torstai 11. lokakuuta 2018

Aina kahdestaan?


Samaan suuntaan taivutaan.
Suomessa ei pidetä tiivistä yhteyttä sukulaisiin niin kuin joissakin muissa kulttuureissa itsestään selvästi tehdään. Me viihdymme omissa pikku perheissämme emmekä kaipaa serkkuja ja tätejä lapsineen jalkoihimme pyörimään.

Emme ehkä ole tätä elämisen mallia itse tahtoneet, mutta sellaiseen olemme tottuneet. Niin minäkin mieheni kanssa olen tottunut elämään kahdestaan.

Lasten, sukulaisten tai ystävien vierailut ovat harvinaista juhlaa, sillä kun vieraita tulee, siihen useimmin on syynä jokin juhla. Ja hetihän arkikin juhlaksi muuttuu, jos joku rakkaista tulee kylään.

Olen minä tätä miettinyt. Miksi emme juhli useammin?

Meillä syy on se, että me olemme koko sen ajan, minkä olemme yhdessä asuneet, kiertäneet kahdestaan paikasta toiseen. Niinpä, jos joku on meille kylään tahtonut, hänen on ensin pitänyt  tarkistaa osoite, matkustaa muutama sata kilometriä Lappiin, tai Pohjanmaalle, tai Kymenlaaksoon, tai Savoon, tai Uudellemaalle, ja varata kyläilyyn aikaa vähintään kaksi yön seutua. Ei ole ihme, jos ei ole vieraita  jonoksi asti ovella seisonut.

Kun jatkuvasti muuttaa, ei ehdi myöskään kunnolla tutustua uusiin ihmisiin, ja siksikin minä seurustelen mieheni kanssa kaiken ajan. Se on kätevää, helppoa ja ihan mukavaa ... mutta on tässä systeemissä riskinsäkin. Jos minun nimittäin on saatava tältä ainokaiselta seuralaiseltani kaikki, mitä toiselta ihmiseltä tarvitsen, saattaa tulla suru puseroon. Ja on se tullutkin.

Monia riitoja on syntynyt siitä, kun mies ei aina kykene minua ymmärtämään, vaikka kuinka rautalangasta väännän. Paksusta rautalangasta. Rautakangesta. (Toisin päin sujuu kyllä, siinä ei ole ongelmaa.) Ja sitten kun ei ole saatavilla ketään toistakaan, joka ymmärtäisi, paineet miestä kohtaan tulevat kohtuuttomiksi.

Eikä kukaan jaksa olla kaikesta kumppanin tekemisestä kaiken aikaa kiinnostunut. Ei kukaan jaksa kaiken aikaa istua pohtimassa toisen tuttuja päähänpinttymiä, nauraa toisen ennalta arvattaville vitseille, kommentoida toisen loppuun kuluneita jaarituksia, huomioida toisen huomion tarvetta, saati kehua toista yhä vaan uudestaan siitä, että hän on omatoimisesti tänäänkin muistanut tyhjentää tiskikoneen. Jos ei koskaan ole ketään muuta ihmistä tuomassa vaihtelua väliin.

Parisuhteessa tarvitaan virikkeitä myös parisuhteen ulkopuolelta. Vieraitten, tuttavien, ystävien, sukulaisten raikkaita ajatuksia, juttuja, seuraa ja ilonpitoa.

Parisuhde tarvitsee muita ihmisiä ehkä enemmän kuin osaamme aavistaakaan. Tai siis minä kyllä alan jo aavistaa. Tätä pohtiessa tulee mieleen, että voitaisi me vielä ehtiä tätäkin puolta suhteestamme petraamaan.

Ja siihen suuntaan me ollaan ehkä jo menossakin. Minä olen saanut koko syksyn töissä vieraita vaikutteita ja mies on saanut harrastuksistaan uusia äijäporukoita. Täytyy vaan huolehtia, että suunta pysyy. Niin helppoa on jäädä kahdestaan kotiin nyhräämään.

Onko sinulla kumppanisi kanssa riittävästi muita ihmisiä hämmentämässä arkea, jottei tarvitse kahdestaan hämmentää?

...

🌼🌼🌼

Kiva kun vierailit blogissani. 

Tulethan pian uudestaan.

🌼🌼🌼

6 kommenttia:

  1. Oli avartavaa miettiä asiaa tältäkin kannalta.
    Lapsena koin monesti yksinäisyyttä ja jo silloin päätin, että minun lapsillani on paljon sisaruksia ja aikuisia ympärillään. Se on toteutunut. Parhaimmillaan meidän perheeseen on kuulunut monia isiä ja äitejäkin, kun sijoitettujen lasten suku on ollut osa perheyhteisöämme. Nytkin "vain lähipiirille" tarkoitetuilla synttäreillä on helposti 50 - 90 henkilöön koolla.
    Meillä oli miehen kanssa vuosia haaveena päästä edes joskus olemaan kahden. Mummonmökin rakentaminen samalle tontille kotimme kanssa on mahdollistanut tämän. Tontilla on kolmaskin talo, jossa asuu tytär perheineen.
    Tämä on meille luonnollista, jollekin toiselle sopii toisenlainen meininki.
    Tarmoa loppuviikon rientoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, Kirsti, erilaiset ovat meiningit jokaisella. Mutta se vasta avartavaa on tietää, mitä sinun ihmissuhteisiisi kuuluu :) ... Meillä on tässä suhteessa eroa kuin yöllä ja päivällä. Tuontyylistä elämänsisältöä minä olen kaivannut, mutta en ole osannut sitä järjestää. Toisaalta tarvitsen paljon omaa rauhaa, mutta sitä onkin sitten riittänyt liiaksi asti.

      Kiitos tarmon toivotuksista, sitä tarvitaan täällä. Viikonloppu tosiaan lähestyy - ja syysloma - pitääkin yrittää kerätä tarmoa tuleviin työhaasteisiin silloin.

      Kivaa torstaita ja viikonlopun odotusta sinullekin!

      Poista
  2. Meillä tuntuu olevan ukkelin kanssa nyt jonkinlainen yhdessänyhjäämisen kausi meneillään, ei edes haluta paljon olla tekemisissä arjenhämmentäjien kanssa. Iltaisin varsinkin ollaan väsyneitä töistä joten, ei kiitos vieraita. Viikonloppuna tietysti vähän erilainen meininki, muttei liiaksi silloinkaan. Tykkään parin tunnin vierailuista, niinkuin kunnon introvertin kuuluukin :)
    Mukavaa iltaa, Eeva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin tuttua, Tuulikki. Töiden jälkeen ei jaksa seurustella vieraiden kanssa. Se on yksi syy, miksi en minäkään edes kutsu ketään käymään. Vaikka usein mielessä on, ikäväkin on jopa.
      Ja se on hyvä, kun tietää olevansa introvertti, niin osaa antaa itselleen paremmin oman rauhan, ilman syyllisyyttä.
      Kiitos kommentista ja mukavaa iltaa sinullekin!

      Poista
  3. Työ ja sairaudet väsyttää arkena. Joten miehen kanssa nyhjätään kahdestaan. Nyt kun pesäkin tyhjeni. Iso nyyh! Mutta viikonloppuisin tavataan kavereita. Meillä on täysin omat kaverit. Sukulaisia tavataan aika paljon kesäaikaan.Leppoisaa torstai iltaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin omat kaverit molemmilla? Se varmaan antaa paljon uutta virtaa myös suhteeseen.
      Me ollaan tässä asiassa vasta alkutekijöissä. Mutta hyvä, että edes alku jo on. Nyt on helpompi aloittaa kaveeraaminen kenenkään kanssa, kun on aiottu asua täällä loppu ikä. Voi ja uskaltaa sitoutua suhteisiin.
      Kiitos kommentista ja mukavaa torstai-iltaa sinnekin päin, Marja!

      Poista