keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Yksi etappi taas kuljettu


Kohta pääsen emännän kanssa tonttuilemaan.

Viime elokuussa alkanut työpestini lähenee loppuaan, ja perjantaista lähtien olen jälleen vapaa säännöllisen kokopäivätyön vaatimuksista. Aika aikaa kutakin ja vaihtelu virkistää, näin voisin tunnelmiani kuvata. Asioilla on aina puolensa, ja niin on tässäkin tilanteessa vähintään kaksi puolta. Siksi en tässä nyt liiemmin iloitse enkä sure, mutta monenlaisia ajatuksia tilanne kieltämättä herättää.

15-vuotiaasta asti olen ollut työelämässä jollain tavoin mukana, erikoisempina tehtävinä konehiojan pesti Tampereella Lokomon konepajalla 1970-luvulla ja perhetyöntekijän toimi 2000-luvun alussa Uudellamaalla. Työ on opettanut kaikenlaista, mutta juuri nyt tuntuu, että yhä enemmän olen oppimisessa alkanut muistuttaa meidän vanhaa koiraa.

Vanha koirahan ei uusia temppuja opi, sanotaan, ja olen ajatellut, että se taitaa tosiaan olla totta - vaikka ei aivan noin suoraviivaisesti.

Kyllä vanhakin nimittäin oppii, mutta kun se ei taho.

Vanhat jo tietävät, että ei kaikkea uutta ole järkevää omaksua silloin, kun entisillä konsteilla on mukavampaa. Niin kuin me tiedetään sekin, että tehokkuus ja kiire ovat kehnoja keinoja pätemisen tueksi, koska ne ovat niin läpinäkyviä. Ei niillä ketään petkuteta. Ja sekin on minulle tullut selväksi, ettei maailma tosiasiassa tarvitse minun tehopanostustani hiiren kakkapipanan vertaa.

Mutta kai se kuuluu ihmisen luontoon, että nuorena pitää antaa kaikkensa. Hyvin tehty työ palkitsee. Mutta jos rehellinen olen, näin vanhemmiten minusta lähes yhtä palkitsevia ovat juttuhetket työkavereitten kanssa. Niitä minulle taitaa tulla eniten ikävä.


🌲🌲🌲
  

Kiva kun käväisit, 
tulethan pian uudestaan!

Myös kommentteja ilomielin vastaanotetaan.

🌲🌲🌲







4 kommenttia:

  1. Pestisi on loppusuoralla. Ja tunnelmat varmasti tosiaan monenmoiset. Voi, kun voisikin aina valita sen vanhan, hyvän, mukavan keinon opettaa, mutta ei saa. Pitää noudattaa digitalisaatiota ja hyväksyä, että netistä haet kaiken tarvitsemasi. Minä olen aina vaan niin digiblondi, että välillä. tekisi mieli rääkäistä. Ja...tota noin, voimallisesti kirota. Hyvää joulunodotusta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Marja. Opetustyö on muuttunut vauhdilla itseohjautuvaksi, ihan kaikilla kouluasteilla, se on totta. Minulle mukavinta olisi kiiretön keskustelu opiskelijoiden kanssa, ja siinä ohessa johonkin väliin voisi vetäistä silloin tällöin jonkin kivan leikinkin. Tietotekniikka ei minulle ole rasite niinkään - vaikka joka päivä ne laitteet jollain tapaa tuppaavat reistaamaan . vaan se että kontaktiopetusta on todella ja vähän ja kaikilla siitäkin vähästä heti kiire kotiin.
      Joulu on jo ovella, ja sitten me huokaistaan, ja syvään, vai mitä. Hyvä lepoajan odotusta sinullekin!

      Poista
  2. Ihmiset ovat olleet parasta minunkin kirjavan työurani aikana ja vielä sittenkin, kun jäin kokopäiväiseksi sijaisäidiksi. Tylsiä olisivat nämä eläkepäivätkin ilman kontakteja toisiin ihmisolentoihin.
    Saas nähdä, mitä ensi vuosi tuo tullessaan sinulle.
    Hyvää yötä ja huomista Eeva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaverit ja hauskat jutut, ne ovat työpäivien parasta antia. Kotona ollessa pitää nähdä vähän enemmän vaivaa seuraa saadakseen, mutta sehän onnistuu, kunhan saa itsensä liikkeelle.
      Mukavaa torstaita Kirsti!

      Poista