maanantai 12. marraskuuta 2018

Tyhjän pään hetki

Kuvakin on vanha. Lokakuulta. Vähän muokkasin ...

On se kummallista, että jos ei ole pää tukossa, niin sitten se on tyhjä. Tänään on tuntunut pitkin päivää, ettei ole päässä yhtään mitään. Aivot rupesivat huilaamaan nyt ihan tosissaan.

Eikä synny edes blogipostausta. Ei millään.

Istun läppäri edessä sormet valmiina ja odotan. Viisitoista minuuttia. Puoli tuntia. Ei mitään.

Lopulta päätän, että tästä se tulee, tämän päivän postaus. Kynnet napsuvat näppäimiin, napu napu, ja siitä se syntyy, tällainen kun mitään ei tapahdu -postaus.


Joskus se piti tulla postaukseenkin, tyhjän pään hetki. Ja siitä muistan, että tämä onkin Hattaroita-blogi. Että minä aloitin tämän blogin juuri siksi, että minulla ei tarvitse olla mielessä mitään. Erityistä. Sanottavaa.

Ei minun tarvitse olla niin hiton tärkeä. Merkittävä. Tarpeellinen. Mitään. Ei enää.

Minä saan silti kirjoittaa. Voin kirjoittaa höpön höpön. Tai voin kirjoittaa siitä, että ei ole asiaa, mistä kirjoittaa.

Jo kahdeksanvuotiaana, heti kun ensimmäisen kerran näin kirjoituskoneen, minä rakastin sen pyöreitä, korkeita, kovia näppäimiä ... kdal aotana lzaost åskdm öa .... napu napu napu ... enkä olisi lopettanut ollenkaan, ellei ollut pakko mennä ulos heittämään seinäpalloa ja hyppäämään kuminauhatvistiä. Kun kukaan ei ymmärtänyt.

Minkä kirjoittajaneron maailma onkaan voinut minussa menettää, miten monta teosta onkaan jäänyt kirjoittamatta. Ajatelkaa, seinäpallon ja kuminauhatvistin takia.

...

No, ehkä minä menen nyt ulos. 

...

Mitä sinä teet tällaisina hetkinä? Vai tuleeko sinulle tällaisia hetkiä?



...

🌼🌼🌼

Kiva kun vierailit blogissani. 

Tulehan pian uudestaan.

🌼🌼🌼



8 kommenttia:

  1. Juu, joskus juuri herättyä pää on niin tyhjä, että kumisee. Mutta kas, kun saan sapuskaa, pääkin herää. Se tahtoo lenkille tai kuntosalille. Mitähän pää kuntosalista hyötyy? Kun ei ole lihasmassaa hötkyteltäväksi. No, pää saa endorfiineja, oksitosiinia ja dopamiineja. Niillä mennään! Mukavaa viikon alkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikunta on aivoille parasta jumppaa. Minullakin pää joskus ihan huutaa, että nyt liikkeelle siitä. Ei se auta. Muu.

      Kiitos kommentista, ja mukavaa viikon aloitusta sinullekin, Marja.

      Poista
  2. Kyllä tulee, juuri samanlaisia hetkiä. Pidemmän aikaa oikeastaan, ja sellaisia sudenhetkiä oikein kun kerran niitä ei nukkuessa tule. Ei synny blogipostausta, kun ei ole oikein aihettakaan, ja sitten alkaa miettimään että jos tuleekin joku negatiivinen kommentti. Tai sitten kukaan ei kommentoi ollenkaan, koska postaus on täysi susi. Mutta jospa ne aivot tästä virittyisivät vaikka alkavaan talvikauteen, kunhan saatais nyt sitä lunta.
    Hyvää viikon aloitusta, kyllä se siitä - siellä
    ja täällä 😬

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, että sinä mietit myös näitä postausten mahdollisia negatiivisia kommentteja, Tuulikki. Lohduttavaa tietää :).
      Minä mietin usein sitäkin, että mitä minä näillä postauksillani tavoittelen ... ja sitten kun en oikein löydä siihen hyvää = hyväksyttävää vastausta, ajattelen, että minä kirjoitan, koska haluan. Varmaan näitä useimmat meistä silloin tällöin miettivät.
      Tyhjä pää voi johtua tästäkin marraskuusta, ihan kävi sekin mielessä päivällä, kun oli niin harmaata ja pimeää jo kahdelta. Toivotaan, että lunta tulisi pian.
      Hyvää viikon alkua sinulle, ja eikun postaamaan.

      Poista
  3. Kun olen enemmän käytännön ihminen, ajatus kyllä lentää, kun teen jotain käsillä tai olen lenkeillä. Pitäisi varmaan saada ne heti kirjoitettua. Kun sitten istuu koneen ääreen, kaikki mukamas hienot ajatukset ovat haihtuneet. Huomaa, ettei se aihekaan niin kummoinen ollut, eikä se varmaan edes ketään kiinnosta. Toisten kirjoitukset ovat inspiroivia ja he saavat hyviä juttuja aikaiseksi arkisistakin asioista. Kirjoittamisen sijaan otankin kirjan käteeni. Kai monet meistä ovat itsensä pahimpia arvostelijoita. Mutta tätä haluaa silti tehdä.
    Mahtavaa huomista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukemista pitäisi minunkin enemmän harrastaa. Miksen voisikin kokeilla tuota sinun konstiasi, Kirsti, ja ottaisin kirjan käteen slloin, kun kirjoittaminen ei luonnistu. Itsensä arvostelu on iso este mille tahansa tekemiselle, sen olen kyllä huomannut.
      Mukavaa tiistaita sinulle!

      Poista
  4. Moi. Noin niitä juttuja vaan syntyy, vaikka pää tuntuisi tyhjältä : ) Nykysinhän on oikein muodikasta olla tekemättä - ehkä ajattelematta myös - mitään. Aiheesta on ilmestynyt kirjakin. Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, Kristiina.
      Vai että on tuollainen kirjakin olemassa. Pitänee tutustua, jos siitä oppisi jotain. Olen ajatellut myös, että pitäisi kokonaan irrottautua näistä digilaitteista ... niin kuin ennen vanhaan elämään. Mutta miten voisin luopua kirjoittamisesta ... sitä en tiedä, vielä.

      Poista