maanantai 24. syyskuuta 2018

Tuhkasta se nousee feenikslintukin



Ylellä on juttu, jossa professori Anu Kantola kertoo yksinkertaisen syyn sille, miksi maailma nykyisin pursuaa niin paljon vihaa.

Juttu kolahti, sillä minullakin on vihasta kokemusta.

Kun neljä vuotta sitten jäin työttömäksi, keksin tuhansia syitä ja selityksiä, joilla lepyttelin itseäni sietämään tilanteen, mutta silti tunsin vihaa.


Olin vihainen itselleni, työnantajalle, systeemille, kohtalolle - kaikelle. Viha ei ole kiva tunne, enkä olisi halunnut vaipua niin ei-rakentavaan tunnetilaan. Olisin halunnut kantaa osani ylpeästi hyväksyen ja ymmärtäen. Positiivisesti.

Mutta kiukkuni ei tahtonut millään laantua. Se pulpahteli pintaan viimeistään silloin, kun näin entisiä työkavereita, jotka olivat saaneet pitää sen, mistä minut pakotettiin luopumaan. Ja vaikka he eivät olleet siihen syyllisiä, heillä oli jotain, mitä minulta puuttui.

En vain pystynyt uskottelemaan itselleni, että työttömyys on ihan ok, että se  nyt vaan kävi niin ja että niin käy monelle muullekin. En osannut vakuuttaa itseäni siitä, että minä olen ihan ok, vaikka minulla ei työtä olekaan.

En minä ollut ok.

Ja vasta nyt kun luin, miten professori Anu Kantola selittää, miksi minusta tuntui siltä kuin tuntui, alan ymmärtää itseäni.

On normaalia tulla vihaiseksi siitä, että jää työttömäksi: ihmisistä tulee vihaisia, kun heidän identiteettinsä murenee.

Kun ihminen menettää oman identiteettinsä, arvonsa ja asemansa, se koskee. Ihan turha sanoa, että kyllä se siitä, nauti vapaudesta, ota lunkisti.

Miten ottaa lunkisti, kun on vihainen? Kun on s y y s t ä k i n vihainen.

Kesti vuoden ennen kuin pääsin pahimman kolhun yli. Enkä vielä neljässä vuodessakaan täysin tottunut, ja onneksi tänä syksynä pääsinkin taas töihin.

Mutta tuhkasta se nousee upea feenikslintukin, ei sen puoleen. Kun se tulee vanhaksi, se laskeutuu pesäänsä ja polttaa itsensä, ja jonkun ajan päästä tuhkasta nousee uusi Feeniks. Uudesti syntyneenä ja entistä upeampana.

Vaikka feenikslintujakin on monenlaisia.

Kiinalaisella feenikslinnulla ei kuulemma ole mitään yhteyttä meillä tunnettuun feenikslintuun. Kiinassa tarulintu Fenhuang ei polta itseään eikä synny uudestaan. Se on säyseä ja korkeamoraalinen onnen tuoja, joka näkyy vain paikoissa, jotka ovat rauhallisia ja hyvinvoivia. Siis toisin kuin länsimaisissa taruissa, joissa feenikslintu tulee apuun, kun ihminen apua kipeimmin tarvitsee, ja sen kyyneleet herättävät jopa kuolleenkin.

En tiedä tarujen lintujen todellisuudesta, mutta minä en noussut tuhkasta omien ponnistelujeni avulla: en polttanut pesääni itse. Vai onko kenties inhottavissa vihansyövereissä riuhtominen juuri sitä? Tarvitsin tuskallisen vihanpätsin, jossa poltin vanhan itseni, jotta voin syntyä uudestaan?

Jos niin, sitten en ole varma, sainko uuden työpaikankaan pelkällä hyvällä tuurilla, niin kuin olen ajatellut. Saattoihan olla, että se peijakas kävi minua auttamassa. Huomaamattani liihotteli uljas Feeniks järjestämässä asioitani, jotta pääsen eteenpäin?

Oli miten oli, mutta nyt töissä ollessani tunnen itseni pikkuisen uudeksi ja entistä vahvemmaksi. Ja ajattelen, että nyt olisi paikallaan sitten sen kiinalaisen, onnen tuoja Feeniksin seura.

Fenghuang nimittäin symboloi kiitollisuutta. Ja koska se ei hyväksy valheita tai vallan väärinkäyttöä, eikä sitä nähdä tällaisia asioita tekevien ihmisten lähellä, niin että jos sen näkisin, kaikki olisi silloin todellakin hyvin.

...

🌸🌸🌸

Hei lukijani, kiva, että vierailit blogissani. 
Onnea ja iloa päivääsi!
Tulethan pian uudestaan😊,

🌸🌸🌸

4 kommenttia:

  1. Hei. Saipa muutoksen aikaan Feenix tai hyvä tuuri tai mikä vaan, niin ihana juttu joka tapauksessa! Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, Kristiina, työn saanti on ihana juttu. Joskus arpajaisissa onnistaa.

      Poista
  2. Ja sekin on ihanaa kun luo itse itselleen työn ja toteuttaa näin unelmaansa!

    VastaaPoista
  3. Tuo on ihan parasta, Kirsikka. Jotain olisi keksittävä minunkin, kun eläkeikä lähestyy :)

    VastaaPoista