maanantai 19. marraskuuta 2018

Musta marraskuu


Kuu joen yllä.

Pimeää. Mustaa. Kalseaa. Marraskuu on synkistä synkin vuodenaika.

Eikä vain ulkoisesti, vaan myös sisäisesti, sillä mitä vähemmän valoa, sitä enemmän suomalaisten itsetuhoisuus lisääntyy, kertovat tilastot. Ei sitä varmaan kukaan ihmettele, että valon puute pimentää ajatuksetkin, mutta osansa tekee sekin, että liikkuminen ja yhdessäolo vähenevät, kun valoisa aika lyhenee.

Ei kaikki onneksi ole ihan niin synkkää, miltä näyttää. Pimeä voi olla myös kaunista.

Esimerkiksi nyt viikonlopulla Joensuussa illan pimeys oli suorastaan häikäisevän kaunis. Sää oli kirkas ja kuiva, kuu paistoi Pielisjoen yllä ja kaupungin valot heijastuivat terävinä mustaan veteen. Näky oli niin upea, että verhokaupoilta tullessani fiilistelin pitkään pimeässä kaupungissa ja näppäilin kuvia.


Pielisjoki.




Valot luovat ihastuttavia piirtoja sysipimeään maisemaan. Tavallinen risupuskakin alkaa elää, kun siihen heijastuu katulampun lämmin hohde.

Puistoissa puita valaistaan myös tarkoituksella. Sopivassa määrin tällaiset värivalot ovat kivoja yllätyksiä ja piristyksiä.

Taitokorttelin valaistu puu.

Parasta silti on veden pinnasta heijastuva valo. Lauantai-illan tyyni vesi toisti valot niin tarkasti, että tuntui kuin satumaassa olisi ollut, kun joenrantaa kuljin. Parhaimmillan valot ovat mielestäni Penttilän rannan kohdalla, toiselta puolen jokea katsottuna.

Laivat ja kuu.

Näissä maisemissa liikkuessa on marraskuun synkkyys hetkessä tipo tiessään.



Millä tavoin sinä karkoitat pimeän synkkyyden?


...

🌼🌼🌼

Kiva kun vierailit blogissani. 

Tulethan pian uudestaan.

🌼🌼🌼

8 kommenttia:

  1. Moi. Olen kai outo otus, kun en kärsi pimeästä ajasta. Ehkä laitan jonkun ylimääräisen lampun palamaan, etten kompastele jalkoihini, mutta muuten minkälainen päivä vaan kelpaa. Kivoja kaupunkikuvia olet ottanut. Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidat tosiaan olla vähän outo otus, Kristiina :) ... Useimmat meistä eivät viihdy tässä marraskuun pimeässä, minä mukaan lukien. Minulla vaikuttaa eniten se, etten ehdi olla tarpeeksi ulkona, kun pimeällä on ikävää mennä lenkkipoluille.

      Poista
  2. Hei. Tässä myös yksi, joka tykkää pimeästä ja kaamoksesta. Se on itsetutkiskelun aikaa ja levon aikaa. Synkkyyttä ei kannata karkoittaa muuten kuin panemalla valot oäälle, sytyttämällä uuni ja ottamalla käteen kirja.Sitten sohvalla pitkälläni, kehrään kuin kissa.Kivaa viikonalkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun olisikin aikaa nauttia pimeydestä sohvalla loikoillen. Nyt kun olen töissä, en ehdi sohvalla pitkään makoilla, kun jo uni voittaa ja on siirryttävä sänkyyn :).
      Mutta totta puhut, Marja, pimeä vuodenaika on sopivaa aikaa kääntää katsetta sisään ja syvempään päin. Oikein nautinnollisia pimeitä iltoja sinulle!

      Poista
  3. Ihanat kuvat.
    Minulle pimeys on ystävä.
    Jos ei olisi pimeää, ei tuo Pielisjoki tai hauskasti valaistu puukaan näyttäisi noin kauniilta.
    Pimeään vuodenaikaan voi sallia itselleen kaikenlaisia vapauksia, joihin kesällä ei ole aikaa.
    Mukavaa maanantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pimeydessä on hyvätkin puolensa, olen samaa mieltä. Ja vapauksien salliminen varsinkin kuulostaa hyvältä puolelta :).
      Mukavaa maanantai-iltaa ja pimeää! sinullekin, Kirsti.

      Poista
  4. Kauniita kuvia.
    Täällä myös yksi joka tykkää myöhäissyksystä, en välttämättä toivo lunta tulevaksi jotta tulisi valoisampaa. Ei minua harmaus ja lumettomuus häiritse - autolla on hyvä ajella kun tiet ovat kuivat, voi kävellä metsässä mielin määrin kun ei tarvitse tarpoa hangessa, lauantaina tein vielä istutushommia ja haravoin pihalla. Pitkä syksy on nautinnollista aikaa, rönttäkeleillä voi sitten hyvällä omallatunnolla kölliä sohvalla eli syksy on ehdottomasti myös levon aikaa.
    Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin osaat ottaa pimeästä marraskuusta ilon irti, Tuulikki. Minäkin huomasin juuri tänään, kun on ollut kolme päivää peräkkäin kuivaa, miten ihana on ajella kotimatka pimeässä kotiin. Pimeä ei haitannut samalla tavoin kuin sateella, jolloin ulkona liikkuminen millä tavoin tahansa on minusta hankalaa. Pimeä + märkä on minusta ikävä yhdistelmä. Mutta totta puhut, sellainen päivän on tarkoitettu lepäämiseen. Siihen se soveltuu hyvin.
      Oikein mukavan pimeää ja nautinnollista viikkoa sinullekin. Tuulikki!

      Poista