perjantai 23. marraskuuta 2018

Viikon varrelta, yläkuuta ja mielenrauhaa

Marraskuinen ilta tiistaina klo 18.30. Pielisjoki.

Marraskuu alkaa olla pian selätetty; vain viikko, ja päästään joulun odotukseen.

Tässä vaiheessa syksyä uskallan jo todeta, että olen yrittänyt ottaa ytimiin asti tunkevasta pimeästä kaiken ilon irti - täysin mielin avoimin - ja olen kyennyt kokemaan tässä jotain hyvääkin.

Kiitos monien ihanien bloggaajien, joiden sivuilta olen löytänyt kauniita kuvia ja mielenkiintoisia tarinoita, olen ymmärtänyt toistenkin lajitoverien tallustelevan täällä koleassa pimeässä, ja se on tuonut minulle lohtua. Toisten esimerkeistä olen saanut luvan vetäytyä itsekin vähän kuin talvilevolle. Olen antanut itselleni luvan olla enemmän kuin suorittaa.

Yläkuu.
Kulunut viikko on ollut marraskuisen sään suhteen tavallista helpompi, koska on ollut kuivaa. Kirkas tähtitaivas ja nouseva kuu (yläkuuta oli tähän päivään eli täysikuuhun asti) sekä napakaksi jäätyneet tiet ja polut ovat unelmayhdistelmä iltapimeällä ulkoiluun. Työmatka-autoilun kannalta olisi kyllä hyvä,  jos olisi edes hippunen lunta, jotta tienreunat erottuisivat paremmin, mutta helpottunut olen ollut, kun ei sentään ole vettä satanut.

Viikkoon on mahtunut vähäisen ulkoilun ja paljon työn lisäksi myös yksi tiistai-illan kirkkokonsertti, joka on syytä erikseen mainita. Kyseessä oli Johannes Teologin laulajien 30-vuotiskonsertti, jossa esitettiin säveltäjä Ivan Moodyn teos Passion & Resurrection kuorolle, jousikvintetille ja putkikelloille sekä kolmelle laulusolistille.

Kaunista laulantaa oli ja upeita solistejakin, mutta täytyy sanoa, että puolitoistatuntinen lähes yksinomaan monotonista soololaulua (kuorolaulua oli yllättävän vähän) oli minulle työstä väsyneelle ilta seitsemän jälkeen liikaa. Odotin sydämeen käyviä, harmonisia tunneväristyksiä, mutta sain lähinnä kiukun tärinöitä. Vaan harjoituttipa kokemus edes vaatimatonta itsehillintääni, kun en keskeltä penkkiriviä poiskaan päässyt. Ja samalla kertaa tuli kätevästi kuitattua kohta ajankohtainen joulukirkko sekä aiheensa puolesta ensi kevään pääsiäismessukin. 

Ylisoutajan silta.
Mielenrauhaa olen yrittänyt löytää myös uusista tulevaisuuden suunnitelmista. Pitkien työpäivien väsyttämänä minun on pitänyt pysähtyä miettimään muitakin olemassaolon vaihtoehtoja kuin itsensä ennenaikaiseen hautaan saattaminen. Työnteko on parasta ikävän torjuntaa, mutta jollain tapaa kohtuus siinäkin olisi paikallaan, jotta elääkin ehtisi.

Tällä viikolla pompsahti sitten tietoisuuteen pitkään alitajunnassa hautunut ajatus työn laadun muuttamisesta. Tajusin, että eihän minun tarvitse tehdä sitä, mitä olen aina tehnyt. Viimeiset työvuoteni voin tehdä mitä vaan työtä, kunhan se antaa minulle enemmän kuin ottaa.

Työ, jossa ei tarvitse muistaa miljoonia pikkuohjeita, ajatella kaikkia mahdollisia toisille ihmisille aiheutuvia seurauksia eikä tuijottaa näyttöpäätettä, työ, jossa työntuloksen näkisi heti konkreettisesti ja tekemisen tuntisi nautinnollisena ruumiin väsymyksenä eikä kaiken toimintakyvyn totaalisena tilttaamisena, ja ennen kaikkea työ, jossa saisi onnistumisen kokemuksia, sellainen työ olisi minulle seuraavaksi tarpeen.

Kukkien hoitoa ajattelin, että ensi vuonna kokeilen. Ajatuskin siitä saa levottoman mieleni rauhoittumaan. Enkä sen enempää tällä haavaa suunnitella tarvitsekaan.

Se on, ystävät, viikonloppu nyt!


...

🌼🌼🌼

Kiva kun vierailit blogissani. 

Tulethan pian uudestaan.

🌼🌼🌼

4 kommenttia:

  1. Moi. On terveellistä ja mukavaa pysähtyä ihan rauhassa pohtimaan elämän antamia vaihtoehtoja. Onnea ja menestystä uusille suunnitelmille. Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristiina. Usein pysähtymisen tarve syntyy vasta paineista, niin kuin minullakin nyt. Muuten sitä vain mennä jöpöttää, minne nenä näyttää.

      Poista
  2. Olipa mukava lukea aatoksiasi tästä kaamoksesta - lepoa itselle, ilo irti pimeästä (kun ei tälle mitään voi kuitenkaan jos ei sitten muuta karkuun etelään) ja - hih- sokerina pohjalla: kukat! Sieltä nimittäin avautuu sellainen maailma että välillä kaikki muu unohtuu! Se todellakin on rauhoittavaa, kun saa hoivailla jotain itse alulle laittamaa, lasten lisäksi :) Niin, jos nimittäin tarkoitit kukkien hoitamisella kasvatusta.
    Oikein mukavia suunnitelmia sinullakin työn suhteen. Minulle kävi niin, jotta yhdessä työpaikassa koin että voimat loppuvat tykkänään, ja kuinkas kävikään tämä seuraava työpaikka on vieläkin rankempi (fyysisesti siis) joten asenteella mennään ja jaksamista helpottavat mukava työilmapiiri ja tosi kivat työkaverit. Eli noilla eväillä mennään eläkeikään saakka, toivottavasti.
    Nyt toivottelen sinulle Eeva oikein leppoisaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkien parissa olisi tarkoitus ainakin kokeilla. Olen minä emäntäkoulussa aikoinaan puutarhatöitä tehnyt, ja muistan että ihanaa oli.
      Hyvä työilmapiiri on kaiken jaksamisen perusta, se on selvä.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin! Ihaillaan täysikuuta.

      Poista