perjantai 19. lokakuuta 2018

Kuohuviiniä ja äidinkielen harjoituksia

Yksi lempiharrastuksistani on kaupungilla hengailu.
Lasi kuohuvaa, arkeen ja juhlaan.
Silloin tällöin
on virkistävää käydä keskustassa. Kun ei asu siellä.

Lähes viikoittain kiertelen kaupoissa, käyn kirjastossa ja istun kahviloissa. Mutta kerran kuussa minulla on aivan erityinen kaupunkireissu. Silloin seuraani liittyy kaksi hauskan hulvatonta naista.

Ihanaiset seuralaiseni ovat molemmat äidinkielen ja kirjallisuuden opettajia, jollaiseksi minäkin olisin joskus halunnut tulla,  ja siksi heillä on minuun aivan erityinen vaikutus. Kukaan muu tuttavistani ei ole koskaan rakastanut suomen kielen pilkkusääntöjä ja sijamuotoja, verbien taivutuksia ja possessiivisuffikseja, mutta nämä äikänopet ovat minulle kuin sielunkumppaneita.

Löysimme toisemme viime vuoden kansalaisopiston kirjoittajakurssilla, ja olemme siitä asti säännöllisesti tavanneet kuplivan juoman ja innoittavan sananmittelön merkeissä. Äidinkielenopettajat eivät nimittäin ole niin tiukkapipoja kuin luullaan.

Tietenkin nautimme kahvia ja kakkua myös, sillä herkkujen kera on makoisampaa ruotia novelliharjoituksia. Yleensä samalla ruodimme vähän muitakin asioita, sellaisia kuin maailman tilannetta, työllisyystilannetta, ympäristön tilannetta ja omaa tilannettamme. Joskus jopa kolme tuntia yhteen menoon.

Saattaa olla, että kuohuviinilläkin on jonkin verran vaikutusta juttujemme katkeamattomaan pulppuamiseen, mutta yleensä käy niin, että lopulta meidän on vain pistettävä tarinoihin piste. Keskeltä poikki. Ne jatkuvat sitten seuraavassa tapaamisessa. Jos muistetaan. Voi olla että ei muisteta. Taipumus poiketa aiheesta kuin aiheesta on näet jokaisella melko suuri.

Juuri tuosta syystä sovittiin viimeksi, ettei tavata enää keskustan kahviloissa, kun saatiin sen verran meteliä aikaan. Vahvistui taas se tuttu olo, että kaikki eivät ihan niin paljon tykkää äidinkielen koukeroista kuin me. Eivätkä ehkä niistä muistakaan mutkista. Ajateltiin, että annetaan itsellemme lupa nauttia niistä vieläkin enemmän, kun tehdään se yksityistiloissa.

Saa nähdä, kuinka pitkään juttumme sitten jatkuvat, kun ei ole ketään ulkopuolisia kainosti meille vinkkaamassa, että hiljempaakin voisi ajatuksia vaihtaa. Innolla tapaamista kyllä odotan, on pari novellin pätkää jo valmiina odottamassa.

Novellin kynäily on muuten jännää puuhaa, ihan kuin matematiikkaa ja muotokuvamaalausta yhtä aikaa, eräänlaista juonen ja kuvien ennalta arvaamatonta sommittelua joltisestikin luettavaan pakettiin. Ilman kriittisiä lukijoitani en siihen puuhaan usein hirviäisi edes ryhtyä.



Juhlistatko sinä kavereitten tapaamisia kuohuviinillä? Vai riittääkö kahvi?

...

🌼🌼🌼

Kiva kun vierailit blogissani. 

Tulethan pian uudestaan.

🌼🌼🌼

2 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostavat nuo teidän kielitapaamiset.
    Toivottavasti ne jatkuvat pitkään.
    Novelli on vaikea laji. Siinä on vähemmillä sanoilla, kuin romaanissa luotava kiinnostava pläjäys. Uskon, että sinulta se luontuu.
    Ystävättäresi ovat minun lapsuuteni painajaisia. Ensin Australiassa, kun menin ummikkona kouluun ja sitten paluumuuttajana Suomen kouluissa. Pelkäsin äidinkielenopettajia.
    Riippuu ystävästä, mitä nautimme, vai emmekö nauti mitään.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih voih, just niin, Kirsti, äidinkielenopettajat ovat monille painajaisia. Enkä minäkään pilkun viilauksista tykkää, mutta tunnistan itsessäni silti sellaisenkin puoleni, varsinkin nuorena olin tarkka oikeakielisyydestä.
      Nyt voin jo nauraa, kun näiltä uusilta ystäviltäni aina väliin lipsahtaa jokin oikeakielisyyskommentti - minkäs he roolilleen mahtavat :). Nauravat kyllä itsekin, novelleissa kun ei kielioppi ole pääosassa, vaan tarinan kulku.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista