sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Tuntui hyvältä, kun ei tuntunut miltään

Mielenpiristysselfie.

Viime viikolla eräänä iltana, kun olin juuri asettunut sohvalle television ääreen, tunsin outoa oloa. Vähän säikähdin, että mistä nyt on kysymys, kun oli niin omituisen vieras tunne.

Ei stressanut ei väsyttänyt ei huolestuttanut. Ei mitään.

Olen lähes koko elämäni ollut melkoisen tiukan linjan perfektionisti. Oikein sellainen jääräpää. Täydellisyyden tavoittelu on vienyt minut usein äärimmäisyyksiin ja loppumaton sisukkuuteni saanut jaksamaan melkein mitä vaan. Jääräpäinen perfektionistihan tekee kaiken täysillä ja täydellisesti. Se ei väsy, vaikka ei jaksakaan.

Ja sitten eräänä iltana minulta yhtäkkiä puuttui tämä pätemistekemisen tarve. Ja kaiken lisäksi syyllisyyden tunne siitä. Olin hetken tyytyväinen siihen, että vain olen, enkä tee, enkä ajattele tekeväni, en edes murehtinut mitään aiemmin tekemääni. Olin täysin rento sekä mieleltäni että ruumiiltani. En tehnyt mitään, eikä se tuntunut m i l t ä ä n. 

Tämä ei ollut joogaa eikä meditaatiota, ei rentoutusharjoitusta eikä mindfulnessia. Se olo vain tuli, itsestään.

Ajattelin, että ai, tällainenkin olotila on olemassa, ja mietin, onko sellainen auvo muilla ihan tavallista arkipäivää, mutta minulle ei vain ole siitä kerrottu. Sitten onneksi luin artikkelin, joka paljastaa, että en ole yksin jääräpäisen hellittämättömyyteni kanssa. On jopa pahempiakin tapauksia. Esimerkiksi erään Katrin tapaus, josta saa jo vähän lisäymmärrystä siitä, mistä tässä on kysymys: Katri Syvärinen ajautui tahdonvoimansa vuoksi burnoutiin. 

Tuossa artikkelissa sanotaan suoraan se hulluus, mikä minuakin aina jollain tasolla vaivaa: "Jotta perfektionisti voisi edes hetkittäin olla tyytyväinen itseensä, hänen on paikattava riittämättömyyden tunnetta täydellisillä työsuorituksilla."

Vanhemmiten olen tullut väsyneemmäksi ja sitä myöten oppinut vähän jo löysäämään vaatimuksiani, mutta itsekritiikki ei ole siitään kuitenkaan yhtään periksi antanut. Mutta nyt kun olen tuon auvoisen huolettoman hetken kerran kokenut, aion harjoitella sitä lisää, jotta siitä kehittyisi minulle vähitellen pysyvä olotila.

Nyt voin tietää, mitä kohti minun pitää pyrkiä, kun tiedän, että huoleton itsetyytyväisyyden tila on - epätäydellisyydestäni huolimatta - mahdollista saavuttaa.


Onko sinun helppo olla tyytyväinen olemiseesi ilman mitään syytä?


...

🌼🌼🌼

Kiva kun vierailit blogissani. 

Tulethan pian uudestaan.

🌼🌼🌼

6 kommenttia:

  1. Tuttu tunne - maailma on saatava valmiiksi, mieluummin minun elinaikanani. Onneksi vanhempana viisastuu ja on valmis jättämään toisillekin tehtävää. Pysähtyneisyyden tunne tulee, ja saa tullakin yhä useammin - joskus onkin ihanaa vain olla ja kun osaisikin tyhjentää pääkopan ihan tuosta vain naks. Onneksi on ainakin niin hyvät unenlahjat että ajatus katkeaa melkein heti kun pään tyynylle laittaa.
    Minä olen otollista maaperää burnoutille, mutta olen sen kuitenkin aika hyvin osannut väistää.
    Taidan nyt lukea tuon linkittämäsi artikkelin, mielenkiintoista..
    Mukavaa illanjatkoa sinulle Eeva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanot, Tuulikki. Maailma on saatava valmiiksi ja täydelliseksi, vähintään siltä alueelta, missä minä liikun. Minäkin olen jo oppinut töissä vähän luistamaan ... ihan vähän ... en enää tee niin tarkasti kaikkea kuin nuorena. Ja kohtapa taidan luovuuttaa sen homman kokonaan toisille.
      Kivaa iltaa sinullekin ja rentoa työviikkoa!

      Poista
  2. Ihailen ihmisiä, jotka suorittavat kaiken, mikä kohdalle osuu, hyvin.
    Olen Hulda Huoleton. Kyllä niitä riittämättömyyden tunteita silti tulee, mutta vaikka kuinka yrittäisin, en saa monessa asiassa saa täydellistä tulosta aikaan. Siksi on kai helppo heittäytyä laakereilleen.
    On ammatteja, joissa pienetkin virheet voivat koitua kohtalokkaaksi.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai Hulda Huoleton sinä olet, Kirsti :). Kuulostaa ihanalta. Nimittäin harvoin sitä täydellistä perfektionistikaan saa aikaan, oikeastaan harvoin se saa mitään aikaan, koska tekee niin tarkasti kaiken eikä ole koskaan tyytyväinen. Ja totta puhut siitä, että joissakin tehtävissä ei voi vain huitaista menemään. Joskus on osattava olla tarkka, mutta oikeissa paikoissa mieluiten vaan.
      Mukavaa viikkoa sinullekin, myrskytuulien kera aloitetaan.

      Poista
  3. Onnittelut Eeva! Tuo ei varmasti ollut vähäpätöinen kokemus. Vaan esimakua tulevasta. Olen täysin tyytyväinen olemiseeni, kun saan lukea. Olla aivan toisissa maailmoissa. Lukemiselle on aina aikaa - oli mikä tahansa - kaksi tuntia illasta ennen nukkumaan menoa. Täysin tyytyväinen olen myös kokatessani tai liikkuessani. Iän myötä perfektionismisi varmaan tasaantuu. Edessäsi on hyvät ajat. Voi hitsi, tuo viimeinen virke kuulostaa kuin ennustajaeukon sanomalta. Hyvää alkuviikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marja. Toisilla se näyttää olevan helppoa :) Sinä osaat tyytyväisenä itseesi nauttia siitä, mitä teet. Minusta tuntuu, että aina teen vääriä juttuja. Tai tunnen syyllisyyttä, että en tee jotain muuta kuin mitä teen ... Ja tietenkin tästä aiheesta on tulossa jo uusi postaus. Samoista valitan jatkuvasti - niin kauan kunnes irti pääsen.
      Hyvää viikon alkua sinullekin, tästä se lähtee taas.

      Poista