maanantai 29. lokakuuta 2018

Mä oon mikä oon, en muuksi voi tulla


Minä?
Muiden miellyttäminen saa meidät voimaan pahoin, kuuluttavat terapeutit lehtien palstoilla. Ja minä ihmettelen, mikä siinä on uutinen. Ei sitä tarvitse sanoa, kyllä sen itsekin tuntee, ennen pitkää.

Muiden ihmisten miellyttämistarve on taas sitä lajia persoonallisuutta, jonka minä tunnistan hyvin. Perfektionismin lisäksi minä tietenkin olen ollut myös oikein hyvä mielistelijä ja hyväksynnän hakija. Tai siis olen yrittänyt olla, en tiedä olenko siinäkään niin kovin hyvin onnistunut.

Joku lukija voi jo ihmtellä, miten minuun kaikki nämä luonteenviat mahtuu, mutta uskokaa pois, kyllä niitä mahtuu. Kun on huono itsetuntemus, ja sen seurauksena huono itsetunto ja heikko itseluottamus, niin ihminen keksii kaikenlaiset kompensaatiot niitä korvaamaan.

Enkä nyt sen enempää niistä taustoistani tässä avaudu, mutta lapsesta astihan näitä mielen tasapainon korvikkeita itse kukin tarpeensa mukaan itselleen kehittelee. Toisten mieliksi eläminen on mielen tasapainon ylläpitoa.

Mutta se on itsen petkuttamista myös. Ja se on kuluttavaa. Kun jatkuvasti  miettii, mitä muut tahtovat, ei jää tilaa itselle. Kun jatkuvasti nielee omat tarpeensa ja toteuttaa toisten tarpeita, siitä tulee tunkkainen olo.


Kuka?

Toisilla ihmisillä on aina odotuksia meille. Niitä ei välttämättä suoraan sanota, ne leijuvat ilmassa. Esimerkiksi minun sukupolveni naisen on pitänyt olla tietyllä tavalla nainen ollakseen hyvä nainen. Eikä sitä ole suoraan sanottu, olen vain aistinut sen.

Ensin on täytynyt olla kiltti tyttö ja äidin ahkera pikkupiika, sitten naisellisen siveä ja kaino nuori neiti, sitten lempeä ja hoivaava perheen emo ja samaan aikaan seksikäs ja haluttava puoliso, ja lopulta, eläkeiässä viimeistään, pitäisi olla se herttainen vanha naapurin mummo, joka osaa pitää suunsa kiinni.

Nykyään on paljon muitakin kelpaavan naisen kriteereitä, joiden mukaan meitä arvioidaan. En edes jaksa näistä kirjoittaa, enkä usko, että tarvitseekaan, kaikki ne tietävät.

Mutta tuo miellyttäminen, siitä muutama sana. Se on ollut minulle puuhaa, josta olen jo melkein kokonaan päässyt irti, mutta vielä nelikymppisenä se oli minulle rasite.

Ihmettelin, kun tulin toistuvasti porukoissa torjutuksi, vaikka olin mielestäni m u k a v a kaikille. Tunsin, että minun kanssani ei haluttu pitemmän päälle jutella, eikä minusta oltu kiinnostuneita. Kerran harmissani puhuin tästä eräälle psykologiaa opiskelleelle tuttavalle, ja hän sai minut tarkastelemaan omaa olemisen tapaani aivan uudesta näkökulmasta. Hän sanoi suoraan ykskantaan, että minä yritän liikaa miellyttää, ja se ärsyttää muita.

Olen?
Niinhän minä tein, sen näki naapurin Erkkikin. Se oli niin selvää, että minua suorastaan hävetti, kun tajusin miten typerältä sellainen toisista näyttää ja tuntuu. Tajusin, että ei ole mitään järkeä olla mieliksi toisille, eivät ne sillä tavoin tykkää minusta senkään vertaa. Ihmisellä pitää olla persoonallisuus. Mielenkiintoinen ihminen on Persoona, isolla P:llä.

Mutta niin kuin kaikki luonteenviat, hitaasti on mielistelytaipumuskin minusta irronnut. On ollut irtiottoja, jolloin skarppaan ja saatan olla jopa tyly, sitten olen taas palannut entiseen mielin kielin nuoleskeluun. Arrrrrggh. Inhoan mielistelyä niiiiiiiin paljon! Mutta en tahdo olla tympeäkään.

Vaan jos ei ole koskaan oppinut olemaan oma itsensä, on kuin olematon, jos yhtäkkiä riisuu valheet yltään. Ei se kerralla onnistu. On pala palalta tutustuttava itseensä syvemmin ja sitä mukaa pala palalta heitettävä miellyttämiselkeet huitsin mäkeen.

On myös lopetettava täydellisyyden tavoittelu ja suorittaminen. Ne kuuluvat samaan valhepakettiin kuin mielistelyvalhekin. Kaikki pelkkää tyhjää turhuutta, luuloa siitä, että niin pitää, kun ei kuitenkaan pidä.

Minähän saan olla just se, mikä olen. Sisimmässäni sen tiedän ja tunnen, kuka se on, kun oikein sitä syvennyn kuulemaan. Just se minä.


...

🌼🌼🌼

Kiva kun vierailit blogissani. 

Tulethan pian uudestaan.

🌼🌼🌼

4 kommenttia:

  1. Kiitos Eeva.
    Liika yrittäminen syö voimia.
    Aikamoista tasapainoilua on, jos tekee kaiken täydellisesti, jopa toisten huomioimisen.
    Olet aikamoinen, kun kykenet olemaan rehellinen itsellesi.
    Minä olen hyvä vedättämään itseäni.
    Täydelliset ihmiset pelottavat minua. Ei siksi, että pelkäisin varsinaisesti heitä, mutta pelkään sitä mitättömyyden tunnetta, joka minulle syntyy epäinhimillisen täydellisyyden edessä.
    Hyvää uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäinhimillinen täydellisyys ... hyvin sanottu, Kirsti. Joillakin ihmisillä on taito saada myös minut tuntemaan mitättömyyttä; taidan tietää, mitä tarkoitat.
      Rehellisyydestäni en ole ihan varma, sillä ei sitä aina huomaa, kun itseään petkuttaa :)
      Hyvää viikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Olet hyvä esimerkki siitä, että iän karttuminen tekee rohkeammaksi ja terveen itsekkääksi. Ei tarvitse mielistellä - minä tosin en ole tehnyt sitä koskaan - ja olla täydellinen. Voi olla omanlaisensa. Tietysti heikkoutensa tiedostaen. Mutta niiden ei pidä antaa rajoittaa tätä yhtä ainokaista elämää. Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikä tosiaan antaa rohkeutta ja lupaa itsekkyyteen. Kun aika käy vähiin, on pakko ottaa härkää sarvista ja katsoa peiliin.
      Sinä voitkin olla minulle esimerkkinä, kun et ole koskaan sortunut mielistelyyn, Marja. Pidän sinut mielessä, jos satun joskus sortumaan :).
      Hyvää viikkoa sinullekin!

      Poista