maanantai 13. elokuuta 2018

Liikaa intoa?



Herätys on säädetty kello viideksi, mutta herään jo neljältä. Jokaikinen työhönlähtöaamu sama juttu: herään liian aikaisin.


Viikon aikana ehdin tällä tavalla kerryttää itselleni monta tuntia univelkaa. Mutta ei auta. Kun ei kerran nukuta, niin ei nukuta.

Juuri luin lehdestä, että minun iässäni pitäisi nukkua mieluiten 7-9 tuntia, vähintään 6 tuntia, joka yö, mutta minulla se jää viiteen tuntiin.

Loppuviikosta kuljen jo ihan tokkurassa. Töiden jälkeen en jaksa muuta kuin pakollisen kävelylenkin enkä aina sitäkään, ja sitten vain lepään ja odotan nukkumaan pääsyä, joka taas aamuyöstä katkeaa liian aikaisin.

Ihan liikaa intoa, sanon minä. Siitä se johtuu. Liiallinen työnteon innostus saa aivot ylikierroksille, vaikka kuinka on mukavaa, vaikka yhtään en stressaa ja huolehdi. Pääni intoilee ihan itsekseen. Valmistautuu ja virittäytyy työpäivän haasteisiin, vaikka kuinka sanon itselleni, että päivä kerrallaan mennään ja nautiskellaan vaan.

Ehkä tämä on normaalia näin uuden työn alussa ja menee pian ohi. Ehkä kuukauden päästä nukun jo herätykseen asti. Toivon niin. Sillä ei työssäkäynti niin vakavaa ole, että yöunia sen vuoksi kannattaa menettää. Eihän?

Onko sinulla samanlaisia kokemuksia? Johtuuko tällainen heräily innostuksesta vai ihan jostain muusta?

2 kommenttia:

  1. Minulla on ihan sama juttu nyt, kun koulutyö on kunnolla alkanut. Nukahdan yhdeksän maissa ja herään välillä jo kolmelta. Kuusi tuntia unta. Ja sitten ihmettelyä, mitä oikein teen tappaakseni aikaa. Luulen myös, että se on vain alkuinnostusta, joka häipyy parissa viikossa. Rutiinit. Arki. Elämä tasaantuu. Mukavaa tiistaita sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se varmaan on tämä työ, joka vaatii yht'äkkiä aivoilta paljon, ja ne jäävät ikään kuin päälle eivätkä rauhoitu ollenkaan. Toivotaan, että alkuhuuman haihduttua tulee nukkumiseenkin joku tolkku. Mukavaa tiistaita, ja keskiviikkoakin saman tien, sinulle, Marja.

      Poista