lauantai 24. marraskuuta 2018

Hatuttaa


Ateljee Riitta Nevalainen, Joensuu.

Olen huono hattuihminen. Kun jäätävä tuuli pakottaa etsimään pään suojaksi jotain lämmintä, hattuhyllystä löytyy tasan yksi, mitättömän näköiseksi kulahtanut harmaa hattu. Ja se yksi iänikuinen nyppyyntynyt, harmaa, villa-akryylipipo.

Vaatevalinnat tuottavat minulle aina vaikeuksia, mutta sopivan hatun valintaprobleemi peittoaa mennen tullen kaikki muut pukeutumishaasteeni. En kerta kaikkiaan osaa katsoa itseäni hattu päässä.

Kun sitten sattumalta joku aika sitten eksyin ihan oikean hatuntekijän ateljeeseen, menin hatuista täysin sekaisin. Ihastuin niin näkemääni. Mutta saman tien jo tunsin suurta avuttomuutta: niin valtava määrä ihastuttavia hattuja, eikä yksikään ollut minun päähäni sopiva.

En tosin edes kokeillut. En uskaltanut, sillä tiedän kokemuksesta, miten siinä käy. Sen sijaan otin näitä kuvia.

Riitta Nevalaisen ateljeessa on myös mielenkiintoisia pussukoita ja laukkuja.


Näissä kulisseissa on kiva kuvata itseään, vaikka ilman hattuakin.

En ole koskaan ollut hattuihminen. Nuorena kuljin hiukset hulmuten avopäin. Kolmikymppisenä pidin huiveja, niitäkin vain hätätilanteissa ja löysästi pään ympärille kietaistuna. Neli-viisikymppisenä käytin pantoja, niin että korvat pysyivät lämpiminä, ja nykyisin ulkoilulenkeillä kelpaa se pipo, kun pakko on.

Pään paleleminen on kuitenkin niin kamalaa, että myös kaupunkikävelyillä olisi mukava saada päähänsä jotain lämmintä. Mutta hyvässä hatussa on oltava sopiva materiaali, väri, muoto, laatu ja koko, niin että jostain kohtaa kiikastaa aina.
Ei sovi päähän, ei sovi ihon väriin, valuu silmille,  näyttää hoopolta, tuntuu epämukavalta, ei käy takin malliin,  ei pidä tuulta ja vähintään hiostaa, kutittaa tai puristaa.

Niin harmaata, mutta onneksi on huulipuna :D.


Uuden hatun löytäminen on minulle lähes mahdoton tehtävä, joten ei ole ihme, että tällä hetkellä minulla on käytössä vain se yksi harmaa, josta jo alussa mainitsin. Se on Sokokselta ostettu Frekdriksonin villainen, ikään kuin baskerin ja pipon yhdistelmä, joka pysyy päässä ja tekee tehtävänsä muutenkin. Mutta on se mitäänsanomaton, kuten viereisestä kuvasta näkyy.

Ehkä käyn Riitan ateljeessa uudestaan, jos en muuta niin hakemassa virikettä ja rohkeutta. Luulen, että on niitä minullekin sopivia kauniita hattuja, jos vain osaan nähdä itseni uudenlaisin hattusilmin. Sitäkin pitänee vain harjoitella.


Joko sinulle on selvinnyt, millainen päähine sinun päähäsi parhaiten sopii?

...

PS: Riitta Nevalaisen osaamisalaa ovat myös turkistyöt. Sanomalehti Karjalaisessa oli hänestä äsken juttuakin.



...

🌼🌼🌼

Kiva kun vierailit blogissani. 

Tulethan pian uudestaan.

🌼🌼🌼

...




6 kommenttia:

  1. Moi. Siitä vaan rohkeasti hattuja sovittamaan! Varmasti löytyy montakin sulle sopivaa ja miellyttävän tuntuista hattua. Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin minun on tehtävä, Kristiina. Rohkeasti ja ennakkoluulottomasti. Härkää sarvista :)

      Poista
  2. Olisimpa saanut olla mukana...Oma suhteeni hattuihin alkoi 15-vuotiaana 1961 kun olin ollut "mannekiinikoulussa" ja piti mennä esittelemään kevään uusia vaatteita. Hattukaupassa modisti sanoi:"Hattu pukee teitä!" Sen jälkeen olen rakastanut hattuja- tosin se voi olla geeneissäkin, äitinikin rakasti hattuja. Nykyään teen itse hattuni ensin kutomalla aihion huovuttamalla sen pesukoneessa. Itse tehty huopahattu on sopiva ja kevyt. Mene hattukauppaan uudelleen ja sovita juuri sitä mikä miellyttää enemmän. Ole rohkea, yllätä itsesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten hienoa kuulla tällainen esimerkki, rouva Myttynen. Sieltähän ne lapsuudesta ja nuoruudesta ovat jääneet päähänpinttymiksi nämäkin hattumallit. Käynpä vilkaisemassa blogiasi, josko siellä olisi kuvia sinun hatuistasi :)

      Poista
  3. Petyin, kun olin lukenut otsikon väärin, "Haluttaa"
    Sitten täällä olikin asiaa hatuista, joihin en itse ole kyennyt muodostamaan toimivaa suhdetta.
    Mene takaisin kauppaan ja osta rohkeasti uusi hattu. Lupaan seurata esimerkkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, Kirsti, olisi se tosiaan ollut aivan toisenlainen juttu tuolla otsikolla :). Ehkä kirjoitan joskus siitäkin.

      Poista