torstai 8. marraskuuta 2018

Pää tukossa

Ei taija olla kaik iha kohillaa ...
Jotenkin on viime viikkoina alkanut tuntua siltä, että pitäisi vintillä vähän tuulettaa. Avata räppänät ja päästää höyryt ulos.
Niskakivuistakin varmasti johtuu, mutta on tämä muutakin. On kuin päässä olisi viidenkymmenen kilon jauhoperunasäkki, joka olisi nuijittu kahden litran kattilaan.

Olen miettinyt, mistä tällainen muussi voisi tulla. Stressistä, huolista, univajeesta? Tai sittenkin ihan vain tylsyydestä? En ole päässyt varmuudella selville, mutta oli mistä tahansa, niin ottaa hermoon, kun juuri on päässyt viidenkympin kriisistä, niin jo on päällä kuudenkympin tuska.

Mitä sillä on väliä, onko missään järkeä vai ei. Mitä sillä on väliä, saanko mitään aikaan vai en. Mitä sillä on väliä, vaikka elämä huristaa ohi, enkä ehdi sitä elää.

Enkö vain tee yksinkertaisesta monimutkaista? Kuvittelen, että voisin olla paljon enemmän kuin olen. Kuvittelen, että elämä voisi olla paljon enemmän ja paljon parempaa kuin tämä mikä on, enkä näe sitä, minkä kaikki entisajan mummot hyvin näkivät, että se riittää, mikä on.

Miten helkkarissa ihminen voi olla näin itsekeskeinen? Pitäisi tehdä JOTAIN, kunhan edes j o t a i n - eikä pohtia itseään. - Kun ei päässä kerran ole niitä tuuletusluukkujakaan.




...

🌼🌼🌼

Kiva kun vierailit blogissani. 

Tulethan pian uudestaan.

🌼🌼🌼


4 kommenttia:

  1. Sinä olet vielä niin nuori, että oma olo/tila pohdituttaa.
    Onneksi nuoruus on katoavaa.
    Minun iässä kaikki tarmo menee tekemiseen. Jos jotain miettii niin sitä, miten jonkun voisi tehdä helpommalla.
    Ärsytyskin on ihmisen osa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan niin, Kirsti. Tässä iässä tajuaa, että loppu lähenee ja että viimeinkin olisi jotain tehtävä, jos mielii tehdä. Tavoitteeni on löytää mielekästä tekemistä, jotta ei olisi aikaa pohtia liikaa.
      Kiitos lohduttavista sanoista, käsitän tuon ärsytyskommentin niin, että ärsyttääkin saa. Minä kun tarvitsen siihenkin luvan :).

      Poista
  2. Minulla on meneillään viidenkympin kriisi: Jatkanko samassa työpaikassa kuin ennenkin, 12 vuotta? Mutta tällainen akan kopukka ei taida kovin helposti saada uutta työtä. Ehkä vain kouluttumalla uuteen ammattiin.Luulen, että reilu viisikymppisen akan takapuoli on jo niin tottunut istumiseen, että se jaksaisi istua opiskelun uuteen ammattiin. Voi kun ei tulisi sitten kuudenkympin kriisiä! Eeva, minulla on jännästi aivan toisenlainen ongelma tuon nukkumisen kanssa. Silmät alkaa lupsua jo kahdeksann jälkeen, kun olen saanut luettua vasta tunnin kaunokirjallisuutta. Tavoitteeni on kaksi tuntia joka ilta. Nukahdan noin yhdeksältä ja nukun kuin tukki seitsemään. Minullakin on ollut unettomuusjaksoja, joihin on liittynyt nukahtamisvaikeudet.Toivon hartaasti, että tämä vaihe olisi pysyvä. Minä päästelen höyryjä ulos kuntosalilla hakkaamalla nyrkkeilysäkkiä ja lenkillä. Kivaa iltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viidenkympin kriisi on helppo ;) ... tuossa iässä voi vielä aloittaa uutta ja tehdä niin paljon. Siitä on kuuteenkymppiin pitkä aika, kuudestakympistä seitsemäänkymppiin on jo paljon lyhyempi.
      Iltalukemisesta ei minullakaan tule mitään, lukeminen nukuttaa nopeasti. Ihanaa olisi joskus nukkua edes seitsemän tuntia yössä - yhteensä - yhteen putkeen se ei minulla onnistu. Nukkuminen on niin tärkeää, sen huomaa viimeistään silloin, kun se ei onnistu. Nyrkkeilysäkin hakkaaminen kuulostaa hyvältä idealta. Pitäisi minunkin sitä kokeilla.
      Kiitos kommentista ja kivaa iltaa sinullekin, Marja!

      Poista