perjantai 9. marraskuuta 2018

Viikon varrelta: kimppaterapiaa

Marraskuu; ilta pitenee.

Muutaman kerran viikossa pääsen töihin kimppakyydillä, johon vaihtelevasti kuuluu minun lisäkseni kolme eri alojen opettajakollegaa. Meno-paluukyyti kestää yhteensä kaksi tuntia, ja siinä ehtii puhua. Vaikka minkälaista asiaa.

Tältä viikolta jäi parhaiten mieleen kaksi minulle antoisaa terapiakyytiä, toinen äikänopen, toinen opon kanssa, joissa pohdittiin - ei kenellekään yllätyksenä - minun tulevaisuuttani. Osaan nimittäin ottaa hyödyn irti, röyhkeä kun olen, heti kun siihen tilaisuus kohdalle sattuu.

Minullahan on se kriisi. Kuudenkympin jälkeen on jokaisen viimeistään alettava pohtia tulevaisuuttaan, vaikka ei sen puoleen, olen minä pohtinut tulevaisuuttani myös viidenkympin jälkeen, neljänkympin jälkeen, kolmenkympin jälkeen ja kahdenkympin jälkeen.

Ne tulevaisuudet on kuitenkin eletty jo. Nyt on jäljellä se viimeinen. Se, jonka aikana Erik H. Eriksonin ihmisen monimutkaista psyykkistä elämää yksinkertaistavan psykososiaalisen kehitysteorian mukaan pitäisi minunkin ehtiä eheytyä. Eli tulla omaksi itsekseni. Jotta olisi sitten helpompi hyväksyä se tosiasia, josta ei vielä halua tietää.

Tämän viikon kimppaterapiat antoivat minulle jo suuntaa, mihin edetä. Sain rohkeutta kuvitella. Sain rohkeutta nähdä vanhan itseni sinä vanhana rouvana rohkeana, joka tekee mitä huvittaa. Joka rikkoo rajansa ja joka ei piiloudu tapettiin. Sillä minä olen pelkuri. Kuvittele: vieläkin!

Ne ovat nämä nykyajan neli- ja viisikymppiset niin viisaita, että osaavat vanhempiaan neuvoa.


...

🌼🌼🌼

Kiva kun vierailit blogissani. 

Tulethan pian uudestaan.

🌼🌼🌼




6 kommenttia:

  1. Eriksonin psykososiaalinen kehitysteoria pitää aika hyvin paikkaansa. Siis minun mielestäni. Nyt olen myöhäiskeski-ikäinen ja minun pitäisi pystyä suuntautumaan ulos päin. Yksi päivä tajusin, että niinhän minä teen tämän blogihommelini kanssa.Höpsis köpsis, jos olisit kunnon pelkuri, et varmasti kirjoittaisi julkista blogia. Olet rohkea nainen, kun kerrot tunteistasi niin suoraan. Minä piiloudun asian alle. Mutta ehkä sitten myöhemmin kirjoitan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en kyllä ole rohkea, niin paljon jää asioita tekemättä ja näissä postauksissakaan ei ole kuin pintaraapaisuja :). Mutta tosiaan sain pienen sytykkeen tämän viikon kimppakyytikeskusteluissa, että ehkäpä joskus vielä uskallan rikkoa rajojani.
      Siitä olen samaa mieltä, Marja, että Eriksonin teoria pitää pintansa edelleen, vaikka kritiikkiäkin se tietenkin on saanut niin kuin monet muutkin teoriat. Eihän mikään malli yksin voi selittää kaikkea.
      Kiitos, että käyt kommentoimassa näitä juttujani, se on minulle tärkeää palautetta. Ja ilolla luen sinun asiapostauksiasi, ja niin näyttävät lukevan monet muutkin :).

      Poista
  2. Se vasta rohkea onkin, joka myöntää pelkonsa, arkuutensa, epävarmuutensa, päättämättömyytensä ja monet muut inhimilliset, ei niin muodikkaat tuntemuksensa. Minkä ikäisenä vaan voi kääntää kurssia, jos sitä itse oikeasti haluaa. Minulla on ollut juuri siitä, etten yleensä ole halunnut riittävästi.
    Hyvää isänpäivän viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, on paljon ihmisiä, jotka eivät myönnä edes itselleen epävarmuuttaan tai muita ikäviä tunteitaan. Monet eivät niitä tunnista olemassa oleviksikaan. Minulla ongelma on usein päinvastainen, tunnistan liikaakin ... Mutta kurssia voi onneksi muuttaa, kun tarpeeksi sisuuntuu.
      Kiitos kommentista, Kirsti, ja hyvää viikonloppua ja isänpäivää sinulle ja perheellesi.

      Poista
  3. Minä en yleensä analysoi elämääni, tilanteet tulevat ja menevät, tunteella tai järjellä. Kaikki asiat ovat jotenkin loksahtaneet paikoilleen elämässänii eikä ole oikeastaan odotuksia miten eteenpäin. Asiat vain menee. Sen verran on kipuja ja kolotuksia tässä iässä että pääasia että on suht terve, ja ukkelinkin kanssa menee hyvin - ja töitä riittää. Saan tehdä mitä huvittaa enkä kysele kuin suuremmista asioista toiselta, nyt mietiskelen voisinko lähteä ensimmäisen kerran elämässäni lomamatkalle ulkomaille mutta saattaa jäädä vieläkin tulevaisuuteen muttei haittaa. Olen vissiin aika tylsä tyyppi joka on parhaimmillaan jossain tuolla kukkapusikossa pihalla.
    Mukavaa viikonloppua, kiva oli lukea kimppakyytisi keskusteluista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, Tuulikki, en yhtään ihmettele, että sinulla elämä sujuu itsestään, kun sinä asut siellä kukkamaassa :). Puutarhanhoitoa rauhoittavampaa elämänsisältöä ja mielenhoitoa ei varmaan ole olemassa. Eläintenhoitokin on joskus liian stressaavaa kukkien hoitoon verrattuna. Ja totta puhuen, liika analysointi voi pilata kenen tahansa mielenrauhan. Tekeminen on parempi vaihtoehto.
      Et sinä voi olla tylsä tyyppi, sen näkee heti, kun blogiasi selaa.
      Kiitos sinulle, että ehdit kommentoida postauksiani, ja mukavaa viikonloppua sinnekin.

      Poista