torstai 1. marraskuuta 2018

Ihanaa olla kotona, osa 2: perintötaulut


Viidenkymmenenkahdeksan neliön kaksiomme alkaa pikku hiljaa näyttää kodilta, mutta paljon on sisustamisessa vielä tehtävää. Huonekalut ovat löytäneet paikkansa ja ylimääräiset tavarat on viety varastoon, mutta esteettinen puoli on pahasti kesken.

Ihanan imelät raamit.
Jotain on silti saatu aikaankin, kunhan ensin kuukausi kiisteltiin siitä, mihinkä miehen isältään perimä Sibeliuksen muotokuva sijoitetaan. Monien keskustelujen jälkeen sain miehen viimein antamaan periksi siinä, että se pysyy varastossa. Olkoonkin vaikka kuinka Sibelius. Samoin jäivät varastoon eräs akvarellityö ja anopin kutoma ikivanha Karjala-ryijy.

Meillä ei siis alunperinkään ollut paljon, mistä valita, mutta silti taulujen paikan löytäminen oli työlästä. Vaatiihan se nyt suunnittelua, mittailua ja sommittelua, jotta taulu pääsee oikeuksiinsa. Ei niitä mihin vain voi räiskiä. Joskus pitää olla paljon tilaa ympärillä, joskus ei. Toisille sopii iso seinä, toisille pieni.

Ammattilainen katsoo varmasti eri tavoin kuin minä, mutta minä katson sitä, että taulu näyttää hyvältä siinä, missä se on.

Tämä taulu esittää miehen isän kotia Impilahdella, Huunukan kylässä, Laatokan rannalla. Taulu on minusta kotoisa, se on sellainen vanhanaikaisen kulahtanut ja nöyrän tunnelmainen. Vaikka talo taitaa olla vähän kallellaan ...

Pidän sen sävyisästä rauhasta, johon tuo jännää piristystä nuo imelän vihreät karmit. Ehkä se saa joskus uusia tauluja seurakseen, mutta nyt se hallitsee yksin yhtä makuuhuoneen seinää, joka oikeasti on paljon kodikkaampi kuin kuvassa.

Lipasto kaipaisi uuden liinan suojakseen.


Toinen perintötaulu sai paikan olohuoneesta lipaston yläpuolelta. Tämäkin on Laatokalta.

Tällaiset vanhat maalaukset ovat minusta niin suloisen lohduttavia. Niissä aistii entisajan kiireettömän elämän.

Voi olla, että nämä kaksi samantyylistä taulua päätyvät joskus samalle seinälle, mutta nyt ne siis ovat eri huoneissa. Koska tauluja on toistaiseksi näin vähän.

Tavoitteena kuitenkin on, että seinät täyttyvät tauluista. Pidän paljon grafiikasta sekä akvarelli- ja pastellimaalauksista. Pieneen kotiin eivät raskaat öljyvärityöt sovi, ja akaryylimaalauksista en oikein ole oppinut tykkäämään.

Mutta sitä ostetaan, mihin ihastutaan. Tunne ja tunnelma ratkaisee.



En saanut tauluista hyviä kuvia. Niiden henki häviää valokuvissa. Eivätkä nämä tosiaan mitään arvotauluja ole, mutta aitoja ovat ja muistoina arvokkaita. Ja ovathan ne nyt paljon lämpimämpiä katsella kuin pelkkä paljas seinäpinta.

On meillä myös yksi grafiikkatyö. Sen on mies saanut isosiskoltaan. Siinä isosisko ja pikkuveli katselevat kohti tuntematonta tulevaisuutta. Sijoitettiin se olohuoneeseen ikkunan viereen.


Nämä meille nyt seinille jäivät, vain muutama rakas muisto.

Joitakin pitkään reissussa mukana kulkeneita, ei minkään arvoisia sisustustauluja vietiin kirpparille. Jokunen taisi päätyä roskiinkin, kun päätin, että nyt ei enää yhtään sellaista koristetta seinille, joissa ei ole mitään järkeä.

Kunhan töissä vähän helpottaa, alan suunnitella uusia hankintoja. Selasin jo Taikon sivuja ja hain vaikutelmia. Ehkä tilaamme sieltä jotain. Pitää myös, aina kun kohdalle sattuu, poiketa gallerioihin, joista voi ostaa taulun suoraan tekijältä.

Taidekauppiailta en uskalla ostaa, nehän myyvät väärennöksiä ja tietenkin vetävät välistä oman osansa muutenkin. Ovat sellaisia supliikkeja, että saavat ostamaan mitä sattuu.

No joo, ja sitten on vielä alla olevat, muistoina arvokkaat valokuvat, jotka saivat paikkansa eteisen katonrajasta. Eipä ole sielläkään ihan tyhjää.

Tätä hailakan lämmintä perustunnelmaa täydennetään seuraavaksi väreillä. Etsitään joukkoon punaista, keltaista ja vihreää, ettei mene elämä liian latteaksi. Tauluthan ovat paljon muutakin kuin koristeita. Ne ovat ystäviä. Niiden kanssa jaetaan tunteita.

...

🌼🌼🌼

Kiva kun vierailit blogissani. 

Tulethan pian uudestaan.

🌼🌼🌼

4 kommenttia:

  1. Tosiaan nuo kaksi rauhallisen värimaailman taulua voisivat sopia samaankin tilaan.
    Taulut ovat minusta jotenkin henkilökohtaisia. Vieraisilla katson aina taulut.
    Johtuu ehkä siitä, että meillä ei ole koskaan ostettu tauluja, vaan seinillä on omatekemää
    "taidetta". Valokuvia, lasten kehystettyjä maalauksia, puutöitä, julisteita, sekä pari palapeliäkin lasten huoneissa.
    Joskus kuvittelin isona eli eläkeläisenä syventyväni taiteeseen. Vaan se on jäänyt siihen, että käyn vain taidenäyttelyissä, kun kohdalle sattuu.
    Mukavaa Halloween-päivää, joka on kuulemma tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on ihan mahtavaa, kun on taidetta omasta takaa. Omat ja läheisten tekemät taulut ovat aina ykkösiä. Joillakin lykästää tässäkin asiassa :).

      Taiteeseen syventyminen on käynyt minullakin mielessä, mutta vaikea haaste se on, kun ei itse osaa yhtään maalata. Taidenäyttelyt ovat minunkin mieleen, niissä käynti on kuin terapiaa.

      Halloween-päivä olikin jo eilen, 31.10. joten, otan sinun hyvän päivän toivotuksesi sitten tälle päivälle. Kiitos Kirsti, ja mukavaa tätä päivää sinullekin.

      Poista
  2. Tosiaan rauhallisia nuo kaksi Laatokan taulua. Kunpa minäkin olisin yhtä tarkka ja miettiväinen, minne taulut laitetaan ja mittaillaan. Minä tapani mukaan kärsimättömänä ihmisenä laitan taulun sinne ja toisen tänne. Minä maalaan akvarelleja. Ja tietty niitäkin on seinillä kehystettynä. Itserakkauttako lie, koska pysähdyn aina joskus niitä ihastelemaan. Mukavaa torstai päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse maalatut taulut ovat kyllä niin hieno juttu, että passaa niitä ihastella, Marja.
      Mukavaa torstaita sinullekin!

      Poista