tehty näyttelijätyö sekä musiikki osoittavat, että työhön on paneuduttu suomalaisittain tavallista paremmin. Pienillä eleillä ja arkisilla tilanteilla saadaan kerrottua jotain pintaa syvemmältäkin. Ja se nuoruuden vapaus, sitä vasta on kiva näin vanhana katsella.

Juice-elokuvan on käsikirjoittanut Antti Heikki Pesonen, ohjannut Teppo Airaksinen, ja Juicea esittää Riku Nieminen ja Juicen vaimo(j)a Iida-Maria Heinonen, Harri Rinteenä on Pekka Strang ja Mikko Alatalon roolissa Antti Tuomas Heikkinen.

Kannattaa käydä katsomassa, jos 70-luvun huoleton nuorisotyyli kiinnostaa. Ja kyllä tämän katsoo ihan vain musiikinkin vuoksi.


...

Mukavaa päivänjatkoa sinulle,
kiva kun käväisit ja tule pian uudestaan!

Kommentistakin tykkäisin.
...

6 kommenttia:

  1. Kävimme katsomassa miehen ja nuorten kanssa Juicen, kun saimme joululahjaksi pinkan elokuvalippuja. Elokuvasta jäi hieman haikea olo, vaikka emme mekään hänen keikoilla käyneet eikä Juicen karisma ole meihin vaikuttanut. Sanoittajana arvostamme häntä enemmän. Annamme aina pisteitä molempien lukemista kirjoista, molempien näkemistä elokuvista ja teatterikappaleista. Juice sai 8-.
    Eilen kävimme katsomassa Ihmisen Osan.
    Hyvää tätä vuotta Eeva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haikea olo oli meilläkin, vaikka onneksi elokuva ei menekään niihin Juicen pahimpiin viimeisiin vuosiin asti. Ihan kelpo arvosanan olette antaneet. Minä antaisin kyllä vähän enemmän, yhdeksän pintaan, ja aion käydä uudestaankin katsomassa joskus myöhemmin, että miltä se toiseen kertaan vaikuttaa.
      Hyvää alkanutta vuotta sinullekin, Kirsti, ja kiitos kommentista.

      Poista
  2. Tuon elokuvan ajankuva kiinnostaa kovasti. 70-luvulle kuuluu minunkin ihana-kamala nuoruuteni. Ja Tampereen seudulle.
    Luulen, etten livenä Juicea koskaan nähnyt. Uskoisin, että muistaisin. Mutta tyyppi oli kyllä tavattoman kiinnostava ja onnistui omalla karismallaan tunkemaan itsensä jokaisen suomalaisen tietoisuuteen, joko hullaannuttaen tai ärsyttäen raivon partaalle.
    Vaikka Juicen ulkoinen habitus ei minuun koskaan vedonnutkaan, tykkään monista hänen sanoituksistaan ja laulelen usein noita vanhoja biisejä itsekseni ihan huomaamattani.
    Saisinkohan tuon K:n mukaani leffaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin ajattelen minä Juicesta; mielenkiintoinen sisäisesti, mutta ei ulkoisesti erityisen vetoava :), ja mielenkiintoinen ei niinkään musiikillisesti, vaan sanoituksien kautta. Minulle hänen parhaitaan ovat Ei elämästä selviä hengissä, Sika ja Napoleonin mopo, joita on kiva osata ulkoa, koska ovat niin nokkelia.
      Toivottavasti saat K:n mukaan elokuviin, Leena, kaksin on aina mukavampi :)

      Poista
  3. Tuo elokuva on minunkin kotikissan nähtävä. Juice kuuluu minunkin nuoruuteeni 1980-luvulla, jolloin hän oli vielä voimissaan. Kävin katsomassa kaksi Juicen keikkaa. Hän lopetti keikan aina kansallislauluun Oi, Suomi kaunis synnyinmaa...(Sanat on varmaan sotkussa kuten mielikin tämän antoisan laiskottelun takia.) Ja joka keikalla oli: Ei oo pilvee, pilvee, pilvee, jolla hän vit--li poliiseille. Poliisithan oikeasti pidättivät hänet epäiltynä hasiksen poltosta ja hallussapidosta, mutta eivät löytäneet pilvee, pilvee, pilvee. Miehelläni on varmasti kaikki juicen levyt. Osa vinyylinä, osa cd:inä.
    Minä tykkäsin Juicesta paljon. Mies luki sen Heikkisen elämänkerran Rosoinen elämä. Voih...se nuoruus 80-luvulla. Sinulla voih 70-luvulla. Mutta Juice-kokemus ylittää siis sukupolvi rajat. Nyt lopetan. Innostun vielä lörpöttelemään täysin turhia. Mutta se elokuva on nähtävä. Kivaa keskiviikko iltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marja, sinä varmasti tykkäät elokuvasta, kun noin tykkäsit Juicestakin. Toivottavasti et kuitenkaan pety siihen, että Juicen elämäntapahtumia varsinkin naisten suhteen tiivistetään reilulla otteella. Mutta jos kaikki Juicen vaimot ja lasten syntymät olisi mahdutettu mukaan, elokuvan pituus 1h45min ei olisi riittänyt alkuunkaan :).
      Antoisaa elokuvaa, milloin menetkin sen katsomaan, ja kivaa keskiviikkoiltaa sinullekin!

      Poista