keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Jos tehokkaammaksi vielä muuttuu, minä luovutan

Vielä hymyilyttää ... töistä lähdössä.

Kustannusvaikuttavuus, tuottavuus, tehokkuus. 2000-luvulla ei ole työnteossa paljon muusta puhuttu kuin kustannustehokkuudesta. Säästäminen on tullut pääasialliseksi työnteon tavoitteeksi kaikilla tasoilla ja aloilla. Laadusta viis. Työnteon ilosta vielä vähemmän viis.

Jopa kasvatusala on ottanut keskeiseksi tavoitteekseen rahan säästämisen. Ajatelkaa, oikeasti. Lasten ja nuorten kasvatuksen tulosta mitataan taloudellisin kriteerein!
  
Viimeisimmässä Opettaja-lehdessä OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kertoo suoraan, mitä mieltä kasvatusalan kentällä ollaan tämän päivän työoloista: "Joka suunnasta puskee viestejä koulujen, oppilaitosten ja päiväkotien opettajien ja esimiesten uupumisesta."

Syynä raha. Sen säästäminen. Sen leikkaaminen. Sen puute. Opetustyö maksaa, eikä kukaan haluaisi sitä kustantaa.

Voiko mikään muu olla tärkeämpää kuin uuden sukupolven kasvattaminen? Minun mielestäni ei.

Kun työelämä sattuu juuri nyt, minun eläkkeelle siirtymisen kynnyksellä, muuttuneen pysyvästi tällaiseksi, ja aina vain hullummaksi taitaa mennä, olen ajatellut luovuttaa oman osuuteni kokonaan nuoremmille. Vuodesta 1986 saakka olen opettanut, ammatillisella toisella asteella tai korkeakoulussa, ja voin sanoa, että tehokkuusvaatimus näkyy.

Siitä ei ole kysymys, etten viihtyisi töissä, ja jaksankin ihan hyvin, kun saan välillä kunnolla levättyä. Hyvin pärjään myös tietotekniikan kanssa, sitä minä en pelkää. Mutta kun työt on tehtävä liian paljon lyhyemmässä ajassa entiseen verrattuna, siihen en meinaa tottua. Jos ei oppimistulos aina kärsikään, niin suhteet opiskelijoihin kärsivät. Opiskelijoiden viihtyvyys kärsii. Hauskanpito kärsii.

Yhteiset juttuhetket opiskelijoiden kanssa ovat vähentyneet sitä mukaa kuin on vähentynyt lähiopetukseen käytetty aika. Ikävä on niitä leppoisia, kiireettämiä iltapäivän viimeisiä tunteja, kun kerrattiin opittua ja jaettiin kokemuksia. Usein puhuttiin asian vierestäkin, joskus jopa pistettiin tanssiksi päivän päätteeksi. Oli aikaa rentoutustuokioihin ja ryhmäytymisleikkeihin.

Minulle työnteko on niin vakava asia, että töissä pitää olla hauskaa. Ja varsinkin ihmissuhdetöissä pitää olla oikein ratkihauskaa, joka päivä. Nauru pidentää ikää ja pitää mielen virkeänä.

Ei sen puoleen, opiskelijat eivät varmaan itse osaa kaivata enempää kuin mitä heille annetaan. Eivät he tiedä mitään siitä ajasta, kun koulussa oltiin joka päivä ja kahdeksan tuntia putkeen. Minä ikävä kyllä muistan nuo ajat. Ja kaipaan niitä. Silloin ei ollut kiire.

Uskon kuitenkin, että ihmiset tulevat jossain vaiheessa taas järkiinsä. Siitä on viitteitä olemassa. Mutta en usko, että minä ehdin siitä muutoksesta nauttimaan. Minä joka tapauksessa olen kohta liian vanha.

Millaisia asioita sinä työssä arvostat?

...

🌼🌼🌼

Kiva kun vierailit blogissani. 

Tulethan pian uudestaan.

🌼🌼🌼

4 kommenttia:

  1. Tuntuu, että tänä päivänä oikein missään työpaikassa ei ole enää hyvä olla, kun ihmisyys on unohtunut ja vain raha puhuu. Se on väsyttävää ja järkyttävää ja niin surullista. Toivotaan, että vielä jonain päivänä asiat ovat paremmin taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Maatiaiskanasen emäntä - saankohan sanoa "emäntä"? - kiva, kun tulit blogini seuraan. Samanlaiseen tunteeseen olen minäkin päätynyt, ja paljon tästä kirjoitetaan mediassakin. Tehokkuusvaatimus koskettaa kaikkia. Minä tykkäisin välillä pistää piirileikiksi. Ennen oli työpaikoilla taukojumppaakin ... edes :). Voi kunpa jotain vanhaa saisi joskus vielä takaisin.

      Poista
  2. Tehokkuusvaatimus koskettaa paitsi ihmisiä myös tiloja. Esim. ammattikouluissa on opiskelijoita kirjoilla moninkertainen määrä kuin kerralla tiloihin mahtuu. Osa on työssäoppimassa, osa etäjaksoilla tai ryhmätöitä tekemässä ties missä.
    Nuorena arvostin palkkapäiviä. Myöhemmin sitä, että olen saanut tehdä sitä, mistä nautin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ole tuota tullut ajatelleeksi, Kirsti. Tilat pitää tietenkin olla tehokkaasti käytössä
      Hyvin sanot tuonkin työn arvostuksen eron. Vanhempana ei ehkä enää tarvitse rahaa niin paljon kuin nuorena, joten voi uskaltaa tavoitella työstä muutakin.

      Poista