tiistai 11. syyskuuta 2018

Vääränlaista elämää?


Katastrofielämää?
Onkohan kenenkään elämäntie täysin suora?

Minun ei ainakaan ole.

Monia suoria suuntia minulla on kyllä ollut, mutta en ole niissä pysynyt. Vain ihan pieniä suoran pätkiä olen toisinaan päässyt kulkemaan, mutta aina on nurkan takana tullut jokin mutka vastaan.

Pitääkö elämän kulkea suoraan?

Niin meidän ainakin annetaan ymmärtää.

Pitäisi osata ottaa alusta asti oikea suunta, kirkas ja kaunis päämäärä, jota kohti lähtee reippaasti etenemään.

Ilman selvää päämäärää ei pääse minnekään, sanotaan. Ja jonnekin on päästävä, sillä ympyrää ei saisi kiertää.

Miksei saisi? Entä jos se ympyrä onkin kuin hyrrä, joka pyöriessään kulkee eteenpäin? Tai kuin  taifuuni? Siinä pyörityksessä ei varmasti pysy paikallaan.

Minun elämässäni on usein sotkuisia pyörteitä. Joskus tuntuu, että elämä onkin yhtä pyörremyrskyä kaikki. On ollut urasuunnitelmia, ammatteja, kymmeniä työpaikkoja, eivätkä asuinpaikatkaan ole kauan paikallaan pysyneet. Sekamelskaa.

Nyt tuntuu, että olisi kyettävä näkemään tämä kaikki jotenkin merkityksellisenä, kuin kaikki olisi tarkoitettu ja suunniteltu. Ettei harmittaisi mikään, kun ei mennyttä voi muuttaakaan.

Kuusikymppisenä on helppo jo todeta, mitä kaikkea olisi pitänyt nuorena valita ja mitä välttää, jotta tie olisi ollut suorempi kulkea. Jotta olisi päässyt johonkin.

Mihin?

Perille? 

Ehkä.

...

Tämä on kuudenkympin kriisi.

...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti